Kristuksen tiet

1100-luvulla apotti Joakim Fiorelainen ennusti "Pyhän Hengen aikakautta", jolloin yksittäisen ihmisen suhde Jumalaan olisi riippumattomana instituutioista yhteistä omaisuutta. Nykyisin leviää yhä enemmän suuntauksia, että ei vain Jeesuksen etsintä hahmotu yksilössä vaan yksilö nähdään yhä tietoisempana soluna "Jeesuksen ruumiissa".

Tässä yhteydessä odotettua "Jeesuksen toista tulemista" ja nykyistä "maailmanlopun" aikaamme ei voi ymmärtää pelkkänä "uudelleen syntymisenä" vaan paljon laajempana skenaariona.

Erityisesti aikana,

- jolloin Jeesus Kristus ilmiönä on monien teologioiden ja dogmien, arkeologian ja paleografian, kielitieteellisten, historialliskriittisten, uskonnollissosiologisten, psykologisten, luonnontieteellisten ja poliittisten tarkastelutapojen kohteena

- jolloin, kuten alkukristittyjen aikana, monipuolinen hengellinen näyttämö on syntynyt vanhan materialistisen valtavirran rinnalle, joka on luonut sekä siltoja että rajoja kristittyjen ja muiden välille

- jolloin mitä hämmentävimpiä tilanteita ilmaantuu, kuten esimerkiksi useita väitettyjä Kristuksen nykypäivän inkarnaatioita, ja jolloin tapahtuu usein hyvin ongelmallisia ja negatiivisiakin asioita Jeesuksen nimissä, voi olla mielenkiintoista tutkia mikä Kristuksen todellinen myötävaikutus voisi olla.

Tekstissä käsitellään omia sisäisiä kokemuksia sekä myös muita mystisiä lähteitä, jne. Käytetyt näkökulmat ovat tieteidenvälisiä, monilta tieteen- ja kokemusten aloilta - ei siis ainoastaan teologiselta näkökannalta katsottuna. Näillä hengellisillä näkökannoilla ei ole tarkoitus hämmentää kenenkään poliittista tai sosiaalista vakaumusta jonkinlaisella näennäishenkisyydellä. Viime vuosisadan luonnontieteiden mekaanisen ajattelun dogmeja ei luonnollisestikaan voida hyväksyä itsestään selvyyksinä rajoittamassa näkökulmaa eikä myöskään itämaisen ajattelun ajatuksia, ettei olisi mitään mitä ei jo olisi kerrottu muinaisintialaisissa Veda-kirjoituksissa, ja että Jeesus olisi vain samojen ajatusten (mahdollisesti kolmannen luokan) opettaja. Kirjaviitteet tekstissä eivät edellytä näiden kirjojen tuntemista tai teologista tietoja niistä. (Sama koskee suunniteltua kirjaluetteloa, niille jotka ovat kiinnostuneet tietämään teologisesti enemmän, katso linkit). Mitään ei ole tarkoitettu dogmiksi tai maailman minkään uskonnollisen järjestön mielipiteeksi. Mitään ei myöskään ole suunnattu mitään kirkkoa tai uskonnollista yhteisöä, eikä apostolista uskontunnustusta vastaan. Ne, joilla on eri uskonnollinen tai maailmankatsomuksellinen vakaumus, mutta jotka ovat myönteisesti kiinnostuneet kristillisen lähestymistavan uusista oivalluksista, jotka eivät ole arkipäiväisiä tai pinnallisia, löytävät niitä myös näiltä sivuilta.

Teksti puhukoon puolestaan.

"Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden" (Joh.16:12-13). Tämä Henki on ollut tämän projektin inspiraation lähteenä.

Tätä ilmaisutapaa ei käytetty kuvaamaan Jeesusta* inhimillisenä esikuvana, vaan se viittasi hänen syvempään yhteyteensä Jumalan kanssa ja luomistapahtumaan. Tämän yhteyden luonne voidaan yhä nähdä eri tavoin, mutta jos se selitetään heti alussa käsittämättömäksi ja epäaidoksi, on yksinkertaisesti harhaanjohtavaa. Tämänkaltaisia sanamuodon laadintoja löytyy Johanneksen evankeliumista 1, Joh. 5, Joh. 6,69, Joh. 7 ..., Matteuksen evankeliumissa 16,16, Kirjeissä kolossalaisille ja efesolaisille, jne. Se "eli" myös vanhoissa kirkon opeissa, mystikoilla kuten Jakob Böhme, Rudolf Steinerilla (Helsingfors 1912) ja elää edelleen kristityn viisaan miehen "Daskalosin" opeissa sekä amerikkalaisen teologin Matthew Foxin teoksissa "Suuri siunaus" ja "Visio kosmisesta Kristuksesta", jne..(...)

Katolisessa kirkossa ja muutamissa evankelisissa kirkoissa yritettiin säilyttää hiipunut yhteys tähän tradition tasoon käyttämällä teoreettisia dogmeja. Muut evankeliset kirkot, jotka tunnustivat Jeesuksen sosiaalisen vaikuttamisen voimakkaammin, ajattelivat että heidän täytyi luopua Jeesuksen jumalallisista ominaisuuksista. Alkuperältään hindulaisessa käsitteessä tätä verrataan "Avatarten" eri asteisiin. Tällä käsitteellä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät ole maanpäällä oman edistymisensä vuoksi, vaan vapaaehtoisesti myötävaikuttaakseen jonkin kansan tai koko ihmiskunnan edistymiseen, kuten pisara "jumalallista täydellisyyttä". Ero näiden toisiaan seuraavien "Avatarojen" välillä aiheuttaa kuitenkin usein sekaannusta, kun taas juutalainen ja kristillinen näkemys painottaa "historiallista Jumalaa", kehityksen näkökantaa ja Messiaan erityisroolia tässä yhteydessä.

Huomattakoon, että Koraani tunnustaa Jeesuksen Jumalan lähettämänä profeettana ja myös "Jumalan sana" ja "luotu kuin Aatami" mainitaan useissa kohdissa. Tämä on enemmän kuin mitä monet kristityt teologit, jotka näkevät Jeesuksen vain sosiaalisena uskonpuhdistajana, hyväksyvät. Vain oppia Jeesuksesta Jumalan poikana (myöhemmän kolminaisuusopin puitteissa) - Muhammedin aikaiset kristityt käsittivät tämän hyvin fyysisesti - ei hyväksytty Koraanissa. Tuohon aikaan tuskin oli yhtään kristittyä, joka olisi kyennyt selittämään asian niin, että ihmiset, joilla oli eri usko, olisivat sen voineet ymmärtää. (Katso lisäsivu "Jeesus ja Islam").

Tässä kohdin pitäisi korostaa, että Kristuksen arvoituksen tämä taso ei ole peräisin pääosin spekulatiivisesta ajattelusta, vaan ennustuksellisista kokemuksista, selkeästi nähtävissä Jakob Böhmen teoksissa, jolla oli harvinaislaatuinen kyky käsitellä kokemaansa käsitteellisesti. Kaikenlaiset hengelliset kokemukset tarvitsevat todellakin (itse)kriittistä tutkiskelua, mutta tulosten arviointi, tunnustamatta tällaisen havainnointitason olemassaoloa, ei ole asiallinen menetelmä eikä siten johda mihinkään.
Ihmisiä, joilla on tunnistettavasti mystinen/hengellinen tehtävä, ei myöskään voida todella ymmärtää, jos heitä tarkastellaan vain historialliskriittisesti heidän ulkonaisesta sosialisaatiostaan käsin ottamatta mukaan heidän itsenäistä sisäistä hengellistä kehitystään.

*) Jeesuksen olemassaolo historiallisena henkilönä on todistettu melko hyvin. 1. vuosisadan historioitsijat, kuten Josephus ja Tacitus, vahvistavat hänen todella vaikuttaneen. Itse Raamatun evankeliumeissa on monien tapahtumien yhteydessä mainittu aika ja paikka. Mainitaan esimerkiksi useita hallitsijoita ja viranhaltijoita (mm. Luuk. 3:1, 2, 23), joista voidaan johtaa Jeesuksen opetustoiminnan alkamisvuosi. Samat henkilöt esiintyvät myös historiankirjoituksissa. Raamatun kertomukset eivät siis ole luonteeltaan pelkkiä mytologisia tarinoita. Niin sanotuissa apokryfikirjoissa eli Raamatun ulkopuolisissa kristillisissä evankeliumeissa ja muissa ensimmäisten vuosisatojen teksteissä ei usein painoteta niinkään tarkkaa raportointia vaan enemmänkin kyseisten kirjoittajien tiettyjä tulkintoja yksittäisistä tapahtumista.

Evankeliumimeditaatio on selostettu Johdannossa kohdassa "Metodisia ohjeita". Erityisesti tätä tekstiä on käytetty virittäydyttäessä Jeesuksen henkeen herkkänä vastaanottajana, sen sijaan, että oltaisiin yhteydessä joihinkin voimiin, jotka vain näennäisesti ovat kristillisiä.

Evankeliumeissa tulemme nyt inhimillisten tapahtumien osiin. Jeesuksen syntymä liitetään perinteisesti jouluun - vaikka sitä ei kaikissa joulujuhlissa huomaakaan - Luuk. 1, 26; Matt. 1, 18. Kun ajatellaan Jeesuksen myöhempien "kolmen opetusvuoden" keskeistä merkitystä, voidaan ihmetellä miksi niin monet teologit nykyisin panevat niin paljon painoarvoa Jeesuksen neitseellisen syntymisen kiistämiseen. Kun varhaisgnostilaisuus esitti, että Jeesuksella oli vain "näennäisruumis", muut suuntaukset ovat jokseenkin yksimielisiä, että Jeesuksen oli käytävä läpi kaikki inhimillisen elämän vaiheet voidakseen ilmaista määrättyä esikuvallista mallia. Tässä keskustelussa (jos totuuden etsintä todellakin on motiivina) olisi toivottavissa enemmän avoimuutta. Aikana, jolloin seksuaalisuuden ja rakkauden muuntumisen yhteydessä ilmaantuu uusia näkökulmia, osaksi suodatettuina itämaisesta käytännöstä ja muistuttaen vanhoja temppelitapoja, ei pitäisi olla kaukaa haettua hyväksyä tradition todellista ydintä. Buddhalaisilla ─ myös Buddhan epätavanomaisten syntymäolosuhteiden ansiosta ─ ei olisi ylipäätään mitään vaikeuksia hyväksyä Jeesuksen "neitsytsyntymää", eikä luonnollisesti myöskään neitsyyttä psykologisessa mielessä, kuten Steiner esitti. Koraani puhuu Jeesuksesta Jumalan lähettiläänä, jonka Jumala "loi" Mariassa "kuten Aadamin"– samaan tapaan kuin Raamattu puhuu enkelistä, joka ilmoitti Jeesuksen neitseellisestä syntymästä.

Voisi olla mahdollista, että Jeesuksen tähän ominaisuuteen, joka ei sovi mihinkään ajatusmalliin, joka meillä on hänestä, viitataan jo tässä vaiheessa. Tunnistamme kuitenkin erityisominaisuuksia hänen elämänsä myöhemmissä vaiheissa. Kohtaamme myös sen mahdollisuuden merkityksen, että Jeesus elämänsä aikana "syntyi uudelleen"*).

Jeesuksen elämä ja toiminta on alusta alkaen yhteydessä maailmanhistorian kulkuun. Tämä näkyy jo Rooman maailmanvallan keisarin määräämästä väestönlaskennasta, jonka vuoksi Jeesuksen vanhempien oli matkustettava profeetallisesti tärkeään Betlehemin kaupunkiin, jossa Jeesus syntyi. Tämä on otettu huomioon teologisessa kirjallisuudessa tarkasteltaessa Jeesuksen maailmanlaajuista merkitystä.

Epäsuoremmin tähän suuntaan hakeutuville oli erityisesti varhaisempina, rauhallisempina aikoina myös joulujuhla merkityksellinen. "Kirkkovuoden" juhlilla, tässä tapauksessa adventtiajalla, myös suuri yleisö virittäytyi Kristuksen syntymän sisäistämiseen, samoin kuin paastoaikana sielullisesti valmistaudutaan pääsiäiseen. Silloin saattoi vuosien kuluessa kokea (vaikkei kenties täysin ymmärtää) mitä nykypäivänä tästä pikemminkin harhaanjohtavana aikana enää vain intensiivisen meditoinnin tai pitkien rukouskausien avulla koetaan.

Joulu on laajemmassa merkityksessään rakkauden juhla, sen muistoksi, että Jeesus lahjoitettiin ihmiskunnalle. Tämä ei kuitenkaan muuta syvempää merkitystä, koska kaikki vaiheet Jeesuksen elämässä ovat ymmärrettäviä. Katso myös päätekstin kappaletta "Ja Sana tuli lihaksi".

Uudestisyntyneet kristityt nykyisten vapaakirkkojen merkityksessä mm.
- ovat kuitenkin edelleen pakotettuja vahvistamaan uskonsa päivittäin ja siten tulemaan täydellisimmiksi.
- Heille sopii nyt kaikkien heidän elämänalueidensa valitseminen uudelleen. Useimpien heistä täytyy siten muuttaa paljon.
- Kuten yhdessä tulevassa vaiheessa "minä teen kaikki uudeksi" (Ilm. 21: 5), niin on jo tänään ilmoitettu, että miettittäisiin kaikki uusiksi ...

R. Steiner kuvailee teoksessaan "Viides evankeliumi" kohtausta, jossa Jeesus juuri ennen kastetta Jordanvirrasa järisyttävän selvästi havaitsi, että uudessa ajassa esoteerisen veljeskunnan, kuten essealaiset, ulkomaailmalta eristäytyvä työskentelytapa voi vaikuttaa kielteisesti. Heidän uskonnollinen intonsa - paljon fyysisiä ja eettisiä/henkisiä puhdistautumissääntöjä - piti heidät itsensä vapaina negatiivisista vaikutteista, mutta heidän ympäristönsä rasittui niistä sitten sitäkin enemmän. Erityisesti myöhemmissä vaiheissa Jeesuksen elämää löydämme myös raamatullisen perusherätteen "olla tässä maailmassa, mutta ei tästä maailmasta" siten sisältäen maailman omaan kehitykseensä. Tähän kuului mm. myös, että Jeesus opetti kaikille sellaista, jota esikristillisellä ajalla oli pidetty salaisena, mikä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että määrätyt opit opetettiin ensin paremmin valmistautuneille opetuslapsille.

Aiempaan mysteeritraditioon verrattuna, joka perustui ehdottomaan salassapitoon, tämä tuo todellakin esiin uuden historiallisen elementin. Kiinnostavaa kyllä, samanlainen tendenssi oli myös Mahayana-Buddhalaisuuden uusilla haaroilla, joissa äkkiä ryhdyttiin painottamaan myötätuntoa kaikkia olentoja kohtaan. Mutta vasta meidän päivinämme on lopulta kaikille avoinna mahdollisuus tavoittaa syvällisyys. Kukaan ei voi väittää, ettei olisi koskaan kuullut mitään siitä. Koska nykyisissä rautatieasemien kioskeissa myytävät esoteeriset kirjat ovat vielä hyvin pinnallisia, ei voida olettaa, että tämä tendenssi on vielä täysin muunnettu toiminnaksi. On selvää, että esimerkiksi Vatikaanin kirjaston salassapitokäytäntö vaikuttaa luonteeltaan sikäli "esikristilliseltä".

Paluu sivuston hakemistoon.

Mainittakoon tässä myös R.Steinerin tulkinta erilaisesta syntyperätiedoista kuin Matteuksella tai Luukkaalla eli "kaksi Jeesus-lasta". Koska ei voida kiistää, että Kristuksen jumalallinen luonto ilmeni vain yhdessä ihmisessä, on hieman huvittavaa, kuinka sekä antroposofit että teologit yhtä lailla ryhtyivät kiistelemään pääkiistakohdasta, nimittäin "1 vai 2". Todellinen kysymys oli kuitenkin pikemminkin kuinka eri kulttuureiden viisaiden miesten voimat myötäilivät Kristuksen ihmiseksi tulemista ja hänen elinympäristöään: (...) . Koska hengelliset tutkimuskohteet voivat olla vielä monipuolisempia kuin maallinen mieli saattaa kuvitellakaan, eivät konkreettiset tiedot kirjallisuudessa ole aina tarkempia kuin tällaiset yleiset katsantokannat.

Paluu sivuston hakemistoon.

Vesikasteen alkuperäinen muoto ei ollut symbolinen toimitus eikä uskonnolliseen yhteisöön jäseneksi julistamisen rituaali. Kokeneen henkilön, tässä tapauksessa Johannes Kastajan, suorittama upottamiskaste johti usein lähes hukkumiseen, ja oli siten todellinen rajakokemus. Se muistutti tässä suhteessa "initaatiota" ja/tai "initaatiomenoja", mutta mahdolliset psykologiset kokemukset eivät olleet itsetarkoitus tai keino kuolemanpelon voittamiseksi. Kaste merkitsi kutsua "katumiseen", tai tarkemmin käännettynä "tapojen muuttamiseen", nimittäin Luojan tahdon mukaiseksi, jonka "Taivasten valtakunnan" "lähelle tulosta" oli ilmoitettu - Matt. 3, Joh. 1.

Kun Jeesus pyysi Johannes Kastajaa kastamaan itsensä, tämä ei tunne olevansa hänen arvoisensa, mutta suostuu. Johannes Kastaja ei kuitenkaan kyennyt valvomaan tapahtumia, vaan saattoi vain katsoa vierestä kuinka Jeesuksessa tapahtui suurempi muutos kuin mitä hän oli koskaan saanut aikaan. Johannes Kastaja oli jo ennustanut kasteen Pyhällä Hengellä ja tulella, toisen, joka oli tuleva hänen jälkeensä toimesta, ja nyt hän näkee "Jumalan Hengen" laskeutuvan Jeesuksen päälle. Kristityt esoteerikot näkivät tässä varsinaisen "Kristuksen syntymisen Jeesuksessa". Tämä ei kuitenkaan edellytä, että Jeesus ja Kristus olisivat olleet kaksi erillistä olentoa, joilla ei olisi ollut mitään tekemistä toistensa kanssa aikaisemmin.

Yleisesti kaste, ja erityisesti "Pyhän Hengen kaste" (käsite, jota käytetään eri tavoin, esim. Vapaakirkoissa) nähdään johdantona ihmisen "uudestisyntymiseen" - Joh. 3. Kristillisessä kirjallisuudessa käytettyä käsitettä "jälleensyntyminen" vältetään tässä tekstissä sen mahdollisen sekaantumisen vuoksi "reinkarnaation" kanssa. Tämä ei tarkoita sitä etteikö reinkarnaation käsite esiintyisi Raamatussa. Aihetta voi tutkia esim. Matt. 11,14.

Kasteen luonteesta käytyjen teologisteoreettisten kiistojen sijaan kiinnostus voitaisiin suunnata siihen, mitä tällainen "uusi syntyminen" käytännössä voisi merkitä ihmiselle. Voisimme aloittaa, tuntea ja tutkia koko elämämme uudelleen uudesta näkökulmasta, syvemmältä (korkeammalta) olemisen tasolta, joka on kääntynyt Jumalan puoleen. Jumala voi ottaa ihmisessä "hahmon", jolloin ihminen tunnistetaan paremmin "Jumalan kuvana", tai kuten mystikot asian ilmaisevat "Kristuksen kipinä" sydämessä täyttyy elämällä ja alkaa kasvaa ihmisessä. Henkilö, joka käsittelee asiaa meditoimalla, voi havainnoida tämän myös mielikuvassa kehittyvästä lapsesta tai lapsesta äidin kanssa sielun peilinä. Erotuksena lyhytaikaiseen harjoituksenomaisesti hankittuun sisäiseen kuvaan, tämä heijastaa ihmisen henkistä kehitystä, jota ei voida saavuttaa egon tahdon avulla. Tämä sisäinen lapsi voi myöhemmin "kasvaa aikuiseksi" ja on vielä myöhemmin jatkuvasti tietoisesti läsnä.

Niillä, joiden mielikuvitus ei anna myöten, voidaan sama ilmiö ilmaista sisäisellä tunteella tai henkisillä vaikutelmilla tai yksinkertaisesti vain muutoksella elämässä. Taideteokset kuten "Sikstiiniläinen Madonna" ovat myös saattaneet saada alkunsa visioista, ja voivat olla sen vuoksi avuksi etsittäessä tietä sisäisiin todellisuuksiin. (...)

"Sisäisen" kokemuksen ei kuitenkaan katsota korvaavan "ulkoiselle Jumalalle" kohdistettua rukousta. "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä" - Joh. 15.

Vesikasteeseen itsessään ei Jeesuksen opetustoiminnan alkamisen jälkeen tai helluntaikokemuksen jälkeisen "Pyhän Hengen kasteen" jälkeen enää ollut pakottava tarvetta. Jeesus jo näki itse sen ulkoisena merkkinä uudesta kehitysvaiheesta, joka oli kypsynyt sisäisesti. Kun baptistit vielä opettivat, että "katukaa ja antakaa kastaa itsenne", opettivat Jeesuksen opetuslapset tähän liikkeeseen sulautumisensa jälkeen: "uskokaa" toisin sanoen avatkaa mielenne uskon voimalle "ja antakaa kastaa itsenne". Tämä osa oli myönnytys baptismin kannattajille. Mutta nyt kuitenkin aloitettiin positiivisella asenteella. Molemmat kastoivat aikuisia, jotka olivat tietoisesti voineet tehdä ratkaisunsa. Tämä ei välttämättä sulkenut pois vastasyntyneiden kastamista eräänlaisena siunauksena, joka on ollut heidän "syntymäoikeutensa" jo 2000 vuoden ajan, mutta olisi kenties ollut mielekästä erottaa se kasteesta ja myös määrätyn kirkon jäsenyydestä. Näin olisivat aihetta koskevat kiistat voineet ratketa itsestään.

Vääjäämättömänä osana, raamatunaikaisessa Israelissa kaikkialla vallalla olevaa, tulkintaa ilmoitetusta tulevasta messiaasta kuninkaana, ihmiset ymmärsivät myös kasteen sisäänpääsynä uuteen kuningaskuntaan. Ei auttanut selittää sen ajan ihmisille, että kyseessä ei kuitenkaan ollut ulkoinen valtiollinen kuningaskunta eikä myöskään ulkoinen kirkollinen organisaatio, vaan kaikkien niiden yhteisö, jotka tunnustivat Jumalan isäkseen ja siten itsensä sielussaan tästä isästä uudesti syntyneeksi pojaksi/tyttäreksi. Tämä usko, yhdistettynä näiden "poikien" ja "tytärten" sisarelliseen asenteeseen keskenään ja suhteessa muihin ihmisiin sekä Jeesukseen Jumalan poikana ja vanhempana veljenä, muodostivat opetuksen ytimen, joka ihmisille tarjottiin ymmärrettäväksi. Raamatunaikaisessa Israelissa oli tosin myös vanhan käsityksen (Jumalasta, jota ei voinut lähestyä) rinnalla käsitys Jumalasta isänä. Hänet kuitenkin käsitettiin enemmän Aabrahamin ja hänestä polveutuneen kansan isänä. Siten vain kansan kautta Jumala oli yksilön isä. Korkeitaan hyvin harvat saattoivat kokea Jumalan suoraan yksilön isänä. Vasta Jeesus opetti kansalle, että yksilö, joka tuntee olevansa Jumalan ohjauksessa sielussaan voi milloin tahansa etsiä suoraan yhteyttä Jumalaan, ja tuntea oman osansa ikuisuutta yhteydellään ikuiseen Jumalaan. Tämä ankkuroituu selkeämmin Jeesuksen tien myöhemmässä kulussa. Tämä ankkuroituu selkeämmin Jeesuksen tien myöhemmässä kulussa, mutta on kuitenkin luotu jo tässä vaiheessa.

(...)

Liberaaliteologit ovat tulkinneet Jeesuksen kasteen kutsumuskokemukseksi. Perinteisen teologian pohjalta on sen sijaan tematisoitu myös sen ajallista ja profeetallista sijoittumista maailmanhistoriaan (esim. Luuk.3:1-4 sekä viite Jesajan kohtaan 40:3-5; ): profetiassa on kyse Jumalan pelastavasta vaikutuksesta.

Nykyisin kastetaan pirskottamalla vettä tai upotuskasteella.
Kirkot hyväksyvät yleensä vähintään kasteen ja siten uskovaisten kristittynä olon. Vapaakirkot korostivat yleensä sitä, että kaste suoritetaan joko aikuisille tai ainakin uudistettu kaste aikuisena. Tällöin korostetaan myös syvempää kokemusta Pyhällä Hengellä kastettuna olosta. (Ensin kastettiin tosiaan aikuisia. Ei kuitenkaan ollut poissuljettua antaa siunaus myös lapsille. Tällä vain oli hieman toisenlainen luonne kuin kasteella.) Kasteessa sen alkuperäisessä tarkoituksessa ei oltu vielä määritelty, että sen yhteydessä samalla liitetään jonkin tietyn uskontunnustuksen jäseneksi, kuten nykyisin erityisesti suurkirkoilla on käytäntönä.
Kirkot hyväksyvät yleensä myös, että "hätätapauksessa", jos pappia ei ole käytettävissä, jokainen kristitty saa kastaa: "kastan sinut Isän, Pojan (Jeesus Kristus) ja Pyhän Hengen nimeen". Aamen".

Kristuksena olonsa alussa (Kristus* tai Messias, hepreaksi "Voideltu") Jeesus on yksin. Tämän varmistavat kaste ja 40 päivää erämaassa - esim. Markus 1, 12-13 - ja Jeesuksen kiusaukset. Sen jälkeen seurasi opetuslasten kokoon kutsuminen.

Erämaa edustaa sekä sisäisesti että ulkoisesti eristyneisyyttä, jonka avulla on mahdollista yhä paremmin tulla tietoiseksi tai liittyä vahvemmin kaiken käsittävän Jumalan kanssa. Tämä oli valmistelua sitä varten, mitä oli seuraava, ja on ehdottoman välttämätöntä jokaiselle vakavalle uskonnon tielle, mikä tarkoittaa uudistettua yhteyttä jumalallisen alkuperän kanssa, vaikka se ei olekaan koko tie. Myös Jeesus käy läpi omalla kokemuksen tasollaan sellaisen vaiheen, joka on enemmän kuin päivittäinen mietiskely.

Kirkot, jotka puhuvat usein "sisäistyneisyydestä" (ja käyttivät tätä esimerkiksi ilmeisenä vastakohtana ulkoisen maailman rauhanmielenosoituksille) tekevät kuitenkaan tuskin mitään näyttääkseen ihmisille todellisen käytännön tien tämän "sisäisen rauhan" saavuttamiseen. Yli 30 eri kirkon jumalanpalveluksissa ei mistään löytynyt hiljaisuuden elementtiä, sisäistä itseensä katsomista, rukouksen jälkeiseen "vastauksen" hiljaista odottamista. Virsi, saarna, rukous, virsi, mahdollisesti samanaikainen kolehdinkeräys syventymistä häiritsevänä, kaikki lähes ilman taukoa - muistuttaa nyky-yhteiskunnan hektistä elämänmenoa, jossa ihmiset tietoisesti tai tiedostamatta kääntyvät pois tutkimattomasta sisäisestä maailmastaan. Vasta aivan viime aikoina, kun on jouduttu kohtaamaan monien ihmisten kokemuksen etsintä (lähes minkälaisen tahansa kokemuksen), on tässä hieman edistytty järjestämällä esimerkiksi joitain mietiskelyseminaareja viikonloppuisin tai vastaavaa, tai asiasta kiinnostuneita ihmisiä ohjataan raamattupiireihin tai kodeissa järjestettäviin tilaisuuksiin, joissa näitä kysymyksiä käsitellään. Mutta myös näistä puuttuu usein ohjattu opastus hiljentymiseen. Jotkut saattavat havaita, että suurempi läheisyys Jumalan kanssa edellyttää "hiljaista kammiota" ja toiset, että heidän yhteiskunnalliset arvonsa kuten kyky itsekritiikkiin, suvaitsevaisuuteen ja sisäisen rauhan löytämiseen myös edellyttää tehokasta hetkellistä ulkoisten toimintojen poissulkemista. Luonnollisesti tämä ei riittäisi, jos se tapahtuisi vain silloin tällöin jumalanpalveluksessa, mutta se saattaisi toimia herätteenä tukahdetun tarpeen tunnistamisessa.

Mystikko Jakob Lorber kirjoitti Kristuksen neuvoista ihmisille kirjoituksessaan "lyhyt tie jälleensyntymiseen", jota nykyisin - väärinkäsitysten välttämiseksi - voidaan kutsua "uudelleensyntymiseksi", kuten kappaleessa "Jeesuksen syntymä" kerrottiin. Katso myös "Vom Inneren Wort - Stimme der Stille" (Sisäinen sana, hiljaisuuden ään), jonka on kustantanut Lorber kustannusyhtiö (saksaksi):

Käytäntö on seuraavanlainen: jos joku haluaa syntyä uudelleen Kristuksesta, hänen tulee ensin tunnustaa syntinsä - siis kaiken, joka erottaa hänet Jumalasta. Tämä on jotain aivan muuta kuin kirkon uskottelemat synnit. Ihmisen tulee katua syvästi tuntien sekä sisäisesti että ulkoisesti haluta tosissaan muuttaa tapansa. Hänen tulee murtautua ulos maailmasta (tällä tarkoitetaan sen egoistisista sekasortoisuuksista, ei aktiivista elämää maailmassa) ja luovuttaa itsensä kokonaan Kristukselle. Ja hänen tulee tuntea suurta kaipausta Kristukseen, vetäytyä päivittäin maailmasta ja sen toimista viettäen vähintään seitsemän neljännestuntia suljettujen ovien ja ikkunoiden takana, ei rukoillen tai lukien, vaan täydellisessä rauhassa ainoastaan keskittyen sisimmässään Kristukseen. Jeesus sanoi kehottavan puhuttelunsa jälkeen "vetäytykää rauhaan ja kasvakaa kaipauksessa ja rakkaudessa Minuun!" "Vaikka harjoittaisitte tätä vain lyhyen aikaa, sanon teille, tulette pian näkemään salaman ja kuulemaan ukkosen, mutta älkää pelätkö, älkääkä huolestuko! Sillä ensin tulen jokaisen luokse myrskyn, salaman ja ukkosen tuomarina, ja sen jälkeen pehmeissä pyhissä aallossa isänä! Katsokaa, tämä on lyhin ja tehokkain tie puhtaaseen uudestisyntymiseen, ainoaan tapaan saavuttaa iankaikkinen elämä. Kaikki muut tiet kestävät pitempään ja ovat epävarmempia, koska on olemassa niin paljon vaarallisia teitä,… se, joka ei ole "panssaroitu" ja hyvin aseistettu, tuskin saavuttaa määränpäätä."
On mahdollista pyytää puhdistumista ja valaistusta (Jeesus Pyhältä ) Hengeltä.

Joogit esimerkiksi tietävät, että ihmiset ajattelevat "ettei heillä ole aikaa". Joogeilla on silloin tapana vähentää meditaatioajan kesto useista tunneista puoleen tuntiin tai jopa 11 minuuttiin, toisin sanoen siihen asti ettei kukaan enää voi sanoa etteikö hänellä olisi siihen aikaa. Lyhytkin aika hiljaisuutta, jolloin ajatukset, tunteet ja aistit eivät ole tukahdutettuja, vaan ainoastaan tarkkailun alaisia, ilman että antautuu niiden vietäväksi, on tehokas, erityisesti jos siihen on liitetty virittäytyminen Jumalan yhteyteen. Se ei kuitenkaan korvaa pidempää hiljaisuutta. Pääsiäiskirkossa - esimerkiksi Athoksen vuorella - käytetään keskittymisapuna sanoja "Kyrie" (kreik. "Herra" kun hengitetään sisään) ja "eleison" (kreik. "armahda" kun hengitetään ulos). Katso esim. Kreichauf: Als Pilger auf dem Berg Athos (saksaksi, Pyhiinvaeltajana Athoksen vuorella).

On myös suuri haaste olla hiljaa koko ajan, esim. rankan noin kuusi päivää kestävän zen-sesshinin ajan (zen-istuntameditaatio, jota nykyisin harjoitetaan myös joissain kristittyjen luostareissa), myös meditaatioistuntojen ulkopuolella, ruokailtaessa toisten seurassa. Yleensä noin kolmen päivän jälkeen monet kokemattomat eivät enää voi vastustaa sitä, neljäntenä päivänä (verrattavissa paastoamisen vaikutukseen) hengähtävät helpotuksesta ja ymmärtävät hyödyn, jota sanoin voi vain riittämättömässä määrin kuvata.

Hiljaisuus luo avoimuutta. Suhde Jumalaan luo suojan tälle avoimuudelle. Meditaation jälkeen on hyödyllistä mukauttaa mieli jälleen tuleviin olosuhteisiin, joissa on parempi olla vähemmän avoin.

On kuitenkin myös tärkeää tuoda mukanaan jotain hiljaisuudesta, oppia säilyttämään tietty tietoisuuden selkeys. Tämä tarkoittaa, ennen kaikkea jokaiselle yksilölle, intuitiivisesti tiedostetuin väliajoin ja/tai hankalien kokemusten jälkeen, tai niin pian kuin mahdollista niiden jälkeen, ottaa hetki aikaa ajatusten kokoamiseen ja sisäisen rauhan palauttamiseen. Aikaisemmin tapahtuneen sisältö voidaan ottaa mukaan tähän mielen keskitettyyn hiljaisuuteen, sen sijaan, että yksinkertaisesti paettaisiin sitä. Mutta tämä ei tarkoita, että tulisi jatkaa ajattelua, vaan tarkkailla mitä tapahtui, sisällyttäen sen mitä tapahtui mieleen ja miltä se nyt tuntuu (ja kirjata ylös asioita, jotka eivät selkene niin nopeasti, ja joita pitää tutkia lisää huolellisesti myöhemmin). Myös ruumiin eri osien annetaan rentoutua yksi toisensa jälkeen, säilyttämällä kuitenkin tietoisuus koko kehosta kokonaisuutena eikä sallien itsensä takertua tiettyihin tunteisiin.

Kokouksissa, työssä, konferensseissa ja vastaavissa tämä näkökanta tarkoittaisi, ettei siirryttäisi aiheesta toiseen (toinen toisensa jälkeen) väsyttävällä tavalla, vaan pidettäisiin välillä lyhyitä taukoja, joita ei tulisi käyttää vain keskusteluihin yms., vaan tapahtuneen tarkkailuun ja sulattamiseen. Tämän jälkeen on helpompi keskittyä tietoisesti uuteen aiheeseen Samalla tavoin on hyödyllistä tietoisesti havainnoida aterian sisältö syödessä. Monia yhtäläisyyksiä voidaan löytää ravintotieteellisten näkökantojen ja hengellisen "ravinnon" välillä.

Prosessi, jota voidaan kutsua vaikka niemellä "rauhoittuminen tapahtuneesta" ja joka antaa voimien kasvaa uudelleen nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten, ei suinkaan ole tyhjää "kellumista" ongelmien päällä. Se luo lähtökohdan, josta lähtien kaiken käsittely varsinaisesti vasta on hedelmällistä. Ulkoisissa asioissa aikaa ei myöskään suinkaan kulu hukkaan vaan viimekädessä säästyy, koska kaikki tapahtuu helpommin ja paremmin. Monet itse hengellisesti ajattelevat ihmiset tuskin huomaavat, mitä kaikkea he jäävät paitsi ilman tätä sisäistä rauhaa.

Paluu sivuston hakemistoon.

Myös Jeesuksen täytyi oppia inhimillisissä ominaisuuksissaan ja kääntyä yhä enemmän Jumalan puoleen. Kun Jeesus oli paastonnut 40 päivää erämaassa "Kiusaaja"* tuli hänen luokseen - katso Matt. 4, 1-11

Myös "normaalissa" elämässä negatiiviset voimat, (jotka kuten kaikki voimat, voidaan kokea myös jonkin hahmossa) tulevat jokaisen luo sekä sisäisesti että jokapäiväisessä elämässä. Ensinnäkin on mainittava jälkeenjääneet ja eristyneet taipumukset ihmisessä itsessään, silloin kun ne ovat aktiivisina ilman sydäntä ja siten ilman Jumalaa. Nämä sydämestä eristäytyneet ajatukset ja niiden seurauksena eristäytynyt tahto ovat yksi tapa "syödä hyvän ja pahan tiedon puusta".

Toisaalta nämä ovat kovettavia ominaisuuksia, jotka sitovat meidät aineelliseen pakkopaitaan. Ja koska nämä ominaisuudet ovat niin syvään ankkuroitu alitajuntaamme, ne ovat viimeiset asiat, jotka voidaan todella voittaa kokonaan. On kuitenkin mahdollista tehdä niille jotain ja tunnistaa niiden luonne. Tietoinen kyky "voida luopua" ja "voida haluta" sen sijaan, että "pitää saada" ja sen luova ja eettinen käsittely on harjoitusta näiden negatiivisten voimien voittamiseen.

Vastakkaiset halut johtavat sitä vastoin pakoon fyysisiä ongelmia ja välinpitämättömään ja ivalliseen pakenemiseen hengellisille alueille. Joskus meiltä jää huomaamatta, että tämä on vain saman "negatiivisen kolikon" toinen puoli, joka on sidoksissa toiseen puoleen "heiluriliikeperiaatteella". Tämä toinen alue on nykyisin jo avoimemmin esillä, joten se on helpompi puhdistaa. Yksi tapa suunnanvaihtoon on myötätunto, rakkauden vapaa jakaminen.

Yksi molempien yhteydessä löydettävissä oleva lisäominaisuus olisi vallanhalu. Tämän illuusion muuttaminen vaatii ehdottoman totuudenmukaisuuden rohkeutta ja siihen perustuvaa suvaitsevaisuutta sekä vapaata solidaarisuutta kanssakäymisessä toisten kanssa.

Yleensä asianosaiselta puuttuu kaikilta tämäntyyppisiltä alueilta vahva, mutta siitä huolimatta samalla altruistinen yksilöllisyys, joka voisi täyttää nämä puuttuvat alueet, sen sijaan että luiskahdetaan negatiiviseen ajatteluun.

(...) Katso myös 4. osan kappaletta "Zarathustra", ja esimerkiksi. 2. osan, taulua "kristillinen asenne...").

R. Steiner kirjoitti näistä molemmista negatiivisista voimista erillisinä kokonaisuuksina, jotka molemmat voidaan kokea maailmassa hengellisinä visioina. Kuten sanottu, vaikka saattaa olla hyödyllistä tarkkailla molempia vaikutuksia, tällaisen kokemuksen ulkopuolella ei ole aivan oikeutettua, jos antroposofit ajattelevat, että kristillisen käsityksen yksi negatiivinen olento ei sisältäisi molempia puolia. Taipumukset ilmenevät usein niin sekoitettuina, että viimekädessä "anti-jumalalliset" taipumukset voidaan käsitellä kokonaisuutena. Vastakohtana ei tulisi käsittää useita jumalia vaan Kristuksen Jumala, kaikkine jumallisine ominaisuuksineen.

On olemassa kuitenkin myös muita hengellisiä suuntauksia, jotka todellakin sulkevat toisen silmän ja käsittävät jokaisen hengellisen suuntauksen jumalallisena.

Sekä nykyiset evankeliset teologit että useimmat muut hengelliset ajattelijat sulkevat molemmat silmänsä ja selittävät käsitykset negatiivisista olennoista olemattomiin, perustellen esimerkiksi, että ne esiintyvät vain muutamissa kohdissa Raamattua. He jättävät tällöin huomioimatta, että kysymys ei ole vain käsityksistä vaan myös vahvasti kokemuksista, jotka eivät esiinny vain muinaisuudessa.
Muutamat pienemmät kristilliset ryhmät omaksuivat käsitteen "maailman ruhtinas" vuoksi, esim. Joh 14:30, että se voi kuulua toistaiseksi tähän maailmaan, ja ihmiset voivat ainoastaan väistää sitä, vaikka todellisuudessa Uusi Testamentti nimeää vain sen harhaan johtavan ja haltuunottavan roolin. Johannes 12:31: "Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta."

Ilman pelkoja ja muita negatiivisia tunteita ei negatiivisilla voimilla ole suoraa valtaa. "Älä maalaa paholaista seinälle" voi toimia myös suojamekanismina - myös kirkollisia tuhonennustajia kohtaan. Nykyisin hengellinen havainnointi saattaisi osoittaa, että otaksutut "lisääntymiset" negatiivisissa kiertokuluissa kuvaavat aiemmin pitkään piilossa ollutta potentiaalia. Todella positiiviset kyvyt sitä vastoin voivat todellakin vielä kasvaa, vaikka ne kasvaisivatkin kohti jo olemassa olevaa arkkityyppiä.

Tällaiset "kipukohdat" voivat kuitenkin samalla kuvastaa myös samankaltaisia ulkoisia voimia. Aavistuksia tästä voidaan löytää kaikista yhteisöistä: lännessä tilanteista, joissa rahaa ja itsekkyyttä pidetään korkeimpana arvona, (erityisesti vanhassa yksipuolisessa muodossaan ilman minkäänlaista sosiaaliturvaa) nationalismin ja fasismin yksipuolisuudessa (tämä pätee erityisesti milloin on kyseessä ylimielisyys ja välinpitämättömyys muuta maailmaa kohtaan) ja tuhoisassa "uskonnollisessa" toiminnassa kuten stalinismin äärimmäisyyksissä, erityisesti sen brutaalissa säännössä kasvottomasta yhteiskunnasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kaikkien ja kaiken tuomitsemista tällaisissa yhteiskunnissa.

Jeesus ei opeta niinkään suoraan "vastustamaan pahuutta" eikä hän myöskään puolusta pahan välttämättömyyttä "tasapainon" vuoksi (kuten jotkut itämaiset opit ajattelevat). Hän ei myöskään näe tarpeelliseksi kielteisten voimien olemassa oloa jotta niiden vastakohtana voidaan tunnistaa jumalallinen hyvä. Ei edes (usein niin tarpeellinen) negatiivisten ominaisuuksien suora konkreettinen käsittely ole jokaiselle tarpeen. Mutta toisilla ihmisillä (kuten Mary Baker-Eddy yleisesti suosittelee teoksessaan "Kristillinen tiede") tämä tapa voi toimia. Tämä ei kuitenkaan todista, ettei negatiivisia voimia olisi olemassa, vaan että ne voidaan täten epäsuorasti muuntaa. Kristuksen kanssa ei myöskään ole mitään ikuista kadotusta. Kaikki tuhoisat voimat voidaan muuttaa lopulta, aina Johanneksen ilmestyksen viimeiseen lukuun asti, jossa luvataan, että pimeys lakkaa olemasta (katso luku "Uusi taivas ja uusi maa).

Erämaassa vietettyä aikaa seurasi Opetuslasten kokoonkutsuminen - Joh. 1, Matt.. 4, 18 - 22, Matt. 10. 

* Kiusauskertomuksessa otetaan teologiassa perinteisesti huomioon myös symbolisesti vahva yhteys ihmiskunnan historiaan: autiomaa vaarallisine villieläimineen katsotaan Aatamin paratiisin vastakohdaksi ja siten tilaksi, joka Jeesuksen piti voittaa "uutena Aatamina". Ensimmäisessä kiusauksessa, kivien muuttamisessa leiviksi, on kyse siitä, asetetaanko ensi sijalle aineellinen hyvä vai Jumala. (Kun myöhemmin on kyse monien ihmisten ravitsemisesta ja herättämisestä, emme enää näe tässä kiusausta.) Toisessa kiusauksessa, temppelin katolta heittäytymisessä, on kyse ihmiselämän kuormiin kohdistuvan ylimielisyyden voittamisesta. Jeesus kävi läpi kaiken, mikä hänelle oli säädetty (, kunnes hän vapautui ylösnousemuksessa.) Kolmannessa kiusauksessa on kyse olemassa olevien maallisten kuningaskuntien vallasta tai Jumalan antamasta "taivasten valtakunnasta". (Myöhemmässä vaiheessa myös maallisesti merkityksellinen, ennustettu "rauhan valtakunta" voisi tuoda Jumalan aikaansaaman maallisten valtapyrkimysten muuttumisen.)

Paluu sivuston hakemistoon.

Tästä alkaen aina ristille saakka nähdään evankeliumeissa luova yhteys Jeesuksen ja Marian välillä. Maria vaikuttaa innoittavasti, myötäelää olennaiset etapit Jeesuksen elämässä ja kokee siten myös sielun muutoksen.

Vaikka uudella ajalla nunnien "Kristuksen morsian" -käsite ymmärretään usein vain ulkoiselta merkitykseltään, se viittaa alkuperäisessä merkityksessään myös todelliseen kokemukseen.

Kristuksen "hahmo" ihmisessä, kuten kappaleessa Kasteesta Jordanvirassa mainitaan, sulautuu sielun miehiseen ulottuvuuteen (animus). Tämä miehinen ulottuvuus voi mennä "sisäisesti naimisiin" "naisellisen" sielun osan kanssa, tässä tapauksessa jumalallisissa olosuhteissa. Tällä voi olla alkemisesti muuttava vaikutus elinvoimaisuuteen ja kehoon. Marian kuva voi koskettaa samalla tavoin sielun naisellista ulottuvuutta (anima)**.

Vasta se, joka on kulkenut tämän kaltaisen muuntavan tien, voi onnistua kehityksessä "yksin" ilman torjuntaa. Mutta tämän ei tarvitse olla yksinäinen polku. Suuremmasta sisäisestä vapaudesta käsin olisi suhde vastakkaiseen sukupuoleen mahdollinen tai vieläpä täydellisempi.

Tässä yhteydessä se minkä olemme saaneet isältä ja äidiltä haluaa tulla liitetyksi yksilön persoonallisuuteen.

Jumalaa, maailman suurimpana salaisuutena, voidaan tuskin ratkaista yhden tieteen, yhdenlaisen kokemuksen tai yhden ainoan ilmiön kautta, vaan yrittämällä hyväksyä useita lähestymistapoja ja tarkastella kaikkea kokonaisuutena. Tätä on tapahtunut tähän mennessä vain hyvin vähäisessä määrin. Jos kristityt käyttäisivät alkemististä prosessia, jossa vasemman ja oikean aivopuoliskoa käytetään yhdessä (monet menetelmät ovat kokeilleet tätä), teologiset kiistat päättyisivät pian, sillä tulos olisi "luovan rakastava oivallus". Silloin olisi myös yksittäisten näkökantojen erikoistuminen mahdollista, mutta se tunnistettaisiin myös sellaisena eikä enää vaadittaisi, että ainoastaan yksi näkökanta on oikea Ihmiset tulisivat tietoisemmiksi siitä, että täydentävät toinen toisiaan.

Se joka pystyy noudattamaan Jeesuksen universaalia periaatetta "Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi", voisi ajan myötä myös yksin saavuttaa saman ja paljon enemmän. Se joka pyrkii tähän itsensä ja lähimmäisensä samanaikaiseen rakastamiseen, tulee huomaamaan kuitenkin, että juuri se hänen pitää oppia ensin. Sisäinen " Täydellisemmäksi tuleminen" voi puolestaan helpottaa tätä rakkautta.
Kysymystä "Jeesuksen ihmetöistä", alkaen Kaanaan häistä, käsitellään myöhemmin omassa kappaleessaan. Mitä tulee "Maria-Sofian" naiselliseen jumalalliseen ulottuvuuteen", katso kappaleesta "Helluntain tapahtumat".

Perinteisessä teologiassa tapahtumaa on tulkittu kreikkalaisen Dionysos-kultin syrjäyttämiseksi tai symboliseksi yhteydeksi Israelin kohtaamiseen Jumalan kanssa ("kolmantena päivänä...", 2. Moos. 19:16), sekä kärsimyshistorian enteenä, jolloin viini saa syvemmän merkityksen.

*Kun Neitsyt Mariaa, Jeesuksen äitiä, pidetään hengellisenä äitinä niille, jotka haluavat hänen johdatustaan, on Maria Magdaleena niille, jotka häntä ihailevat, yhdistetty pikemminkin maalliseen rakkauteen.
Maria Magdaleena (Magdalan Maria) oli nainen, joka seurasi Jeesusta. Monet ajattelevat tradition perusteella, että hän oli prostituoitu, jonka elämän Jeesus muutti. Jeesus sanoi kuitenkin: "Hän on rakastanut paljon". Tämä ei välttämättä tarkoita paljon seksiä, vaan - vähintään myös - kykyä rakastaa ihmisiä, tuntea myötätuntoa heitä kohtaan ja olla hyvä heille. Maria Magdaleena rakasti Jeesusta, toisin sanoen hän rakasti Jeesusta miehenä ja ihaili häntä hengellisenä johtajana. Mystikko Jakob Lorberin mukaan Maria Magdaleenan tunteet Jeesusta kohtaan puhdistuivat yhä enemmän hengellisen rakkauden suuntaan. Näin siis rakkaus oli hänen tiensä ymmärtää Jeesusta ja Jumalaa. (Mahdollisesti samoin kuin Clara, joka rakasti munkki Franciscus Assisilaista 1100-luvulla, joka torjui hänet ensin, mutta joka myöhemmin hyväksyi hänet, kun Claran rakkaudesta oli tullut puhtaan hengellistä. (Tästä on olemassa mielenkiintoinen elokuva saksaksi ja englanniksi).
On olemassa erityinen perinnäistieto, joka koskee Maria Magdaleenaa: "Pyhä veri, pyhä Graali" -legenda. Legendan mukaan Josef Arimatialainen ja Maria Magdaleena toivat mukanaan Graalin maljan (alkuperäinen malja, johon Jeesuksen veri kerättiin) Etelä-Ranskaan tai Englantiin. Muutamia ihmeitä liitetään tähän Graalin maljaan. (Graalin malja on myös jumalaisen rakkauden symboli).
Maria Magdaleenaa koskevia spekulaatioita on enemmänkin. Esimerkiksi ajatus, että hän olisi saanut lapsen Jeesuksen kanssa, josta olisi sitten lähtöisin myöhempi eurooppalainen kuningassuku (merowingit). Kukaan ei voi todistaa näitä nykyajan sensaatiokirjoihin perustuvia spekulaatioita.

**) Mainitut käsitteet „anima ja animus" eivät ole uskon asioita. Useiden ihmisten kokemus on huolimatta siitä, ovatko he kristittyjä vai eivät, että miehillä ja naisilla on kulloinkin niin sanottuja maskuliinisia ja feminiinisiä psyyken piirteitä. Ne periytyvät ainakin osittain niiltä isältä ja äidiltä, joiden kanssa on kasvettu aikuisiksi ja joita voidaan oppia yhdistämään persoonallisuuteen. "Animus ja anima"-käsitteet eivät ehkä ole täysin yhteneväisiä tämän todellisuuden kanssa, mutta syvyyspsykologeilla on yritys ymmärtää niitä niiden taustalta käsin.

Kysymys:
Voinko parantaa suhdettani vastakkaiseen sukupuoleen Jumalan avulla?

Paluu sivuston hakemistoon.

Kirkollisten seksuaalisuutta koskevien julkilausumien kehitys kuten myös kirkon sisäiset ja ulkoiset vasta-asettelut herättävät sen vaikutelman, että ihmisillä on tällä alueella äärimmäisen vaikeaa ylipäätään selvittää mikä ihmismäinen tai jopa "kristillinen" käyttäytymistapa voi olla. Ulkoiset moraaliset kiellot menettivät 60-luvulta lähtien suurimman osan merkityksestään, kirkko ei myöskään kyennyt etsimään esille perimätiedosta olemassa olevaa eettisesti merkityksellistä ydintä, joka sitten olisi voitu suhteuttaa nyky-yhteiskunnan olosuhteisiin. Vastareaktiona tukahdutetulle seksuaalisuudelle syntynyt "seksuaalivallankumous" johti toiseen äärimmäisyyteen. Uusi ideologia painotti seksuaalista suorituspakkoa (elinvoiman tuhlausta) ja jätti kokonaan huomioon ottamatta kaipauksen henkiseltä pohjalta luotuihin suhteisiin aiheuttaen alituisista välirikoista johtuvaa stressiä aina työkyvyttömyyteen asti. Sen vuoksi siitä jäi 80-luvulle tultaessa jäljelle vain alistuminen, eikä silloinkaan ollut mahdollista löytää edes osittain mielekästä ideologiaa, joka veisi yhteiskunnallisen kehityksen tämän ääripään ohi. Sellainen saattaisi olla "omistusajattelun" voittaminen. Vuosisatoja pitkässä sukupolvien ketjussa on osoitettavissa ettei näitä kahta, vastuuta ja vapautta voi toteuttaa yhtäaikaisesti nimenomaan miehen ja naisen suhteessa tai yhdistää harmonisesti toisiinsa ilman ihmisten kokonaisvaltaisen kehityksen lähestymistapaa. Esimerkkeinä on kuitenkin yksittäisiä kumppanuuksia, joissa tämä on nähtävissä tai myös todella onnistunut, viittaavat siihen, että tällaisia lähestymistapoja on mahdollista löytää.

Jeesus puhuttelee kuitenkin ihmistä hänen sydämessään ja puhuu mahdollisuudesta tulla kokonaiseksi ja täydelliseksi, mikä on ainoa perusta todelliselle vapaudelle. Jeesus ei puhu sen ihmisen osan edelleen hajoamisesta, joka jo on ennestäänkin suurelta osin hajonnut, ei siis mistään kaiken hurmioituneesta kokemisesta, vaan pikemminkin sen uudelleen liittymisestä "sydämen viisauteen".

Jeesus edustaa ihmisten vastuuta tosistaan. Hän ei kuitenkaan usko "myötäsyntyisiin pakkoihin" ulkoisessa muodossaan ja niiden yliarvostukseen tai jopa kateuden mustasukkaisuuden ja omistushalun verhoamiseen vastuun, uskollisuuden ja rehellisyyden käsitteisiin näitä väärin käyttäen. Hänelle kyseessä on siitä, missä hengessä ihmiset toimivat. Myös avioliitossa kaikki ei hänestä ole automaattisesti parhain päin, mitä sen ulkopuolella pidetään onnettomana.

Rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään kuten itseään, tarkoittaa myös itsensä rakastamista. Tämä Jeesuksen sääntö, joka syrjäytti Vanhan Testamentin kieltologiikan, on universaali asenne, joka menee läpi näiden kaikkien kolmen alueen ja yhdistää ne kaikki. (Katso Mark. 12:33; Joh. 13:34; Gal. 5:14; Jak. 2:8). Tässä yhteydessä lähimmäisenrakkaus on jotain muuta kuin vain vaistomainen huolenpito sukulaisista jne., mikä ei kuitenkaan tietenkään sulje heitä poiskaan. Johtuen tästä ihmisen roolista rakastavana apulaisen, aina kun tarpeen, itsensä rakastaminen ei ole egoistista laadultaan vaan sydämen hyvyyttä, todellakin rakastaa itseään kehonsa mukaan lukien työkaluna palvella toisia ja/tai Jumalaa.

Rakkauden korkein muoto on ehdoton rakkaus. Vrt. jopa rakastaa "vihollistaan" Matteus 5, 43-48, mikä ei tarkoita viisaudesta luopumista.

Tässä yhteydessä tulisi olla ilmeistä, että esimerkiksi usein esitettävät väitteet, jotka asettavat seksuaalisuuden ja rakkauden yksinkertaisesti samalle tasolle, tai yrittävät asettaa samalle tasolle itserakkauden ja itsetyydytyksen sekä fantasiat, ovat Jeesukselle vieraita. Mikä ennemminkin kuvastaa ihmisen yksittäisten voimien sisäistä eristämistä ja asettaa kuvia itsen ja todellisen olemuksen väliin, on vain yksi ihmisen epätäydellisyyksistä, joista voi oppia jotain, mutta jotka koskaan eivät voi olla tavoitteena.

Nykypäivän eurooppalaiset voivat kokea eräänlaista seksuaalisuuden muuntoa erityisesti silloin, kun kaksi ihmistä on yhteydessä toisiinsa ensin älyllisellä ja hengellisellä tasolla yhteisten toimien yhteydessä, ja oppivat siinä yhteydessä käsittelemään antipatia- ja sympatiatunteitaan. Nämä (eivät pääasiassa, mutta nimenomaan myös nämä) tulisi ottaa huomioon kun etsitään mielekästä suhdetta. Vasta myöhemmin tulisi fyysinen taso mukaan, mutta se ei olisi automaattisesti osa jokaista ystävyyttä tai tapaamista. Sydämen voima voi silloin vetää puoleensa seksuaalista energiaa jonka ei tarvitse välttämättä kadota räjähdysmäisesti, kuten nykyisin niin usein tapahtuu kulttuurisella ehdollistamisella. Rakkaudellinen pohjavire kuuluu mukaan.

Monet hengelliset traditiot opettavat seksuaalisuuden muuntamista sen sijaan, että sitä tukahdutetaan tai jatkuvasti toteutetaan - mikä voi olla enemmän kuin Freudin "sublimaatio". (...). Vanhemmilla itämaisilla suuntauksilla oli mm. se puute, että ne aloittivat heti tällä seksuaalisuudella, sen sijaan että koko ajan annettaisiin kohdata koko ihminen, mikä nykyisin voisi säästää heidän tekniikoidensa oppimiselta, tai sen sijaan kuten ainakin nykyisin olisi sopivaa, aloittaa "ylhäältä käsin", oppia tuntemaan toisensa ensin henkisellä tasolla. Oikeana säilyy itämainen lähestymistapa, että rauhallinen (ei miehen tai naisen orgasmiin tähtäävä) yhdessäolo tällä alueella tuodaan vähitellen sopusointuun kokonaisolemuksen kanssa. Samanlaisia lähestymistapoja oli kristityilläkin aikaisemmin, mutta nykyisin ne ovat kadonneet, ja niitä pitäisi kehittää uudelleen. Minnelaulajat ja trubaduurit edustavat tämäntyyppistä tietämystä.

Koska seksuaalisuus voi aiheuttaa alitajuisia komplikaatioita, nähdään se useissa uskonnoissa tasapainoiluna liitettynä kumppanuuteen, jossa molemmat kykenevät käsittelemään yhdessä myös seuraukset. Ne, jotka haluavat välttää seksuaalista toimintaa ennen avioliittoa, voivat onnistua siinä, jos molemmat ovat tietoisia mitä haluavat ja mitä eivät halua ja tukevat toisiaan vastaavasti.

Jeesus hyväksyi tämän vanhan lähestymistavan, aina negatiiviseen luonnehdintaan asti himokkaista katseista jonkun toisen kumppaniin. Mutta tämä ei välttämättä sulje pois kahden ihmisen (jotka juuri ovat tavanneet) välistä innokasta tapaamista, tapahtumasta useammin kuin saattaisi ajatella. Tätä ei aina ymmärretä, edes ne kaksi ihmistä, jotka ovat kyseessä: "Kun kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni ("minun hengessäni"), olen minä heidän kanssaan" (tai oikein käännettynä myös: "heissä"). Tämä ei edellytä virallista kirkollista kokousta, ei erityistä valmistelua, vaan voi tapahtua missä tahansa, missä "Jeesuksen henki" yhdistää kahta ihmistä mistä tahansa syystä. Ryhtyä tähän myös silloin, kun kyseessä on mies ja nainen, ja myös silloin kun he pitävät toisistaan (sympatia) ja säilyttää selkeä tietoisuus, että lähtökohta voi olla vaikea mutta se on välttämätöntä maailmalle. Kyseessä ei tarvitse olla suhde tai seksi, vaan asianosaisten tulisi rehellisesti selvittää mistä on kyse, jotta voivat hallita tilanteen.

Itsestään parantuva edellytys sopiville kohtaamisille ihmisten välillä on tutkimus omasta persoonallisuudestamme mukaan lukien "auran" ja/tai "karisman". Jopa parina ihmiset pysyvät yksilöinä, kahden ihmisen täydellinen sulautuminen pariskunnaksi ei ole sitä mitä Jeesus halusi.

Paluu sivuston hakemistoon.

Tässä yhteydessä voitaisiin asetta kysymys kuinka käsitellä emotionaalista kiihtymystä. Sillä jokaisella ei ole Jeesuksen tunteita eikä myöskään niin korkealla tasolla kuin hänellä, joka eli alituiseen "positiivisesti värisevänä Jumalan edessä" ja myötätunnolla ihmisten kanssa ja jonka into perustui vain tietoisesti hyvään aikomukseen. Normaalilla ihmisellä lähes kaikki tunteet ovat alun perin sekoittuneet tiedostamattomaan ärsytykseen - reaktiomekanismit, jotka esiintyvät biografisesti erilailla ja erivahvuisina, mutta perusrakenteeltaan hyvin samanlaisena. Katsoa itseään, tyytymättä muiden tulkintaan, ja etsien jatkuvasti löytääkseen näitä mekanismeja omissa reaktioissamme, tarkastella niitä ja lopulta oppia hallitsemaan niitä ja/tai luovuttaa ne Jumalalle, on pitkä oppimisprosessi.

Kun kysymyksessä ovat vaikeiden päivän tapahtumien jälkivaikutukset, voisi R. Steinerin menetelmä olla avuksi: päivää katsotaan retrospektiivisesti eli alkaen illasta taaksepäin aamuun. Sen jälkeen on helpompaa palata jälleen nykyisyyteen.

On myös mahdollista tehdä itselleen "sielun peili" kirjoittamalla luettelo ominaisuuksista, joita pitää parantaa sekä ominaisuuksista, joita haluaa tavoitella, ja käydä luetteloa usein läpi.

Edistysaskeleet hengellisellä alueella vaikuttavat usein myös kanssakäymisen paranemiseen muiden ihmisten kanssa. Ihmiset ovat vähemmän ennakkoluuloisia ja tekevät vähemmän hätiköityjä johtopäätöksiä, kun itse ovat tulleet läpinäkyvimmiksi ja kyenneet luopumaan kuormistaan. Kun Jeesus painottaa ei-tuomitsevaa asennetta ja sen tärkeyttä "mitä tulee ulos suusta", hän ei puhu täyttämättömästä moraalisesta vaateesta, vaan pyynnöstä aloittaa oppiminen. Tämä edellyttää, sen sijaan, että jatkaisi riitaa, menemään ensin hiljaisuuteen, ja sitten puhumaan rauhallisesti keskenään asiat halki. (Katso myös kappale "Jeesus erämaassa").

Tässä yhteydessä on eurooppalaisia hengellisiä polkuja, jotka sisältävät hermo- tai tietoisuuskeskuksia, jotka joogassa tunnetaan nimellä "chakra" (antroposofia, universaalinen elämä, jne.) Näiden ajatusten ei automaattisesti voi sanoa olevan "ei-kristillisä", niin kuin jotkut kirkot haluaisivat meidän uskovan, vaan ne olivat tunnettuja jo kristityille teosofeille keskiajalla (J.G.Gichtel*), ja ne voidaan nykyisin tunnistaa jo olemassa olevina meissä, aivan kuten akupunktiopisteitä, jotka erityisesti tunnetaan Kiinassa, ei pidetä automaattisesti "taolaisina", koska nämä pisteet ja viivat voidaan mitata sähköisesti ja ovat todettavissa ihmisen kudoksissa myös kudosopillisesti.

**) "Into" on tässä yhteydessä erotettava "innosta ilman ymmärrystä" (Room. 10:1-3).

Kysymys:
Voinko käsitellä tunteitani paremmin Jumalan avulla?

Katso lisätietoja lisäsivulta "Eettisten arvojen perusteet".

Paluu sivuston hakemistoon.

Paljon on kirjoitettu Vuorisaarnan aiheuttamasta arvojen suunnan muutoksesta (sekä vanhassa että nykyisessä) yhteiskunnassa. Vrt. Matteus 5 - 7, 29. Jotkut arvostavat sitä yhteiskunnallisten toimintojen yhteydessä. Toiset yrittävät mitätöidä tämän "mielen etiikkana" ja pitävät parempana niin kutsuttua "vastuuetiikka", joka on vanhatestamentillinen rangaistusuhkausineen. Toiset yrittävät yksinkertaiset elää sen mukaan. Myös kristinuskon ulkopuolella Vuorisaarnaa arvostetaan (esim. Gandhi).**

Myös tietoisuuden tutkimuksen näkökannalta on selvää, että Vuorisaarna on suunnattu erityisesti ihmisille, joille tietoisuus on enemmän kuin älyllinen analysointi, ja että elämä ei pääty heihin itseensä. "Hengellisesti köyhät", jotka myös "tietävät etteivät tiedä mitään (tai vähän)" ja ovat avoimella mielellä alituisesti suhteuttamaan, että Jumala tietää enemmän kuin he, ja että hän voi opettaa heille kaikissa asioissa vielä paljon, ovat "autuaita", joiden on "taivasten valtakunta". Tällainen asenne voi olla jatkuva ja voimakas askel kohti yksilön kehitystä, enemmän kuin toinen yleisesti "viisaana" pidetty asenne.

"Niiden, jotka kärsivät" ei aina tarvitse kantaa kohtaloaan yksin - ja hoitaa osaansa kokonaisuuden tilasta sen sijaan, että ohittavat kaiken kevytmielisesti. Jotkut myös auttavat kantamaan elinympäristönsä ihmisten taakkoja ja lopulta kansojen ja ihmiskunnan. Valtiomiesten sijaan nämä ovat nykyisin usein sosiaalisia liikkeitä. Kuka antaa heille tarvittavaa myötätuntoa? Kuka rukoilee heidän puolestaan, sen sijaan että aina vain rukoillaan vaikutusvaltaisten, kuuluisien ja taloudellisesti suurten puolesta?

"Kärsivälliset" ovat selkeästi vapaaehtoisesti säyseitä (eivät siis yksinkertaisesti niitä, jotka pelkäävät). He "tulevat perimään maan" ja ainoastaan heidän valvonnassaan se voi säilyä ja kehittyä.

"Ne, jotka janoavat oikeudenmukaisuutta": ei kateutta, vaan reilua oikeudenmukaisuuden etsintää itselleen ja muille avaa ihmiset sille mikä on heidän "yläpuolellaan". Ennemmin tai myöhemmin vastaus tulee, vaikkakaan ei aina sellaisena mitä he kuvittelivat. "Armolliset" kantavat vapaaehtoisesti ylös sisariaan ja veljiään ja kanssaluotujaan ja samalla tavoin kuin myös Jumala jo kantaa heitä.

"Ne, joilla on puhdas sydän" ja jotka ovat tunnistaneet ja siirtäneet syrjään henkiset silmälasinsa tai ennakkoluulonsa, "näkevät Jumalan". Tämä on kattavampi merkitys sanoille "Älkää tuomitko".

"Rauhantekijät", jotka myös saavat aikaan rauhaa, Fransiskus Assisilaisen rauhanrukouksen mielessä, myös antavat toisten tunnistaa, että muut voimat työskentelevät tässä kuin ne, jotka normaalisti määrittävät elämää. Niin heitä "kutsutaan Jumalan pojiksi (ja tyttäriksi)".

"Ne, joita vanhurskautensa vuoksi vainotaan" ja Jeesuksen vuoksi herjataan, he ovat siunattuja. Tämä oli usein myös heidän tunteensa, silloin kun heidän ulkoinen olemuksensa kärsi. Tämä ei tarkoita, että kärsimys olisi itsetarkoitus.

Näiden kutsuttujen tulee myös toteuttaa rooliaan "maan suolana" ja "maan valona". Erityisesti tässä kappaleessa Jeesus viittaa "lakeihin" ja Vanhan testamentin profeettoihin. Hän puhuu siitä, mikä on ollut oikein ennen hänen aikaansa ja tekee siitä hedelmällisen uudella tavalla, jolloin lait itsessään eivät ole etualalla vaan niiden lähde ja jolloin jokainen ihminen voi luoda uudelleen sisäiset elämän periaatteet.

Se joka "tavoittelee taivasten valtakuntaa, saa kaiken". Myös tässä saatetaan todeta, että todellakin älyllisen ajattelun tasoa ei ole tarkoitus tuhota, vaan avata, kyetä hyväksymään se mikä on peräisin korkeammalta, hengelliseltä logiikalta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että pitäisi karttaa maallisia "pakkoja" mässäilemällä korkeammalla hengellisellä tietoisuuden tasolla. Korkeammat oivallukset pitää kohdata maallisella tietoisuudella ja elämällä kunnes maailma on muuttunut. Selkeys säilyy, tai voi syntyä vain milloin ihminen suhteessa tiettyihin kysymyksiin ulottuen tietämättömyydestä järkeilyyn, olettamaan, teoriaan ja uskoon, päätyen lopulta tietoon, joka on tärkeä kasvun perusta. Tässä on siis ero esimerkiksi puhtaaseen autuuden tavoitteluun, joka voidaan löytää joiltakin vanhoilta hengellisilta suuntauksilta.

Tämän ajattelun korkeampi taso, jota on kuvattu Vuorisaarnassa (katso myös seuraava kappale) on tarkoitettu erityisesti ihmisille, jotka haluavat tehdä enemmän kuin vain käyttää sitä järjestääkseen uudelleen henkilökohtaisen hengellisen elämänsa. Polku suuntautuu ensin henkilökohtaiseen elämään, jossa voidaan etsiä kumppania tai "lähimpiä", kuten kappaleissa "Kaste" ja "Jeesus erämaassa" kuvataan. Tietoisuuden laajeneminen sisältää miehen ja naisen suhteet ja tunnistimet suunnataan sen jälkeen sitten useiden ihmisten väliseen hengelliseen vuorovaikutukseen. Tätä kuvattiin kappaleissa "Kaanaan häät" ja "…rakkaus". Tässä Vuorisaarna vetoaa jälleen hengelliseen ja eettiseen tasoon, joka avaa ne kattavammille hengellisille tavoitteille, jotka voivat muodostaa ihmisten suhteista yhteisön. Tämä vastaa, primitiivisellä tavalla, soinnun suhdetta intervalliin, intervallin kolmisointuun ja kolmisoinnun skaalaan - kokonaisuuteen.

Teologiassa on katsottu, että Vuorisaarnalla on yhteys Vanhan testamentin sanomiin: esim. Psalmi 1 ja Jer. 17:7 alk.4. Moos. 12:3 mukaan yhdessä Matt. 11:20 kanssa Jeesus nähtiin uutena Mooseksena. Sak. 9:9 jakeestaalkavassa ennustuksessa "...hänen valtansa ulottuu merestä mereen" puhuttiin julistetun Jumalan valtakunnan maailmanlaajuisesta merkityksestä. On huomiota herättävää, että hän muuntaa Vuorisaarnassa useissa kohdin Vanhan testamentin lakeja uuteen muotoon: "...mutta minä sanon teille...". Hän ei siis puhu kirjanoppineiden rabbiinien tavoin vaan tietoisena siitä, että hän on Jumalan lähettämä. Juuri tämä profeetallinen ja messiaaninen ominaisuus oli kiistanalainen niiden keskuudessa, joiden lähtökohtana oli Vanha testamentti.

Monet Jeesuksen teot, alkaen keskustelusta Nikodemuksen kanssa (Joh. 3), jatkuen Vuorisaarnaan ja sokeana syntyneen parantamiseen sekä 5000 ihmisen ruokkimiseen vuorella, ovat symbolisia merkkejä Jeesuksen sisäisestä "kirkastumisesta". Tämä kirkastuminen on osittain sukua itämaiselle käsitteelle suuresta valaistumisesta. Henki valaistuu. Tässä kuitenkin viitataan lähempään yhteyteen Jumalan ja hänen henkensä kanssa. Jumalaa ei ymmärretä tässä vain absoluuttiseksi periaatteeksi vaan olennoksi, joka on todellinen Jeesukselle ja niille, jotka seuraavat häntä.

Pelkkä "myönteinen ajattelu" - kun se ei ole egoistista eikä suuruudenhullua ja ilman teknistä manipulaatiota - saattaa todellakin siirtää ajattelun sellaiselle tasolle, joka muistuttaa sitä, mikä voi tulla Jumalalta. Se saattaa siis avata meitä Jumalalle tällä tavoin. Tämän suuntauksen kirjallisuus ei kuitenkaan ole käsitellyt tätä puolta tarpeeksi huolellisesti ja voi sen vuoksi usein johtaa itsepetokseen.

"Kirkastumista" se ei joka tapauksessa ole. Kirkastuminen ei yksinkertaisesti lisää positiivisia varmistuksia sekavaan valikoimaan henkisiä "ohjelmia", joita kaikilla ihmisillä on, niin että yhteensä syntyy ylijäämä positiivisia ohjelmia - sinänsä täysin mahdollinen harjoitus. Vaan se ratkaisee kaiken kyvyllä katsoa hengellistä alkuperää, vapauttaa mielen vääristymät ja harhaanjohtavat painotukset. Korkeampi Jumalallinen järjestys tulee näkyviin kaikessa. Kun ajatellaan tämän kaltaista kypsyyttä, on se korkeampi taso henkistä puhdistusprosessia, jota kuvataan kappaleessa "Pyhä kiivaus". Oivalluksen perustavammalta tasolta kaikki selkenee. Oivallus ei ole ajattelua, se vain tulee, ajattelun seurauksena tai ilman. Sitä ei voi pakottaa ja se vapauttaa meidät. Ajatusmaailmaa ei tarvitse enää torjua, niin kuin jotkut muut koulukunnat ovat yrittäneet.

Ajattelumme on vapautettu vaistomaisesta reaktiomallista, ja kontrolloitavasta analyyttisestä ja synteettisestä ajattelusta tulee helpompi korkeamman järkeilyn työkalu Ajattelun erittelytaito edistyy, tulematta kuitenkaan ailahtelevaksi ("innottomaksi"). Tällöin ymmärretään esimerkiksi myös, mikä käytös on sopivaa missäkin tilanteessa.

Jeesuksesta voidaan olettaa ettei hänen tarvinnut eliminoida kaikkea sitä synkkyyttä, joka erottaa normaalin ihmisen tältä tasolta. Silti myös hänen on täytynyt kokea kirkastumisen kasvava taso. Myöhemmin niin sanotussa jäähyväisrukouksessa hän pyytää tuota kirkastumista, joka hänellä oli Jumalan kanssa ennen luomista. (Joh.17) 

Jotkut teologit tulkitsevat kirkastumista ja Pietarin Kristus-tunnustusta sitä taustaa vasten, että samaan aikaan oli juutalaisten sovituspäivä ja sitä seuraava lehtimajajuhla. (Sovituspäivänä pappi lausui Jumalan nimen temppelin Kaikkeinpyhimmässä ainoan kerran vuodessa.) Toiset näkivät tässä yhteyden Mooseksen kiipeämiseen Siinain vuorelle (2. Moos. 24:16).

Samalla vanhojen ajatusmallien ravistaminen ja tällaisten tekojen syvemmän merkityksen pohtiminen olivat toivottuja sivuvaikutksia. Jeesus hyväksyi, että oli olemassa ihmisiä, joilla oli tarve tarkkailla, laskea, mitata ja punnita, kuten oli epäuskoisen Tuomaan laita, jota voidaan pitää "luonnontieteilijätyyppinä" opetuslasten keskuudessa (…) (Katso osasta 3 kappaletta "Luonnontieteet ja usko Jumalaan") Jeesus ei halunnut pakottaa ketään. Se olisi ollut liiaksi tuomioistuimen kaltaista, eikä ollut myöskään tarkoitus provosoida ketään, joka ei vielä ollut kypsä ratkaisuun, kieltämään mitään.
Myös "Tuomaan evankeliumi" on lukemisen arvoinen apokryfikirja (Jeesuksen lauselmista koostuva kirja), oli sen kirjoittaja sitten Tuomas itse tai joku muu. Kristityt Egyptissä ja muualla ovat myös hyväksyneet tekstin.

Vastaavasti Jeesuksen "ihmeteot" eivät myöskään olleet hänen toimintansa pääasia. Usein hän teki niitä auttaakseen, sen jälkeen kun häneltä oli sitä pyydetty, ilman että suuria joukkoja ihmisiä olisi ollut läsnä, ja hän "uhkasi" ihmisiä etteivät he kertoisi näistä eteenpäin.

Kun nykyisin teologit Bultmannin "myyttien poistamisen teologian" koulukunnasta lähtevät siitä, että he voivat selittää nämä ihmeteot olemattomiksi tai symbolisiksi kuvauksiksi, on selvää että he vain soveltavat ajatuksiaan 1800-luvun mekanistisen ihmis- ja maailmankuvan näkökulmaan sopivaksi, ja että eivät edes harkinneet huomioivansa myöhempiä tieteellisiä virtauksia. Sillä myöhemmät suuntaukset, kvanttifysiikassa, biologiassa ja biofysiikassa, luonnonlääketieteen ja parapsykologian tutkimuksissa, astrofysiikassa, jne., ovat jo kauan sitten saavuttaneet kehityksen tason, joka poistaa raamatullisten tapahtumien "uskomattomuuden". Tämän ei tarvitse edustaa "Jumalan olemassaolon todisteen" etsintää.

Yksi asia kuitenkin pysyy oikeana tällä teologisella koulukunnalla, nimittäin että ne eivät pidä tarpeellisina tieteellistä todistettavuutta uskon edellytyksenä.

Valistuksen ajan yksipuolisuuden ajat ovat ohi. Myös tiedemiehet voivat nykyisin uskoa tulematta skitsofreenisiksi. Aikana, jolloin ihmiset eivät epäröi uskoa parapsykologisiin kykyihin, kuten lusikan taivuttamiseen etäältä (huolimatta joistakin huijareista), olisi absurdia kieltää paljon suuremmalta Jeesus Kristukselta tällaiset kyvyt. Jeesus toimi muista syistä kuin vain huvin vuoksi taivuttaakseen lusikoita, mutta nykyisin monet erilaiset kokemukset viittaavat kuitenkin siihen, että Jeesus todellakin kykeni vastustamaan luonnonvoimia - ja on aivan yhtä tärkeää nykyisin pohtia tätä ilmiötä, nykyisen ihmiskuvamme, kokonaisvaltaisen tai kristillisen paranemisen, jne. kannalta.

Tällaiselta hengelliseltä näkökannalta katsottuna Jeesus ei ole vastakohta "Ihmisen poika" Jeesuksen havainnoimiseksi, joka halusi antaa näkyvän esimerkin yksilöille ja heidän suhteilleen tai yhteisölle. Usein tämä ilmeinen vastakohta oli se, joka sai kieltäytymään hyväksymästä ihmetekoja, koska asianosaiset silloin ajattelivat, että heidän täytyy puolustautua vääriltä suuntauksilta, jotka johtavat harhaan inhimillisestä ja sosiaalisesta kristillisyydestä. Todellisuudessa tarvitaan nämä molemmat puolet valaisemaan kuvaa Jeesuksen todellisesta (rakentavasta) radikaalisuudesta ja hänen yhteydestään tahtoon ja siten myös Luojan voimaan.

Katso tästä lisää myös:. 1. Kor. 12, 7-11; Apostolien teot 2, 17-20; ja tämän kirjoituksen kappale "Helluntain tapahtumat" .

Opetustensa alusta lähtien tähän asti Jeesus uudisti kaikki ne inhimillisen olemisen tasot, joiden kanssa muinaiset mystikkokoulukunnat olivat kamppailleet vuosituhansien ajan. Tämä mahdollisti ihmisen sisimmän "ylitietoisuuden" tuomaan itsensä julki jokaisen inhimillisen olennon, joka seuraa tätä tietä, kehossa, psyykessä ja mielessä. Tällöin kehittyy kyky tietoisesti selkeyttää, liittää ja laajentaa alitajunnan yhä syvempiä ja vanhempia tasoja.

Muinaiset egyptiläiset mystikot tunsivat polun hengellisestä alaspäin fyysiseen elämänhaluun.

Lasaruksen henkiin herättämisessä (Joh. 10:39-11) ilmenee toinen syveneminen. Ensinnäkin muistuttavat jotkin näennäisesti merkityksettömät yksityiskohdat selvästi edellä mainittua egyptiläistä tietoa. Tämä sisältää kokemuksen, jossa ihminen kolmen päivän ajan vietti tilassa, jonka nykyinen parapsykologia tuntee "Out-Of-Body-Experience"-kokemuksena, siis kehon ulkopuolisen kokemuksena, kuin lentounessa, mutta tietoisena. Ruumis lepää näennäisesti kuolleena. Uudelleen heräämisensä jälkeen ihmisellä oli sisäinen varmuus, että olisi olemassa hengellisenä olentona fyysisen kuolemansa jälkeen. "Hierofanttien" piti pitää huolta, että koehenkilö heräsi viimeistään kolmen päivän kuluttua maalliseen tietoisuuteen. Sen jälkeen herääminen ei enää olisi mahdollista ja ruumis olisi alkanut mädäntyä. Juuri tästä meille on kuitenkin kerrottu Lasaruksen tarinassa, että neljän päivän jälkeen "hän jo haisi". Niinpä herättämisvoiman piti mennä syvemmälle, vaikuttaen fyysiseen olemukseen, jotta hänet "saataisiin noudettua takaisin". Raamatun tapahtumilla on taipumus näyttää, että kristillisyyden henki voidaan tunnistaa myös aineellisessa ja ulkoisissa teoissa - taipumus, johon vasta meidän päivinämme voidaan todella tarttua, sen jälkeen kun esimerkiksi aiempien vuosisatojen mystiikka ensin on tunkeutunut älyllis-hengellisten tasojen läpi.

Kaikkien uskontojen opit kuoleman jälkeisestä elämästä ovat lähtöisin todennäköisimmin tällaisesta fyysisen kehonsa ulkopuolella olemisen kokemuksesta kuin filosofisista pohdinnoista, jotka eivät erityisemmin soveltuneet esi- ja varhaishistorian sekä antiikin ajan ihmisten tietoisuuden tilaan. Tarkempaa tietoa aiheesta löytyy Jean Gebser teoksesta "Ursprung und Gegenwart". Gebser erottelee arkaisen, maagisen ja myyttisen tietoisuuden tason ennen teoreettista älyä ja siihen myöhemmin liittyvää tietoisuutta. Josko näiden tasojen välillä pitää olla katkoksia, on toinen kysymys. Niitä voidaan kuitenkin nykyisin ymmärtää. Myös Steiner painottaa vanhojen tietoisuustasojen vastakohtaisuutta nykyisen tietoisuuden kanssa. Ainoat muistot siitä voidaan löytää nykypäivänä kasvavien yksilöiden eri ikäkausista.

Vertailu antiikin ajan initaatiomenoihin ei tarkoita, että Lasaruksen kuolleista herättäminen oli rituaalinen teko, joka oli sovittu siihen ulkoisesti osallistuvien kesken, kuten muinaisessa Egyptissä. Jeesus vapautti usein toimintansa kulttisäännöistä ajallisesti (esim. sapatti), tilaa koskevasti (esim. temppeli) tai tilanteeseen liittyvällä tavalla. Vasta tästä itsenäisyydestä käsin hän joskus vapaaehtoisesti käytti sellaisia olosuhteita myönteisesti, esim. Pessah-juhla (pääsiäinen), temppeli, … Niin, että hän saattoi olla esimerkkinä kuinka käsitellä esim. tiettyjä suuntauksia kuten astrologisten näkökantojen hyväksymistä, "voimapaikkoja", ja rituaaleja. (Katso myös Marko Pogacnikin teoksia : "Healing of the Hearth of the Earth", "Christ Power and Earth Goddes",…)

Lasaruksen kuolleista herättämisen yhteydessä Jeesuksesta ja ihmisistä hänen ympärillään tuli myös näkyvämpiä ulkopuoliselle maailmalle. Tässä voidaan nähdä myös Jeesuksen laajentunut tietoisuus, joka sisältää myös opetuslasten piirin ja hedelmöittää nyt myös suurempaa sosiaalista yhteisöä. Samantapainen tajunnan laajennus voi tänä päivänä olla tuloksen ihmisillä, jotka jäljittelevät Jeesusta kun heidän ryhmätoimintansa säteilee ulospäin.

Seuraavaksi Jeesuksen kärsimyshistoria. Juutalaisten ylipappi puhuu mitä tulee tapahtumaan Jeesukselle ja kansan kohtalosta (Joh. 11). Profetaalisessa näkemyksessään hän havainnoi oikein, että Jeesus tulee kuolemaan kaikkien puolesta. Mutta hän tulkitsee väärin, että Jeesus vahingoittaisi kansaa, jos hän jäisi henkiin. Tämä edellyttää tietoisuutta, joka on ajattelun tuolla puolen, kykenevä tarttumaan prosesseihin ja niiden sisältöön samanaikaisesti. Tämä kyky pitää hankkia. Se ei ole identtinen vaistomaisesti ilmaantuvien kuvien kanssa. Syviä syitä voidaan paljastaa, ratkaista ja luoda. Negatiivisia tai muita ajatuksia ei voida enää puolittain tietoisesti säilöä alitajuntaan. Ne eivät enää voi kerääntyä ongelmarakenteiksi, jotka vaikuttavat syvemmillä ja myös fyysisillä tasoilla. Näitä ongelmia voi ratkaista myös takautuvasti, jos noudattaa näitä lakeja. Tie vapaaseen, luovaan tulevaisuuteen on avoin.

Kirkkoisä Clemens Alexandriasta omisti vielä laajemman "salaisen" version Markuksen evankeliumista. Tämä oli hänen sanojensa mukaan "hengellinen evankeliumi niiden käyttöön, jotka olivat täydellistymässä, palvellen heidän "tietoisuuden edistystään". Se sisältää Markuksen ja Pietarin muistiinpanoja Lasaruksen henkiinherättämisestä, jotka jätettiin pois yleiseen käyttöön tarkoitetuista evankeliumeista. Vain Johannes ja hänen oppilaansa ottivat näitä tapahtumia avoimesti evankeliumiin. Clemens kuvailee Jeesusta "mystikoksi" tai "hierofantiksi", ts. sellaiseksi, joka (erona vanhaan mysteerikulttiin) johdatteli tai paljasti uusia mysteereitä (uskon salaisuuksia). Vrt. prof. Morton Smith "The Secret Gospel…(salainen evankeliumi; joka tosin teki myös kyseenalaisia johtopäätöksiä.).

Jonkin aikaa ennen jalkojen pesua Jeesusta ja niitä, jotka olivat hänen kanssaan, kutsuttiin "karitsoiksi" - Joh. 10, 11-18, aivan kuten Jeesusta itseään puhuteltiin "Jumalan karitsaksi". Opetuslasten avoimuutta, tai mitä he olivat tähän mennessä saavuttaneet , painotetaan tällä (erityisesti mitä tulee Jeesukseen) aivan kuten Jumalan ja Jeesuksen suhdetta. Vaikka olisi jo kuinka kypsäkin, ihminen voi tuntea itsensä uudelleen kuin tyhjäksi sivuksi tai lapseksi. Todellinen edistyminen johtaa vaatimattomuuteen, vaikka ylpeys olisi voitettava aina uudelleen ja uudelleen. Tästä kasvaa oivallus, että kaikki ovat merkityksellisiä, mutta heillä on viime kädessä pieni rooli suhteessa Jumalaan. Voidaan puhua myös "nöyryydestä", mutta vapaassa ja hengellisessä mielessä eikä matelevasta käyttäytymisestä maallisia auktoriteetteja kohtaan. Tässä syntyy usein väärinkäsityksiä. Ei ole sattumaa, että Jeesus sanoo samassa kappaleessa "Minä olen ovi". Se, joka avaa sydämensä Kristukselle, sille on myös ovi avoinna Jumalan luo, joka on edellytys kaikelle sen jälkeen tulevalle.

"Lampaat" asetetaan myös vastakkain "vuohien" kanssa (esim. Matt. 25:32-33).

Paluu sivuston hakemistoon.

Loppuosa evankeliumien tarinasta kertoo aina vain symbolisemmin tapahtumista, ja samanaikaiset yksityiskohtaiset opetukset puuttuvat. Viimeistään tässä kohdin voisimme unohtaa kaupallisen "Kaikki Jeesuksesta - paljastustarinoita", joiden jälkeen emme kuitenkaan tiedä mitään. Vaikka jotkut ulkoiset tiedot voivat olla hyödyllisiä, mutta vain meditatiiviset pohdiskelut voivat johtaa ratkaisevaan oivallukseen. Tulokset voivat kuitenkin toimia herätteenä toisille heidän ponnisteluissaan oivalluksen saavuttamiseen eikä kukaan pappi tai historioitsija voi tehdä sitä heidän puolestaan.

Jalkojen pesu on Raamatussa (Joh. 13, 1-20) selventävä muunnelma puhdistautumisesta. Koska tällaisten "esoteeristen" kohtien merkitystä myöhemmin tuskin kuitenkaan ymmärrettiin, niiden annettiin jäädä sensuroimatta. Asianosainen on "täysin puhdas", ei siis ole kysymys jaloista vaan niiden symbolisesta merkityksestä koko persoonalle. Eri kulttuureissa tämän tyyppinen ajattelu analogioina oli yleistä: Samat toiminnot voidaan löytää ihmisen elimistöstä, toisin sanoen mikro- tai mesokosmoksessa (meso = keski) ja ympäröivässä luonnossa, joka kuuluu makrokosmokseen. Jalat ovat maata kohti ja niiden liikkeet seuraavat tahtoa. Mitä tahansa tietä yksilö "kulkeekin", se edellyttää (vapaan) tahdon päätöstä. Tämä tahdon ja sen ristiriitaisten oikkujen puhdistaminen esitetään jalkojen pesun sisältönä. Vrt. myös, että Jeesus Matteuksen evankeliumin luvussa 25, jakeissa 31-43, arvostaa hyviä tekoja enemmän kuin kirkollisia seremonioita.

Tätä kokemusta voisi kuvailla lähinnä seuraavasti: toiminnon sisäinen käsittäminen johtaa sellaiseen puhtauteen, että kaikkea voi nyt kontrolloida suoremmin sisäisestä lähteestä olemuksemme eri kerrosten läpi. Tämä on kuitenkin aluksi tahdon alainen teko. Tunteminen ja oivaltaminen tulevat vähitellen niin täydellisiksi, että ihminen voi tarkemmin selittää ärsykkeidensä syyn. Myös Jumala sisimmässämme seuraa järjestystä, aivan kuten kasvavan lapsen askeleita. Tämä ei tarkoita, että tämä uusi kehityksen vaihe kehittyisi "päättömästi". Eettisen tuntemisen ja selkeän oivaltamisen kehitys on jo aikaisemmin vahvasti sysätty liikkeelle. Puuttuu vain ajattelun halun tuntemisen lisätäydellistyminen Kristuksen hengessä, kun tahto jo sen nyt vastaanottaa.

Toinen tapa kokea nämä vaikeasti kuvattavat vaiheet voisi olla tietoiseksi tuleminen omasta tietoisuudesta, tai tarkastella elämää (suojelus)enkelin tai korkeamman itsensä näkökulmasta. (Enkelimäinen) Korkeampi Itse voi nyt näyttäytyä voimakkaammin yhdistyneenä Kristuksen kanssa ja käy siten läpi muuntumisen. Enkelikokemukset ovat nykyisin melko tavallinen osa uusia hengellisiä liikkeitä, kun taas kristityt Raamatusta huolimatta usein epäilevät onko enkeleitä ylipäätään olemassa, puhumattakaan mitä meidän "oma" tai kansankielellä "suojelusenkelimme" voisi pitää todella sisällään ja miltä tällainen yhteys voisi näyttää. Mutta Kristus edustaa muotoiltua, ihmisen henkilökohtaista olemusta, ja säilyttäen elämän saavutukset, myös silloin kun avaa itsensä "enkelien" persoonattomille energiamaailmoille. Myös Kristukselle ihminen, jolla on tällaisia kokemuksia, ei vielä lainkaan ole täydellinen. Jeesus antoi ensimmäisen välähdyksen tähän opetuslapsille jo Johanneksen evankeliumin luvun 1 tapahtumissa. Jotkut hengellisesti suuntautuneet ajattelevat, että kokemus enkeleistä on riittävä ja sen jälkeen voisi vetäytyä maallisista asioista, todellisuudessa tutkimus näillä alueilla edellyttää niin paljon jo saavutettua vakautta, ettei sen pitäisi päättyä illuusioihin. Hengen laajempi tunkeutuminen maalliseen elämään saattaa vasta alkaa. Vihjeenä mainittakoon tässä, että esimerkiksi Steiner hengentieteiden tutkijana pitää ihmisen evoluutiota maan päällä pitkien aikakausien seurauksena ja monet muut koulukunnat myös. Lisäksi on muita muotoja, kuten hypnoottisspiritistinen "henkien manaaminen", jolla ei ole mitään tekemistä tässä tarkoitetun arkkityyppisen peruskokemuksen kanssa enkeleistä. Ihmisillä on kuitenkin monia vakavasti otettavia ponnisteluja olla yhteydessä enkeleihin arkielämässään.

Jalkojen pesun yhteydessä on tähän mennessä hyvin vähän kiinnitetty huomiota siihen, että tuo kohta, Joh. 12, on läheisessä yhteydessä kohtaan, jossa Maria Betaniassa voitelee Jeesuksen symbolisesti ja kuivaa hänen jalkansa hiuksiinsa. Tekeekö hän sen vain ihmisenä, vai edustaako hän tässä myös Jumalan naisellista puolta, kuten Maria, Jeesuksen äiti ja Maria Magdaleena - joka todennäköisesti ei ole sama kuin Betanian Maria? Miksi tämä edeltää tunnettua "Jalkojen pesua"? Näille - vaikkakin epäjohdonmukaisille - feministisen kokemusteologian lähestymistavoille on varmasti myös olemassa vielä löytymättömiä tai vain osittain löydettyjä aarteita. "Viimeinen voitelu" esimerkiksi katolisessa kirkossa voidaan nähdä heijastuksena tästä tapahtumasta.

Jalkojen pesu voidaan ymmärtää myös toisille tehtävänä palveluksena. Vain tällä jalkojen pesulla he "ottavat osaa häneen", kuten Jeesus sanoo. Tämä korostaa monessa mielessä tämän askeleen laajalle ulottuvaa merkitystä. Tätä voidaan verrata nuorison käyttämään sanontaan: "olla kimpassa". Kyse ei kuitenkaan enää ole siitä, "että on suhde" vaan "olla (elävässä) suhteessa". Jalkojen pesu voidaan ymmärtää vain "askeleena eteenpäin". Toimituksen ulkoiset yksityiskohdat ovat vähemmän merkityksellisiä. Alkemistisen käyttämässä mielessä, ulkoisia toimintoja hyödynnetään sisäisten asenteiden ja prosessien havainnollistamiseen. Toimituksella on merkitystä, mutta nimenomaan vain jos sisäinen asenne on olemassa. Edes toimitusta suorittavan papin mahdollinen oikea asenne ei olisi riittävä, siihen tarvitaan asianosaisen oma asenne, sillä siitä on kyse. Tämä koskee myös ehtoollista - teologien eri koulukunnat eivät ole yhtä mieltä sen eri puolista. He saattavat jopa olla oikeassa näkökannoissaan, mutta juuri tätä asianosaisen henkilön tietoista muuntumista ei arvosteta kunnolla, ei katolisen eikä evankelisen kirkon taholta.

Vaikka helpommin ymmärrettäviin opetuksiin osallistui esimerkiksi 5000 ihmistä ja myöhempiin 500 tai 70, jotka vielä saattoivat osallistua vaikeampiin askeliin, niin jalkojen pesuun osallistui enää vain 11 opetuslasta, jotka olivat oppineet paljon Jeesukselta ja jotka olivat tarpeeksi valmentautuneita asian ymmärtämiseen. Juudas mahdollisesti ei kyennyt. Jeesus ei myöskään opettanut kaikkia opetuksiaan kaikille heti, vaan askel askeleelta. On kuitenkin mahdollista, että useat henkilöt saattavat tehokkaasti aloittaa meditointinsa tapahtumilla, jotka johtavat aina ristiinnaulitsemiseen asti. Tätä yrittivät myös kristityt ruusuristiläiset. Jalkojen pesu, ruoskiminen, orjantappurakruunu, ristiinnaulitseminen ja hautaaminen, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen olivat heille "kristillisiä initaatioriittejä" Muunnettuna ymmärrettäväksi myöhemmälle ajalle, myös seitsemän päivän unikuvat olivat tuloksena tästä (chymischen Hochzeit des Christian Rosenkreutz", 1616, jonka on kirjoittanut luterilainen teologi J.V. Andreae jonkinlaisen satiirin tai sadun muodossa).

Useimmiten tällainen askel ei ole täydellinen kun se koetaan ensimmäistä kertaa elämässä, joko meditaatiossa tai unessa. Ihmisen olemassaolo kaikkine kykyineen voi laajentua moneen suuntaan. Muut askeleet voivat seurata tai limittyä edellisten kanssa, mutta uudet ominaisuudet voivat täydentyä tietyllä tavalla vasta kun edelliset askeleet, joille ne perustuvat ovat ensin täydentyneet.

Voitelua Betaniassa seuraa Johanneksen evankeliumissa, luvussa 12, Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin juhlittuna Messiaana. Jalkojen pesun jälkeen seuraa (Joh. 13-17) ilmoitus Jeesuksen kavaltamisesta, jäähyväispuhe ja Jeesuksen rukous.

Teologit ovat usein nähneet jalkojen pesemisen tekona, joka viittaa lähestyvään ristiinnaulitsemiseen; tai esimerkkinä palvelemisesta Jumalan puhdistavalla rakkaudella. Se ilmoitettiin kuitenkin myös suoraan vaikuttavana tekona.

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin juhlittuna Messiaana - Joh. 12, 12-19. Kovettunut pappiskasti tiesi kuinka painaa ihmisten "psykologista nappia" ja siten saada massojen mieliala käännettyä osittain negatiiviseksi. Henkilöt, jotka tiedostavat omat negatiiviset mielialansa ja välinpitämättömyytensä ja yrittävät muuntaa näitä vaikutuksia, kykenevät olemaan vakaampia ja lähempänä Jumalaa. Heitä ei voi siksi niin helposti manipuloida joukkosuggestiolla tai ulkoisilla negatiivisilla voimilla. Massasuggestion todellisuus havaittiin 1900-luvun joukkotapahtumissa.

Kun sotilaat tulevat vangitsemaan Jeesusta (Joh. 18), Jeesus näyttää ettei ole heidän kontrolloitavissaan. Silti hän antaa sen jälkeen kaiken tapahtua itselleen.

Jeesuksen "ruoskiminen" ( Joh. 19, 1) osuu hänen selkäänsä. Ihmisen "keskiosa", hänen tunteensa, hänen kärsimyksen voittamiskykynsä, ovat ominaisuuksia, jotka voivat nousta esiin meditaation aikana oivalluksessa eivätkä passiivisen epätoivoisen kärsimyksen aikana. Silti kaikki kristityt mystikot kertovat Jeesuksen tuskasta, jonka he vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti kokivat sielussaan. Jeesus ei siis paennut tätä kipua pelokkaana, vaikka hän varmastikin olisi voinut tehdä niin, kuten intialaiset mestarit, jotka harjoittavat "Pratjaharaa", joka tarkoittaa "aistien hallintaa". Ennemminkin voi tuntea tietoisuuden laajentumisen kohti toisten kärsimystä.

Koska ruoskiminen oli roomalaisten usein käyttämä vähimmäisrangaistus, sen merkitys jäi esikriistillisen mysteerikultin symbolismissa taka-alalle. Orjantappurakruunulla kruunaaminen (Joh. 19, 2-3), näiden mysteerien myöhempi symboli, ei kuulunut roomalaisten lakiin.** Tietysti siitä voi tunnistaa ironian: orjantappurat kullan sijaan. Jää kuitenkin yhä kysymys, miten sotilaat käyttivät niin tarkalleen mysteeriperinteen symboleja, vaikka he silloin eivät varmaankaan tehneet sitä tietoisesti. Monet roomalaiset sotilaat olivat näiden kulttien kannattajia, mutta vaikka he olisivatkin tunnistaneet ulkoisen yhtäläisyyden, he eivät olisi kyenneet alentamaan Jeesusta tuntemalleen kokemukselle.

Vaikka kultainen kruunu symbolisoi ulkoista herruutta (ei välttämättä tarkoitettuna negatiivisella tavalla) Kristuksella orjantappurakruunu oli sellaisen mestaruuden symboli, joka ei pätenyt maailmassa. Orjantappuroiden piikit pistivät häntä päähän. Tässäkään ei kyseessä ole vain kipu, vaan myös voima, jolla voitetaan kaikki mahdollinen epätoivo, josta Jeesuksessa ei näkynyt merkkiäkään. Ne merkit olivat nähtävissä ainoastaan sillä hetkellä, ennen kuin hän lopullisesti oli päättänyt, ettei halunnut päästää "tätä maljaa" ohitseen. Ruoskimisella ja orjantappurakruunulla kruunaamisella löydämme jotain, joka kertoo, että tiellä on jatkuvuus, joka alkaa jalkojen pesusta. Tunne ja oivallus - kaikkia esteitä uhmaten - näyttävät myös pyhitetyiltä.

Aiemmin mainittu jatkuvuuden suuntaus itsensä ylittämiseen, on yhteys myös uusiin liikkeisiin kuten rauhanliike, ekologiset liikkeet ja hengelliset suuntaukset, jotka haluavat "parantaa maailman".

Aivan kuten "ruoskinnassa" on "orjantappurakruunaksessakin" kyseessä reaktiosta, jäljitelmästä siitä mitä jo oli tapahtunut. Juuri tässä kohtaa, jossa myönteisestä näkemys ilmaisee tätä hengellistä avautumista, mahdollisti henkisen itsensä ylittämisen. Tämä sisältyy Jeesuksen "Jäähyväispuheeseen" (esim. Joh. 13, 31-17) ja kohtaamisiin Pilatuksen kanssa (Joh.19,5). (*"Katsokaa Ihmistä", joka voidaan kokea meditaatiossa ikään kuin ennakkoaavistuksena Jeesuksesta vapahdetun ihmisen arkkityyppinä.) Eivät vain jalkojen pesu ja ehtoollinen, vaan myös Jeesuksen sanat olivat samalla "tekoja".

Näiden oivallusten valossa, voisi olla mielekästä huomioita nämä positiiviset perusteet ratkaisevammin, kun nykyisin puhutaan "kristillisestä initaatiosta ja kehitysvaiheista".

**) Uskontojen historiassa on tosin esiintynyt pilkkahahmo tai pilkkakuningas, joka sai sijaiskärsijänä kansan vihan päälleen. Vanhassa testamentissa oli syntipukki, jonka piti sovittaa kansan synnit (3. Moos. 16:15). Molemmissa tapauksissa tämä vaikutti lähinnä symboliselta rituaalilta. Siksi perinteisessä teologiassa on pyritty esittämään, että vasta Jeesus pystyi antamaan todella pätevän uhrin kaikkien puolesta. Näiden vanhoihin uhrikultteihin liittyvien yhteyksien vuoksi jotkut kriittiset teologit ajattelivat voivansa kyseenalaistaa koko uhriajatuksen. Se oli ehkä kevytmielistä - mutta kuten edellä todettiin, tapahtumaan kätkeytyy vielä paljon enemmän kuin itsensä uhraamisen näkökohta. Kysymys on myös uhrauksen päämäärästä.

Kysymys:
Haluanko pyytää Jumalalta - ellen ole siitä vielä tietoinen -, että voisin toimia viisaasti niiden ryhmien kanssa*, joihin kuulun - vaikka tämä vaatiikin kovaa työtä vanhojen ajatusmallieni muuttamiseksi?

Nykypäivän näkemykset Jeesuksen kuolemasta ja ristiinnaulitsemisesta (esim. Joh. 19, 12-37) eroavat vielä enemmän kuin näkemykset hänen muista vaiheistaan, ensinnäkin kirkkojen sille antaman merkityksen vuoksi ja toiseksi koska tulkitsijat haluavat luokitella kaiken oman kulloisenkin ideologiansa mukaisesti.

Vaikka gnostilaiset varhaiskristillisellä ajalla olivat halukkaita käsittelemään Jeesusta, johtuen heidän muinaiskreikkalaisesta taustastaan, eivät he voineet uskoa, että sellainen suuri valaistunut olento olisi voinut syntyä naisesta ja sitten kuollut. Siksi he ajattelivat, että Jeesuksen on täytynyt tehdä itsensä näkyväksi "näennäiskehon" avulla, kuten enkelit tai jotkut myöhempien itämaisten mestareiden kerrottiin tehneen, eikä siten sitten myöskään kuollut vaan yksinkertaisesti vain liukeni pois. Koska heidän opeissaan fyysinen maailma ja materia oli aina paha, ei mikään olisi voinut olla kauempana heidän ajatuksistaan kuin että Jeesus kävi läpi maallisen elämän vaiheet tai tunkeutui näihin vaiheisiin valonsa avulla. Käsitettä "gnostilaisuus" käytetään tässä erotuksena "gnostikoille", jonka eron myös lahkokriitikko F.W.Haack perusteli. Näissä opeissa oli kuitenkin myös monia yhteisiä kohtia, esimerkiksi gnostilainen "Totuuden evankeliumi", joka tunnusti, että Jeesus naulattiin ristille.

Ensimmäisten vuosisatojen ihmiset, joilla oli materiaalinen tai negatiivinen asenne, levittivät myös tarinoita, että Jeesus olisi ollut roomalaisen sotilaan avioton poika, joka sen ajan moraalikäsitysten mukaan olisi ollut äärimmäisen alhainen. Spekuloitiin myös, että Jeesus ei olisikaan kuollut, vaan hoidettu terveeksi. Vielä tänä päivänäkin on tämän kaltaisia yrityksiä, liittää esimerkiksi Kashmirissa olevan Jeesus-nimisen miehen hauta Raamatun Jeesukseen. Myös toinen vielä löytämätön hautapaikka Euroopassa esiintyy nykykirjallisuudessa. Tässä yhteydessä pitää mainita, että "Jeesus" (tai Jeshua, Jesohua, Jesat) ei ollut mikään harvinainen nimi. Myös apokryfikirjoissa (kirjoituksissa, jotka eivät sisälly Raamattuun) esiintyy useita Jeesuksia: Jeesus Sirah, Jeesu ben Pandira...

Osittain näihin väitteisiin liittyvät ristiriitaiset tutkimustulokset Torinosta löydetystä Jeesuksen käärinliinasta. Välillä sanotaan liinan sisältäneen siitepölyä Jeesuksen kotimaasta, välillä taas sanotaan sen olevan peräisin "keski-ajalta". Jotkut väittävät, että vain äkillinen korkeaenerginen säteily on saanut kuvan tulemaan esiin, esimerkiksi äkillisen liukenemisen seurauksena, toiset taas, verijälkien osoittavan, että Jeesus olisi vielä elänyt, kun hänet otettiin alas ristiltä. Viimeisten tutkimustulosten arvioiden mukaan käärinliina olisi aito ja että kuvan ilmestymissyy olisi hyvin epätavallinen. Tämä voi auttaa ihmisiä ymmärtämään mitä Jeesukselle tapahtui (katso myös huomautuksia Jeesuksen opetuslapsesta Tuomaasta 3. osassa, kappaleessa "Luonnontieteet ja usko Jumalaan".) Mystikko Lorberin mukaan vain "Trierin vaipan" on sanottu olevan väärennetty, mutta kuitenkin ilmeisellä tarkoituksella rohkaista ihmisiä etsimään uskoa sisäisesti eikä olemaan riippuvaisia pyhäinjäännösten löydöksistä tai teorioista.

Tällaiset tutkimukset voivat kuitenkin rohkaista omiin meditaatiotutkimuksiin. Tämä viittaa kuitenkin siihen, että on olemassa jotain, joka ei sovi tuntemaamme käsitykseen elämästä ja kuolemasta. Katso myös Grönboldin teos "Jesus in Indien- das Ende einer Legende" (saksaksi). (...).

Kuten jo edellä todettiin, mystikkojen todistukset ovat usein hyödyllisiä apukeinoja, kun tutkitaan aiempien tapahtumien luonnetta ja niiden merkitystä nykypäivän ihmisten kehitykselle. Mitä enemmän tämän suuntaisia hengellisiä kokemuksia jollakulla on, sitä enemmän hän ymmärtää. Kristittyjen mystikkojen ja stigmaattien (Kristuksen poltinmerkkiä kantavien) havainnot ovat samankaltaisia, vaikka niillä ei ole yhteyttä toisiinsa. Ne sisältävät useita yksityiskohtia Jeesuksen elämästä (joita ei ole Raamatussa), Fransiskus Assisilaiselta, Isä Piolta ja Therese Konnersreuthilaiselta. He kaikki ovat yhtä mieltä, että Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema on jättänyt jälkensä tähän maailman todella ja syvälle ja että odottamaton ja myös tiedostamaton yhteys näihin tapahtumiin aiheuttaa heidät kokemaan käsittämättömän kärsimyksen, mutta myös käsittämättömän voiman, joka ei vain vedä kaikkea alas vaan myös ylös. Ristiinnaulitsemisen eksistentiaalinen luonne, koskettaen asianosaisen koko olemusta, on varmastikin lähempänä tällaisten poikkeuksellisten henkilöiden elämää kuin niiden, joiden lähestymistapa on puhtaasti älyllinen. Elämän ja kuoleman aiheessa kysymyksessä on enemmän kuin vain yksittäisistä olemustasoista, jotka ovat osallisina toisiinsa, mukaan lukien periaatteiden ja kohtalon "kausaalin" tason. Jopa ihmiset, joilla on vähemmän mystinen yhteys Jumalaan, voivat käyttää näitä tapahtumia meditoinnissa siltana todellisuuteen, kuinka epätäydellinen se sitten onkaan. Jeesus sanoi rikollisille, jotka oli ristiinnaulittu hänen viereensä, että nämä pian olisivat "paratiisissa" hänen kanssaan. Tällä Jeesus tarkoittaa, että hänen tiensä nopea ymmärtäminen oli myös mahdollista.

Tietoinen tunkeutuminen inhimillisen olemassa olon syvimpiin prosesseihin, jotka liittyvät masennukseen, kärsimykseen ja rappioon, voivat osoittaa todellisia nykyisiä mahdollisuuksia - suuremmassa tai pienemmässä määrin. Vaikka tämä mahdollisuus ei ole sidottu vuodenaikaan tai maantieteelliseen paikkaan, jossa muinaiset tapahtumat tapahtuivat, näyttäisi Pääsiäinen helpottavan kokemusta. On ikään kuin Jeesuksen avulla olisi uusi "oktaavi" liitetty vanhaan rappion ja uudistumisen vuodenaikojen ja perinteiden rytmiin.

Ristiinnaulitsemisen aikana, kuten myös aivan sitä edeltävien tapahtumien, kärsimyksen voittamisen voiman ohella, viitataan myös universaaliin tietoisuuteen, esimerkiksi sanat ristillä, jotka kulminoituvat lauseeseen "Se on täyetty!" Yleisesti auttava "uhrautuva rakkaus", joka on myös tunnistettavissa vanhassa, juristiselta kuulostavassa muotoilussa "ihmiskunnan lunastaminen Jeesuksen uhrauksen kautta" ei ole riittävästi ilmaistu. Tämä oli yritys edesauttaa asian ymmärtämistä paremmin myös älyllisellä tietoisuuden tasolla. Tämä oli yritys edesauttaa asian ymmärtämistä paremmin myös älyllisellä tietoisuuden tasolla. Alun perin se saattoi kuitenkin olla mukautus sen ajan israelilaisten mielikuvitusmaailmaan, jossa oli kyse siitä, että rituaali-(eläin- tai muilla)uhrien avulla osoitettiin alamaisuutta Jumalalle - mitä Jeesus itse ei koskaan opettanut.

Yhtä vähän nuo muut teologit, jotka korostivat sitä, että Jeesus seisoo periaatteidensa takana aina kuolemaansa asti, eivät anna riittävää selitystä mystisille kokemuksille, eivät myös niiden fyysisille lieveilmiöille kuten Kristuksen stigma tai syömättömyys, jne. Katso myös esim. Thurston: "die körperlichen Begleiterscheinungen der Mystik", ja Höcht: "Von Franziskus zu Pater Pio und Therese Neumann", sekä seuraavat kappaleet:. 

Rupert Sheldrake, biologi, joka tuli tunnetuksi kokonaisvaltaisesta lähestymistavastaan, esim. uusissa hengellisissä liikkeissä, kehitti teorian "morfogeneettistä kentistä". Kun apinat kehittivät itselleen saarella uuden kyvyn, myös saman lajin apinat toisella saarella kehittivät saman kyvyn, ilman fyysistä yhteyttä toisiinsa. Täytyi olla olemassa sattuman vaikutuksen ylittävä voimakenttä, joka yhdistää saman lajin eläimet tosiinsa. Kun Rupert Sheldrakelta kysyttiin, voisiko hän kuvitella, että Jeesuksen kehitys ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemiseen asti olisi saattanut säteillyt samanlaisen voimakentän koko ihmiskuntaan, hän sanoi hämmästyneen harkinnan jälkeen: "Kyllä, mutta ei kuitenkaan morfogeneettistä kenttää, vaan oletettavasti hengellisen voimakentän."

Vaikka tämä ei olekaan mikään "todiste Jumalan olemassa olosta", mutta jotkut uudet tieteelliset virtaukset tuottavat jo parempia lähestymismahdollisuuksia näille vaikeasti ymmärrettäville yhteyksille, kuin teologit, jotka pitävät joko dogmaattisesti kiinni vanhoista opeista tai vain selittävät olemattomiin vaikeasti ymmärrettävän osan.

Myös ristiinnaulitseminen oli muistuma - vaikkakaan ei samanlainen - vanhoista initaatioriiteistä. Risti tai puu, joista ihmisiä hirtettiin, löytyy myös Pohjoisesta - vrt. esim. myytit Odinista, joka roikkui yhdeksän päivää puussa, ja jolla oli tuona aikana korkeampia kokemuksia. Hauta vihkimispaikkana löytyy jo laajalle levinneenä Megaliittiajalla, vielä kelttiläisellä ajallakin ja erityisesti voimakkaana pyramidikulttuurin Egyptissä. Pyramidit, olivat ne sitten hautapaikkoja (jota ei ole todistettu, koska pelkät nimen piirtokirjoitukset eivät todista paljoakaan) tai eivät, niitä käytettiin joka tapauksessa kulttisesti kuten kelttiläisiä hautakukkuloitakin. Koska nykyisin pitäisi sivuuttaa hyvin monia faktoja, jos haluaisi kiistää sen, ei meidän tarvitse mennä tämän pidemmälle tässä kohdin.

Nykyään, ristiinnaulitsemisen uudelleen kokeminen sisäisesti tai "sielun keskiyön", "mystisen kuoleman" , siirtymän eristyneisyyden kautta kaikesta, johon ihminen saattaisi tarttua, jonka kaikki kristityt mystikot muodossa tai toisessa ovat aistineet, muistuttavat tietyllä tavalla joogan huippuelämystä, Nirvikalpa Samadhia tai tyhjyyden kokemusta "nirvanaa". Kristillinen mystiikka välitti kuitenkin myös kokemuksen, että tässä tyhjyydessä tai sen takana on "jotain", nimittäin Kristus tai Jumala. Aurobindo osoitti, että on mahdollista ylittää nirvana ja siirtyä siihen mikä on se jälkeen myös intialaisella tavalla. Kristillisellä tiellä voi kuitenkin jotain tästä kaiken takana olevasta runsaudesta jäädä ensi hetkestä eteenpäin, koska Kristus oltuaan maan päällä edustaa siltaa.

Kun joku sellainen kuin Aurobindo joutuu vastatusten sellaisten voimien kanssa, jotka ovat läheisessä yhteydessä Jeesuksen kehityksen kanssa, mutta joiden taustaa ei ole olemassa, vaikuttaa se vaikealta tasapainoittelulta. Mahdotonta se ei mitenkään ole, ellei: jotkut saattavat muistaa hindupojan Sadhu Sundar Singhin tapauksen, joka ei tiennyt kristinuskosta mitään, mutta joka tehtyään intensiivisiä sisäisiä kysymyksiä Jumalalle, yhtäkkiä sai Kristuskokemuksen, ja tämä myöhemmin kirjoitettiin kirjoihin. Myös hindutantristen harjoitusten aikana ihmiset, jotka ovat odottaneet näkevänsä intialaisia jumalia, äkkiä saavatkin Kristusvision. "Henki kulkee minne haluaa".

Teologialle, joka on sidottu kristinuskoon uskonnollisena yhteisönä, tämä ei ole olennaista, mutta muille kulttuurialueille sitäkin mielenkiintoisempaa voisi olla: Steinerin kokemus, jossa hän näki Kristuksen auringon kaltaisena olentona, ilmiö joka esikristillisellä ajalla korkea-arvoisille viisaille oli tuttua. Katso kappale "Alussa oli Sana.." tästä tekstistä ja 3. osan kappale "Vanha testamentti ja esikristilliset uskonnot".

Myöhemmin, 2000 vuotta sitten näemme Kristuksen fyysisen inkarnaation maan päällä, mittapuuna, maailman evoluution käännekohtana, ottaen tämän ja ihmiskunnan itseensä, sisällyttäen uudelleen elämäänsä. Vanhat kultit olivat osittain degeneroituneet, aivan kuten kristillisyys myöhemmin myös muuttui pinnalliseksi, mutta tutkimukset tähän suuntaan voisivat silti olla mielenkiintoisia. Kristus näyttäisi olevansa jotain, joka ei sovi hänelle joskus ajateltuun rooliin tietyn uskonnollisen yhteisön voiman takaajana. Olento, joka vain edustaa uudistettua ihmisyyttä, Golgatan "uutta Aatamia".

Teologit puhuvat syntien anteeksi antamisesta (Joh.1:29). Mikä voidaan todella kokea, on, että "lunastus" kuin alkioasteinen mahdollisuus tarvitsee Kristuksen jäljittelyn, tullakseen todella ilmaistuksi elämässä. Mikä todella voidaan kokea, on, että elämästä tulee yhtenäinen kokonaisuus, jos ihmisen asenteet elämän läpi ovat Kristuksen välittämän Jumalan ohjauksessa. Jos ihmisellä sen sijaan on mekaanisesti toimivan kohtalon ja "karman" tasapainon asenne, silloin elämä todellakin kulkee näiden periaatteiden mukaisesti. Myös Jeesus puhuu takaisin maksusta "viimeiseen kolikkoon asti", mutta hän ei sano, että tämän tulee tapahtua "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatteella. Ihmisen uusi tehtävä on etualalla - mikä hänelle ja hänen ympäristölleen on hedelmällistä, valitaan hänen kyvyistään ja tehdään. Menneisyyden hallinta itsetarkoituksena tai kehitysmotiivina ei enää ole kuulutettu. Apu "ylhäältä" ihmisten välisissä kanssakäymisissä voidaan nykyisinkin havaita.

Tutkiessaan Steinerin kirjoituksia aiheesta, voi saada sellaisen mielikuvan, että Jeesus käsittelee vain ihmiskunnan kohtaloa ja yksityinen ihminen jää oman onnensa nojaan. Monet kristityt ovat kuitenkin kokeneet, että Jeesus voi auttaa ihmisiä myös henkilökohtaisesti käsittelemään kohtaloaan. Hän voi johdattaa sen muuntamiseen suhteessa ihmiskuntaan ja muihin ihmisiin yksilön ympäristössä, sen sijaan että yksilö joutuisi kokemaan kaiken perimänsä totaalisen toteutumisen. Myös anteeksiantamisen voima ihmisten välillä on todellinen kokemus, joka kuuluu ominaisena varsinaiseen kristillisyyteen. Ikuiset noidankehät, kuten esimerkiksi väkivalta ja vastaväkivalta "nostetaan näin saranoiltaan". Tämä ei ole ainoa oppi vapautumaan maallisista hämmennyksistä - myös Buddhan opeissa on samankaltaisuuksia. Syvemmän meditaation avulla selviää, että on myös todellinen voima, joka mahdollistaa näiden hämmennysten purkamisen sisältä käsin ja siitä huolimatta olla vetäytymättä itseensä (vaikka se nyt olisi mahdollista), vaan samalla omata voimia "maailmassa" pysymiseen kuin "työläinen viinitarhassa".

Edes tällä vaativalla tasolla ihminen ei "sula" kuin pisara mereen. Se ei riitä kuvaamaan sitä, että yksilö jättää taakseen tuhansia purettuja osasia persoonastaan, sekä fyysisiä että henkisiä. Se muistuttaisi "ristiinnaulitsemisen" seurausten kuvaamista teosofisella alueella ja on samankaltaista kuin Castaneda on kuvannut shamanistisella alueella (käyttämättä termiä "ristiinnaulitseminen") - jotka myös ovat todellisia kokemuksia.

Huolimatta kaikista yrityksistä ammentaa ristiinnaulitsemisen tapahtuma ja symboliikka hengellisiin tarkoituksiin nykyaikana, ei tulisi kuitenkaan sivuuttaa tosiasioita, että:
- että Jeesuksen piti kulkea kaikkien ihmisen olemassaolon vaiheiden läpi, syntymästä kuolemaan, muuttaen kaiken uudella asenteella;
- että, ristiinnaulitseminen, joka - riippumatta ristin muista vanhoista merkityksistä - on yksinkertaisesti tunnistettavissa myös sen ajan maailman rankaisutavaksi, ja joka tässä tapauksessa myös hänen vastustajiensa yksiselitteisen petollisilla, laittomilla ja materialistisilla menetelmillä saatiin aikaan. Se oli kuten se oli, eikä olisi voinut tapahtua mitenkään muuten, eikä mikään ristifetisismi ole näin ollen perusteltavissa. Se oli viimeinen, tuon ajan jäykistyneiden, negatiivisiksi tulleiden tiedostamattomien voimien reaktio, joka puolestaan oli karikatyyri Jeesuksen todellisesta muuttavasta tietoisuudesta.
Tapahtumien viime kädessä siunauksellinen vaikutus ei ollut riippuvainen tästä häntä vastaan tehdystä väkivaltaisesta tapahtumasta, ja on nähtävä myös ylösnousemuksen yhteydessä. Jumalan tekona.
- että, risti symbolina sisältää myös aiemman yhteyden, vaikka siitä myöhemmin tuli uhrautuvan rakkauden yleinen symboli, missä merkityksessä sitä voidaan vielä tänäkin päivänä käyttää - vastakohtana välinpitämättömyydelle, vihalle, jne.
- että, neutraalimpi kuva Jeesuksen sisässään käymistä prosesseista, jotka ylittävät ajallisen yhteyden, olisivat hänen viimeiset sanansa ristillä: "Sinun käsiisi minä annan henkeni", kuten hauta, joka ei edusta kokonaan erillistä askelta (erona vanhempiin esoteerisiin esityksiin) vaan kuuluu yhteen ristiinnaulitsemisen kanssa. Jeesuksen kuoleman merkitys ei ole kuolemassa itsessään, vaan ihmisen "kuolemaohjelmien" voittamisessa.

Tässä tekstissä on käsitelty "Jeesuksen elämän viimeisiä tapahtumia" niin perusteellisesti, koska niitä ei ole tähän mennessä eritelty hengellisesti vielä yhtä paljon kuin niitä edeltäviä, helpommin ymmärrettäviä tapahtumia. Tästä syystä hyvin siitä syntyi hämmentäviä teorioita, ja siksi tarvitaan enemmän ponnistelua niiden selkeyttämiseen. Tätä ei pitäisi ymmärtää väärin, aivan kuin kuolema ristillä ei olisi ollut tärkein tapahtuma Jeesuksen elämässä, kuten tietyt teologiset koulukunnat ovat määrittäneet.

Perinteisessä teologiassa todettiin, kuten jo ensimmäiset Jeesuksen opetuslapset ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen jälkeen, että monia Vanhan testamentin tekstejä voi lukea yksityiskohtia myöten viittauksina myöhempään Jeesuksen kärsimyshistoriaan (passioon) ja sen pelastavaan käänteeseen (Luuk. 24:27; Ps. 22; Ps. 40:7 alk.; Ps. 69:22; Jes. 52:13-14 ja 53; Sak. 12:10 ja 13:1; Viisauden kirja 2:10-20; ym.). Myös kertomuksissa Jeesuksen opetusvuosista on löydetty monia viittauksia myöhempään ristiinnaulitsemiseen - osa niistä on melko vaikeita tunnistaa, ja juuri siksi niitä ei voida yksinkertaisesti selittää myöhemmiksi lisäyksiksi. Jo esikristillisen ajan kreikkalainen filosofi Platon muuten aavisti, että hänen täydellisen oikeudenmukaisuutensa esikuva tässä maailmassa päätyisi ristiinnaulitsemiseen (teoksessa Politeia II). On huomiota herättävää, että tapahtuman on täytynyt tehdä erityinen vaikutus myös roomalaisiin (esim. Mark. 15:38). Vaikka uhrauksen merkitys Raamatun kokonaisyhteydessä onkin ilmeisen suuri, monet kriittiset teologit eivät ole ymmärtäneet siitä paljonkaan. Jo kristinuskon alkuaikoina erilaiset ryhmät omaksuivat ne kohdat, jotka niiden joukossa olleet ihmiset olivat itse kokeneet tai jotka he pystyivät itse ymmärtämään - ja tämä johti erilaisiin painotuksiin.

Kysymys:
Haluanko pyytää Jumalalta* apua vanhojen hengellisten käsitteiden, vanhuuden, sairauden ja kuoleman, voittamiseen?

Paluu sivuston hakemistoon.

Voisimme käsitellä nyt muutamia lisäkysymyksiä, jotka liittyvät ristiinnaulitsemiseen. Ensinnäkin kysymys Jeesuksen tyhjästä haudasta - Joh. 19, 38 - Joh. 20, 10. Aikaisemmin jo mainittiin ettei ollut kyse elävän henkilön normaalista terveydenhoidosta yrteillä. Nikodemus käytti myös kuolleiden muumiointi- ja balsamointiaineita. Myös ruumiinryöstö (ja hautaus jossain muualla) voidaan sulkea pois, jo pelkästään puhtaasti konkreettiselta näkökannalta, kuten seuraavan kappaleen "Ylösnousemus" perusteella ilmenee. Lisätietoja voidaan päätellä seuraavista pohdinnoista:

Asiaa voitaisiin lähestyä miettimällä mitä ihmiselle ylipäätään tapahtuu kuoleman jälkeen ja onko olemassa eroja. Tämä on usein tapahtunut uskonnollisten julistusten ja traditioiden perusteella sekä filosofisten pohdiskelujen, kuten myös esim. parapsykologisten, humanistisen ja transpersonaalisen psykologian tutkimusten sekä kliinisten ja henkilökohtaisten kokemusten avulla. (esim. Elisabeth Kübler-Ross, ...)

Kertomuksia nukutettujen tai näenneäiskuolleiden ihmisten tapauksista, jotka palasivat elämään ja kertoivat kokemuksistaan toisella tietoisuusalueella, ei ole vain lääketieteen alueella. On olemassa myös tieteellisiä tutkimuksia, että esimerkiksi kuoleman hetkellä tapahtuu aina noin 21 g painon aleneminen. Antroposofiassa ja teosofiassa voitaisiin puhua "minän" tai "henkisen olennon" ja "astraalin tai tuntevan kehon" sekä "eetteri- tai elinenergian" lähtemisestä fyysisestä ruumiista. Tämän jälkeen seuraa edelleen vetäytyminen tunneperäiseen, ja sen jälkeen "minään" yksinään ja kausaaliseen maailmaan, aina niin, että korkeampi minä on yläpuolella.

Rajatieteessä raportoidaan erityisesti itsemurhatapauksista, jolloin henkilöt jäivät pitkäksi aikaa sidotuiksi maanpäälliseen ympäristöönsä. Heidän epämiellyttävät muistonsa eivät lainkaan poistuneet, kuten he olivat toivoneet.

Nykyajan tietämys voisi pitkälti edesauttaa jo elämän aikana työskentelemään oman sisäisen pysyvien arvojen kanssa, mikä esimerkiksi Raamatussa aina on ollut tärkeää. Se joka on elänyt etupäässä tuhoisasti, itsekkäästi ja omistushaluisesti, saa näiden painolastien vuoksi ongelmia ja laiminlyönneistään harmia. Se joka sen sijaan kohtelee lähimmäisiään huomaavaisesti ja oppii arvostamaan luomakuntaa yhtenä osana itseään ja olemaan avulias, tulee näiden luonteenominaisuuksiensa ansiosta saamaan hyviä kokemuksia.

Voitaisiin kysyä myös kuinka ihmisen olemus kuolemassa käsittelee eri olemuskerroksiaan kuten fyysisen kehon elämän aikana hankkimiaan kykyjä, kokemuksia ja substanssia, ja kuinka näiden eroja käsitellään. Myös tähän kysymystä on käsitelty kirjallisuudessa, esim. pastori Roesermüller. Niissä viitataan siihen, että "olennainen" kaikilta olemustasoilta "otetaan mukaan" ja että hautaaminen on parempi kuin polttohautaus johtuen näistä prosesseista. Onpa jopa raportoitu odottamattomasta havaitusta äkillisestä aineen purkautumisesta haudassa.

On olemassa myös kirkollisesti tarkastettuja raportteja "katoamattomista ruumiista" useilta vuosisadoilta meidän päiviimme asti. Samoin on olemassa useita kertomuksia "tyhjistä haudoista". Tällaisissa tapauksissa voitiin toistuvasti todeta, että nämä ihmiset olivat eläneet elämänsä "erityisen lähellä Jumalaa".

Ilmeisesti kukaan ei tullut ajatelleeksi tätä Jeesuksen tyhjän haudan yhteydessä, tämä ajatus näyttää ilmaantuneen vasta myöhemmin esoteerisissa lehdissä. On myös useita muita erikoisia tapahtumia, joita kaikkia ei voi tarkistaa, mutta niitä ei myöskään voi yhdessä paketissa niputtaa vain petoksiksi. Varmaa on kuitenkin, että fyysinen materia sisältää vielä huomattavia salaisuuksia. Kemian ja fysiikan alan tutkimukset ravistelevat kuvaa otaksutuista, suhteellisen vakioista atomeista ruumiissa. Tästä voi mainita tässä vain lyhyesti, koska se olisi kokonainen kappale sinänsä.

Varhaiskristillisen ajan apokryfikirjat ovat myös mainitsemisen arvoiset (kirkot eivät pidä niitä kerettiläisinä, mutta ei myöskään täysin oikeina ja siksi niitä ei ole otettu mukaan Raamattuun). Osassa niin kutsuttua "Nikodemuksen evankeliumia" kuvaillaan "Jeesuksen joutumista helvettiin" kuolemansa jälkeen, hänen vaikutustaan niihin, jotka olivat siellä ja jotka kävivät läpi (tunneperäisen) puhdistautumisen. Hänen kohtaamistaan Vanhan testamentin henkilöiden kanssa kuvaillaan myös - jonkinlaisessa "paratiisissa", tarkoittaen jonkinlaista henkistä/hengellistä yläpuolella olevaa valtakuntaa. Toisaalta tällaiset ajatukset tuntuvat järkeviltä, mutta ne voivat myös olla aitoja visioita, osittain suoria, osittain symbolisia.

Hauta esittää kuin kuvana Kristuksen tien vaihetta viimeisestä Jeesuksen ruumiista, joka jo oli "läpikotaisin hengellinen" ja sen rinnalla tapahtumista, korkeamman hengellisen olennon vapautuminen fyysisestä kehonsa tietoisuudesta. Jälleen eheytyneen "Uuden Aatamin" syntyminen ilmoitetaan tässä. Symbolistista se on myös siinä mielessä, että vastaavan perimätiedon mukaan "Aatami ja Eeva" olisi haudattu tuolle alueelle Golgataa ("Pääkallopaikalle").

Kokonaan loppuun käsitelty ei ole myöskään sen kertomuksen merkitys (Joh. 20, 11-18), että Magdalan Maria, jota myös Maria Magdaleenaksi kutsuttiin, oli ensimmäinen, joka löysi tyhjän haudan ja tunnisti Jeesuksen jonkinlaisessa *)"välitilassa". Hengellisessä yhteydessä hän näyttäisi symbolisoivan Eevan roolia, - *) "Älä koske minuun, sillä minä en vielä ole mennyt Isäni luo". Tämä eroaa siitä, kun hän myöhemmin ilmestyy ylösnousseena, ja nimenomaan sallii Tuomaan koskettaa itseään. Kuollut ruumis näytti olevan hengen asuttama uudella tavalla. Mutta perimätieto ei lainkaan tuo niitä pohdintoja, että "Jeesus olisi vain haavoittunut ja parannettu terveeksi" Hänen ulkonäkönsä oli täysin muuttunut, ja Maria Magdaleenan reaktiot viittaavat siihen, että nämä muutokset johtuivat ristillä saaduista vammoista ja olivat silmäänpistävät. Nikodemuksen käyttämät yrttiaineet, oli myös tarkoitettu ja yleisesti käytetty kuolleiden balsamointiin Nämä tapahtuvat eivät täsmää elämän ja kuoleman malliin perinteisessä mielessä, eivätkä myöskään aiemmin tunnettuun rajakokemukseen elämän ja kuoleman välillä. Tällä on merkitystä tulevaisuuden kannalta. Vrt. "Johanneksen ilmestys".

Paluu sivuston hakemistoon.

Tyhjä hauta ja Jeesuksen ylösnousemus (Joh. 20, 11 - Joh. 21) asettaa monien ihmisten käsityskyvylle uskomattoman haasteen. 21. Se kokemustausta, että ihmisen pitää kuolla, ja se ymmärrettävä tendenssi, että käsittämätön pitää salata, sekä vanhentunut (mutta yhä vielä kouluissa opetettu) yksipuolinen materiaalinen ajattelutapa elämästä, ovat pääasialliset syyt tähän.

Tästä huolimatta kuuluu hyvin aineellisesti ajattelevien historialliskriittisten tulkitsijoiden joukosta ääniä, jotka sanovat, että ylösnousemuskertomukset ovat parhaimmin todistettuja kaikista alkukristillisistä kertomuksista, paremmin perusteltuja jopa kuin mitkään muut kertomukset Jeesuksen elämästä. Näillä he tarkoittavat kertomuksia, jotka koskevat Jeesuksen ilmestymistä eri paikoissa uudessa hahmossa , uusine ominaisuuksineen, mutta kuitenkin kaikkien fyysisin silmin havaittavana olentona.

Oikeastaan tästä pitäisi seurata, että katsotaan Jeesuksen kuvaamista Raamatussa, edellyttäen Jeesuksen ruumiin todellista muuntumista - hengellistyneenä elämässä - ja/tai kuoleman jälkeistä Jeesuksen "kehoa" (niin kutsutut aaveet ovat yleensä näkymättömiä). Ihmisen kehityskauden aikana toisistaan erille joutunet tietoisuuden tasot voisivat yhdentyä: "erilleen joutuminen" on syntikäsitteen sanallinen ilmaisu. Ihminen on joutunut erilleen Jumalasta, alkuperästään. Näin siis vois "alempi", ts. keho, liittyä toisiin osiin Kristuksen olemuksessa. Vrt. myös edellinen kappale: "ja hauta oli tyhjä".

"Kolmessa päivässä minä rakennan tämän temppelin uudelleen" Hän puhui kuitenkin kehonsa temppelistä. Nostettuaan olemisensa toisiin tietoisuuden maailmoihin tai sisimpään ytimeensä - tässä suhteessa samankaltainen kuin muut (vrt. edellinen kappale), olemisen uuden luomisen tasot (sisältäen myös fyysisen kehon) saattoivat seurata, ilman tiedostamattoman alueita, koska Jeesuksella ei enää ollut erottavia ominaisuuksia ja kaikki hänessä totteli hänen sisintään.

Myös antroposofisen käsityksen (R. Steiner) mukaan Kristuksen ylösnousemusruumis on luotu "viimeisenä Aadamina" – 1 Kor 15:45–47 – uudestaan, ja se ollut siitä lähtien kehitysmahdollisuutena kaikkien ihmisten ulottuvilla (- niin sanottu fyysinen "lumeruumis" / "haamuruumis", sen perusta on henkinen, mutta se saattaa vaikuttaa myös fyysiseen ruumiiseen. Tässä on yhteys mystikoiden kokemukseen Sisäisestä Kristuksesta, joka yhdistyy ihmisen kehitykseen). Myös teosofisissa (A.Bailey) piireissä ylösnousemus nähdään uudelleen luomisena. Vaikka teosofinen näkemys saattaa olla osittain epätarkka, kristityt teologit voisivat silti kysyä itseltään, mikseivät he itse kehittäneet näitä näkemyksiä, mahdollisesti parempia. - Näkemysten kehittäminen on ainakin nykyisen yleissivistyksen mukaista. Joidenkin teologien epäröinti ottaa ylösnousemusta missään muodossaan vakavasti, ei riitä nykyisin edes hyvän yleissivistyksen perustaksi.

Huomautettakoon tässä vielä, että "ylösnoussutta ruumista", joka todella kuuluu todelliselle olennolle, ei voi täysin samaistaa esoteerisen kirjallisuuden mukaiseen "näennäisruumiiseen" (Mayavirupa), jonka jotkut mestarit sanovat tuottavan jonkinlaisen vaatteen, jonka avulla tulla näkyväksi. Joka tapauksessa yhteistä on se, että hengen herruus nousee materian yläpuolelle.
Myös jotkut epäselvästi muotoillut opit "valon ruumiista" voidaan nähdä tässä yhteydessä. Tällöin kysymys on siitä, että mikä syntyy kun ihmisen korkeammat olentokerrokset heijastuvat fyysiseen. Tämä muodostaa sillan, jonka avulla ihminen riisumatta kehoaan voi sukeltaa fyysisen yläpuolella oleviin realiteetteihin (kutsutaan hepreaksi myös nimellä "Merkabah"). Perusteet tälle opille voidaan löytää Prof. J. J. Hurtak/ USA teoksista: "The keyes of Enoch" ja "The synoptic gospels". Zentrum d. Einheit Schweibenalb, CH-3855 Brienz. Nyt on kehittynyt moninainen "valotyön" liike, joka ei ole rajoittunut mihinkään organisaatioon. Nämä valontyöntekijät haluavat auttaa maapalloa näinä vaikeina aikoina. Olisi nyt suuri kiusaus, ajatella, että jotkut uudet harjoitukset voisivat täyttää yksinään nk. "ylösnousemisen" toiveet. Todellisuudessa mikään ei toimi ilman kokonaisvaltaista kehitystä, ei myöskään yksilön kasvu. Katso myös seuraavaa kappaletta.

Ajatukset reinkarnaatiosta, joka on sielun uudelleen henkilöityminen uudessa kehossa, joita esiintyy kaikissa uskonnoissa muodossa tai toisessa, olisivat alempi, epätäydellisempi "oktaavi" uudesta ylösnousemistapahtumasta, eikä identtinen sen kanssa. Opit sielun esiolemassaolosta ennen hedelmöitystä ja myös opit uudelleen henkilöitymisestä olivat jopa laajalti levinneet myös varhaiskristillisellä ajalla, tutkija Ruffinuksen mukaan. On kuitenkin mielenkiintoista havaita, että tälle ei myöhemmin annettu paljonkaan painoarvoa. Tämä ei johdu vain siitä, että ihmisten oletetaan keskittyvän elämään maanpäällä - kuten Steriner kirjoittaa - eikä myöskään vallanhaluisten paavien mahdollisista pyrkimyksistä tehdä ihmisistä riippuvaisempia elämän rajallisuudesta, kuten muut hengellisten tieteiden tutkijat olettavat. Voidaan löytää myös muita merkityksellisiä ilmiöitä korostamaan sitä. Tärkein asia on, että ihmiset ankkuroisivat ylösnousemuskäsitteen itseensä. Vaikka tämä tuntuisi käytännössä kuin tulevaisuuden musiikki, luonteen reinkarnaatio alkaisi näyttää prosessilta, jonka alullepanijana Jeesus on toiminut. Ylösnousseen Jeesuksen ei enää tarvitsisi syntyä uudelleen voidakseen ilmestyä ihmisille. Monet - vaikkakaan eivät kaikki - kristityt ryhmittymät kritisoivat reinkarnaation ajatusta. Ei voida tunnustaa, että jäykän "psyko-makaanisten" lakien mukainen käsitys kohtalosta, kuolemasta ja reinkarnaatiosta, ainakin jos se nähdään itsetarkoituksena, ei vastaa Jeesuksen elämän esimerkkiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei reinkarnaatiota koskaan olisi voinut olla tai voisi olla olemassa tänä päivänä. Monia aiempia ja nykyisiä nk. "reinkarnaatiokokemuksia" ei voi selittää olemattomiksi - vaikka kaikki nuo kokemukset eivät välttämättä perustuisikaan todelliseen reinkarnaatioon vaan tiettyihin muihin tekijöihin. Mutta todellakin kristillisillä alueilla kerrotut kokemukset näyttävät olevan erikoistapauksia, kuten esimerkiksi Johannes Kastajan tapaus. Sen sijaan, että olisi ottanut Elian toiminnon - kuten useimmiten tulkitaan - Jeesus sanoi yksinkertaisesti "Se on hän". Tämä olisi kuitenkin uudelleen lähetetyn olennon rooli suorittamassa erikoistehtävää, auttamassa ihmisiä eikä uudelleen syntymisen pakollinen kiertokulku (kuten hinduilla). Lisäksi kristillisen mystiikan alueella, jopa silloin kun reinkarnaatio on hyväksytty tosiasiana (esim. Lorber), on usein suurempi painoarvo annettu uusille tuonpuoleisen oppimistavoille. Nykyisin ihmiset voivat oppia valtavasti yhden ihmiselämän aikana. Normaalin puhdistautumisen ja kehityksen reinkarnaatio, mahdollisesti sisältäen uusia tehtäviä sopimaan tilanteeseen, ei välttämättä kuitenkaan tarvitse olla enää entisen, automaattisen luonteinen. Nuo vanhat käsitykset voivat olla olleet se syy, miksi ei-kristityt ovat suhtautuneet epäilyksellä näihin oppeihin. Tämän lisäksi muiden uskontojen käsitykset reinkarnaatiosta eivät ottaneet huomioon Jumalan ja Kristuksen roolia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi sallittua tarkastella kaikkia ilmiöitä, joita etupäässä muissa uskonnoissa sanotaan olevan, kristinuskon kannalta epäolennaisina. Kaikkien ihmisten kehon, sielun ja hengen luonne on kaikilla pohjimmiltaan sama ja sen vuoksi vertailut voivat auttaa jokaista oppimaan toisiltaan. - ilman egalitarismiä.

Karman ja reinkarnaation mekaanisista käsityksistä kirjoitettiin jo edeltävässä kappaleessa "Ristiinnaulitseminen".

Nykyisin tapaa usein vahvoja persoonallisuuksia, jotka ovat hyvin erilaisia kuin heidän biologiset vanhempansa. Joskus näyttää siltä ikään kuin heidän hahmonsa olisi saanut vahvemmin vaikutteita jostain aiemmasta kulttuurista. Tämä saattaisi olla yhteydessä henkissielulliseen olennon suurempaan tärkeyteen verrattuna yhteyteen esi-isien ja perimän kanssa. Steiner ajattelee, että on olemassa yhteys tämän ilmiön ja Jeesuksen töiden kanssa.

Tästä ilmiöstä huolimatta ei ole syytä nähdä Jeesuksen vaikutusta ainoastaan yksipuolisesti henkissielullisena korostumana, vaan Jeesuksen pitkäaikaisessa työssä on pikemminkin kannustin, jalostaa molemmat alueet ja saattaa ne sopusointuun toistensa kanssa. Hengen, sielun ja kehon tulee sopia toisiinsa (mitä todellakaan ei ole saavutettu kaikkialla nykyisin). Nimenomaan matkaa ylösnousemukseen ei tule ymmärtää tai tavoitella vain niin sanottuna "ruumiittomana", hengellisenä työnä, vaan ruumiillinen tulee myös hengelliseksi ja hengellinen ruumiilliseksi. Se alkaa vasta kaikkien yksipuolisten, älyllisten selitysten tuolla puolen. Vertaa esim. Luukas 24:36–43.
Ideologia, joka haluaa purkaa kansojen monipuolisuuden, jne, yhdeksi homogeeniseksi ihmiskunnaksi, on tästä Jeesuksen antamasta kannustimesta yhtä kaukana kuin ideologia, yhdestä yli-ihmisrodusta, joka syrjii toisia. On olemassa eri osia ja on olemassa kokonaisuus, mikä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta nykyisin mikään ei ole itsestään selvää, kaikki pitää käsitellä tietoisesti.

Jeesuksen motto on: "Katso, minä teen kaiken uudeksi". Vaikka hän viime kädessä osoittaa puheensa persoonallisuuden ytimeen, jossa ihminen "ei ole juutalainen, eikä kreikkalainen…" vaan ihminen, ei tällä tarkoiteta vain pelkkää yhtenäistä inhimillistä ylitietoisuutta, vaan ajatusta, että Jumala ajattelee tai vaikuttaa yksittäisen ihmisen kautta . Yksilöllisyydestään käsin ihminen voi muodostaa uusia yhteisöjä, jotka eivät ole peräisin vanhoista perhe-, ammatti- tai muista siteistä. Uusien suhteiden joukossa, jotka on solmittu hengessä, voi olla mukana myös "vanhoja", jotka ovat muuttuneet tiedostamattomista pakoista vapaiksi päätöksiksi.

Voimakenttien avulla koko ihmiskuntaa koskevien vaikutusten huomioiden yhteydessä, esimerkiksi ristiinnaulitsemista käsittelevässä kappaleessa, meidän tulisi ottaa huomioon, että sen jälkeen kun Jeesus oli käynyt jo läpi kaikki nämä vaiheet, ne ovat yhteensä ja samanaikaisesti "siellä". Vaikka Jeesuksen vaiheet ja niiden järjestys sisältyy niihin, on "ristiinnaulitsemisen kokemus" jotain muuta, jonka jälkeen ylösnousemisen kannustin jo kuultaa läpi. Ei ole itsestään selvää, että myös mitä syvällisemmässä oivaltamisessa fyysisen kuoleman pitää tapahtua, ennen kuin "ylösnousemuksen voima" voi alkaa vaikuttaa. Mystiset kokemukset tukevat tätä. Ylösnousemusvoiman voidaan kokea olevan kaiken takana, myös nykyisenä vetovoimaisen voimana kaiken takana, myös yksinkertaisten askeleiden. Toisin asian ilmaisi Steiner todetessaan, että pääsisäisen tapahtumat vielä vaikuttavat yksikkönä nykyisin, lisäten lisälöydöksiä kuten "veren eterisaatio".
Myös sillä mitä "Jeesuksen Kristuksen seuraaminen" on kehittänyt yhdessä hänen kanssaan, on nykyisin merkitystä.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista havaita, että uusia suuntauksia on olemassa, jotka kuten Kristus eivät enää ole samaa mieltä yleisen käsityksen kanssa kehon luonnollisesta, pakollisesta kuolevaisuudesta.

Intialainen filosofi ja joogi Aurobindo työskenteli samanlaiseen suuntaan nirvanakokemuksensa jälkeen ja yritti tuoda "suprahengellisiä" ts. ylihengellisiä voimia maanpäälliseen elämään. Hänen hengellinen tiennäyttäjänsä "Äiti" Mira Alfassa saattoi tunkeutua fyysisen kehon tuntemattomiin kerroksiin tällä tavoin, esim. muistin sisältäviin soluihin, jotka liittyvät vanhoihin ohjelmiin kuolemasta. Hän koki tämän "työskennellessään ihmiskunnan yhdessä kehossa".

Toisella tavalla Rudolf Steiner puhui uudesti muodostuneista korkeimmista olemuksen osista tai "ruumiista" näillä alueilla mielen yläpuolella, jotka sallisivat vanhojen tunneperäisten, eteeristen elinvoimien ja fyysisten olemusalueiden osien uudelleen hahmottamisen tietoisesti tahtoen yksi toisensa jälkeen. Hän nimittää näitä olemuksen osia seuraavasti: "minä, elämänruumis, sielunruumis" Voi syntyä vaikutelma, että tämä ennustus toteutuu vasta pitkän ajanjakson kuluttua. Vertailu nykyiseen kehitykseen osoittaa kuitenkin, että tämä ainakin osittain voi olla relevanttia jo tänä päivänä.

Esoteerisessä buddhalaisuudessa nämä korkeammat "ruumiit" olivat Buddhalle: "Dharmakaya, Sambhogyakaya, Nirmanakaya". Tosin tavoitteet, menetelmät tai tulokset eivät näissä eri suuntauksissa olleet aivan selkeät. Se mikä kuitenkin on selvää on, että eri ihmiset puhuttelevat samoja työskentelyalueita riippumatta toisistaan, niin että tämä jo itsessään voidaan katsoa korkean asteen todellisuudeksi.

Tähän liitetään vielä yksi kokemus lisää meidän vuosisadaltamme: Carl Welkisch: "Im Geistfeuer Gottes". Fyysisesti erittäin herkkänä mystikkona Welkisch tunsi, visioiden vahvistamana, että hänet oli kutsuttu tehtävään, jossa Jumala voi nyt muuttaa myös ruumiin materian, ja että hän oli työkalu tätä tarkoitusta varten. Koska kuitenkin usein sattuu, että ihmiset joille on annettu erityinen "tehtävä ylhäältä" voivat kuvitella olevansa ainoita (kun Jumalan tehtäväjako tuppaa olemaan monimutkaisempi) on usein helppoa mitätöidä heidät "hulluina". Ne, joille tämän kaltaiset mystiset kokemukset ovat tuttuja, tunnistavat kuitenkin, että nämä kokemukset sellaisenaan ovat aitoja. Tämä pätee myös Welkischiin.

"Immortality", kuolemattomuus on uusien hengellisterapeuttisten ryhmien saarnojen aiheena, erityisesti Yhdysvalloissa. Ne yrittävät terapoida pois "kuolevaisuuden käsitteen". Lisäksi ne pyrkivät hengitystekniikoiden, kuten Rebirthingin (syntymätrauman käsittelemiseksi), terveellisen ruokavalion jne. avulla edistämään elämän pidentämistä, elämän joka säteilee positiivisuutta. Vaikka Jeesus ilmestyy usein vain reunalla näissä piireissä, on heidän joukossaan myös tunnettuja, kristittyjä, kuten mormooni Annalee Skarin, joka kirjoitti omista kokemuksistaan koskien kehon aineelliseksi ja aineettomaksi muuttamista, pohjautuen yhteyteensä Jumalan kanssa.

Muut, lääketieteen alueella, tutkivat hormonaalisia keinoja nuorentamiseen. Tämä kehitys sisältää järkeviä perusteluja. ja kaikkia näitä lähestymistapoja ei voi pitää suuruudenhulluutena.

Tulisi kuitenkin muistaa, että Kristuksen tarkoituksessa kyseessä on koko ihmisolento eikä vain jokin kultti koskien fyysisen kehon elämää erillisenä ja korkeimpana arvona Hänelle ei myöskään ole kyseessä solujen elävöittäminen vaan koko kehon yhdistynyt tervehtyminen - mukaan lukien elimet, solut, jne. - ja ihmisen henkinen elämä. Jeesukselle kysymys on myös vapaudesta elää eikä pakosta elää. Kaikkia näitä suuntauksia ei yhteisesti voi syyttää äärimmäisyyksiin menemisestä, mutta mahdollisten vaaratekijöiden vuoksi tässä vaikeassa tasapainottelussa, se pitää mainita.

Ylösnousemisvoima, Kristuksen kanssa koettuna, joka saa sen näkyväksi ja kokonaisvaltaisesti toimimaan, näyttää harmonisen kehityksen todelliselta "fermentiltä". Paljonkin mitä hän laittoi idulle, on vielä paljastumatta. Sen vuoksi on mielekästä, siinä tietoisesti vedota häneen.

"Ylösnousemus" ei ole ainoastaan hengellinen kokemus. Se voi pysyvästi uudistaa kaiken elämässä, jota varten vähemmän tunnettu uuden ilmestyksen ryhmät nimittäin „Lichtzentrum Bethanien" CH-Sigriswilissä, on lehdessään „Lichtbote" luonut käsitteen "ylösnousemuselämä". "Kapean portin" jälkeen tulee runsaus. Jeesus korosti, että hänen tiensä voi kirkastua vain tekojen kautta. Vain edistys henkilökohtaisella polulla "Kristuksen jäljitteleminen" voi tehdä tästä edistyneemmästä askeleesta ymmärrettävän. Kuten olemme nähneet, tämä tie ei ole tasainen, kasvaen tasaisesti huippua kohden, vaan näyttäytyy asianosaisille kuten jumalaisen ohjauksen alaisena rakennettu laaja rakennus, jossa jokainen kivi on rakennettu edellisen päälle. Kivet ovat ihmisen kykyjä hänen olemassaolossaan, jotka säilyvät hänen ulkoisesti rakennetussa talossaan. Aivan kuten esihistoriallinen ihminen oli luotu olemaan täydellinen pyhien kirjoitusten mukaan, niin hänkin voi tulla uudelleen "täydelliseksi kuten Isä taivaassa" epätäydellisen maailman draaman läpikäytyään, Jeesus lupasi ihmisille. Tämä ei koske vain yksinkertaisimpia askeleita tiellä, vaan itse ylösnousemuksen askelta - hän ei ole asettanut rajoja, vielä vähemmän julistanut inhimillistä käsityskykyä mittapuuksi. Hän itse asettaa uudet mittapuut, vrt. "Minä olen…" -ilmaisuja evenkeliumeissa. "Minä olen elämän leipä", "Minä olen maailman valo...", "Minä olen ovi", "Minä olen hyvä paimen" ja myös "Minä olen ylösnousemus ja elämä", se joka minuun uskoo saa iankaikkisen elämän, vaikka kuolisi nyt toisin sanoen ei vasta "Viimeisenä tuomiopäivänä" kuten määrätyt kristilliset suuntaukset väittävät, "Minä olen tie, totuus ja elämä", "Minä olen tosi viinipuu ja minun isäni viinitarhuri… te olette rypäleet", "…minä olen kuningas, olen syntynyt ja tullut maailmaan, jotta todistaisin totuuden". Jeesus todellinen MINÄ OLEN ihmisessä, joka tulisi tarkkaan pitää erillään itsekkäästä arkipäivä-egosta.

Juutalaisessa uskossa tunnettiin ylösnousemus tai kuolleista herättäminen, mutta vasta aikojen lopussa. Perinteisessä kristillisessä teologiassa ylösnousemus nähdään uutena mahdollisuutena uskossa Kristukseen - mutta sen toteutumista ei kuitenkaan käsitelty ehtoollista pitemmälle. Moderneissa, kriittisissä teologisissa pohdinnoissa ylösnousemus otettiin uudelleen käsittelyyn "metaforana", siis vertauksenomaisessa mielessä. Tämä voidaan nähdä jo edistysaskeleena - suhteessa lähinnä materialistiseen teologian suuntaukseen, jossa haluttiin selittää yksinkertaisesti pois kaikki vaikeasti käsitettävä. (Hans Kessler, Sammelband "Auferstehung der Toten"). Jotkut ehkä tarvitsevat tuollaista lähestymistapaa vaikeasti käsitettävään asiaan - mutta eivät välttämättä ne, jotka voivat uskoa ylösnousemukseen suoraan sisäisenä ja ulkoisena todellisuutena. Tämä tavallisten kristittyjen usko vastaa monessa kohdin paremmin nykyistä tutkimuksen ja tiedon tasoa eri alueilla sellaisena kuin sitä käytetään tutkimuksissamme. Jos ihminen ymmärtää kaiken vain "vertauskuvallisesti", se vaikuttaa häneen tutkimustemme mukaan lähinnä vain sielullisen rakentumisen mielessä; parantava vaikutus, joka nykyisinkin voi ulottua fyysiseen ruumiiseen saakka, voi siten ainakin viivästyä tai heikentyä.

Alkuhuomautus: englannin kielessä käsitteet "Taivaaseenastuminen" ja "Ylösnousu" ovat samat: Ascension. "Ylösnousu", kuten hengelliset nykysuuntaukset sanovat "valotyöt", esittää kuitenkin paremminkin yhteyden edeltävään ylösnousemusta käsittelevään kappaleeseen.

Kun Jeesus aloittaa toimintansa vetäytymällä ensiksi 40 päiväksi eristäytyneisyyteen erämaahan, niin hän päättää näkyvän maallisen toimintansa 40 päivää pääsiäisen jälkeen, jolloin hän ilmestyi useille ihmisille eri paikoissa.

Viimeisen aterian ja keskustelun jälkeen "Jeesus johti heidät ulos kaupungista lähelle Betaniaa, siellä hän nosti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä ja hänet otettiin ylös taivaaseen" - Luk. 24, Markus 16. "…häntä nostettiin ylös yhä korkeammalle ja pilvi kuljetti hänet pois heidän silmiensä edessä.. Kaksi miestä valkeissa vaatteissa seisoi heidän lähellään, ja he sanoivat:"…Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaisiin, tulee kerran takaisin, samalla tavalla kun näitte hänen taivaaseen menevän". (Apostolien teot 1). Apostolit tekivät selkeän eron noiden 40 päivän, jotka Jeesus yhtäkkiä oli heidän kanssaan, ja sitten taas katosi, ja sen ajan kanssa sen jälkeen, jolloin he tunsivat kokoontuneensa hänen hengessään, mutta ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan.

Jeesus oli jo ilmoittanut menevänsä isänsä luo. Vasta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen hänestä sanotaan, että hän istuu "Isän oikealla puolella", siis Jumalan kanssa samalla tasolla inhimillisesti tavoittamattomissa olevassa "tuonpuoleisessa". Tällä viitataan kohtaan, jossa Kristus vaikuttaa universaalisti Jumalan kanssa. Jumala on: "Minä olen se joka Olen". Hän on kaikkivaltias, mutta hän antaa vapauden. Hän on kaikkien voimien ja olentojen elävä alkuperä, mutta silti yksin. Hän on tilan ulkopuolella ja kuitenkin kaikessa läsnä. Hän on ikuinen, mutta silti jokaiseen hetkeen sisältyvä todellisuus. Tämä ei tarkoita, että Jeesus olisi liuennut tyhjyyteen, ennemminkin hän on nyt kaikkialla. Silta ihmisen ja Jumalan välillä voidaan yhä silti kokea elämässä virittäytymällä Jeesuksen henkeen - "Rukoilkaa Isää minun nimeeni" (Joh. 15,16). Tämä on todellisuutta omaa laatuaan, riippumaton käsityksistä, jotka koskivat tapahtumia 2000 vuotta sitten.

Opetuslapset tulevat nyt tietoisiksi tärkeydestään aposteleina. Jeesus ilmestyy nyt heissä ja heidän kauttaan. Olisi väärin arvioida tätä tilaa vain puhtaasti ulkoisesti, ikään kuin mitään muuta ei olisi tapahtunut kuin, että opettaja on lähtenyt ja jättänyt heidät hoitamaan asioita itsekseen. Taivaaseenastumisen itsenäinen merkitys sisältyy tähän. Sitä voitaisiin kuvailla vaikka Jeesuksen työn universalisoimiseksi. Tämä on verrattavissa hologrammiin, jossa kuvan jokainen särö sisältää koko kuvan. Sivuhuomautus: tällä vertauksella ei ole tarkoitus viitata holografiseen maailmankatsomukseen, jonka mukaan ihminen on joka tapauksessa Jumalan kaltainen, sillä seurauksella ettei tarvitse siis mitenkään ponnistella tullakseen Jumalan kaltaiseksi. Se muistuttaisi sitä lunastuskäsitystä, joka unohtaa, että lunastus on kuin itu, joka tarvitsee henkilökohtaisen päätöksen ja Jeesuksen seuraamisen.

Yksilöllä on suhteidensa lisäksi ihmisiin, myös suhteet Jeesukseen. Pohjimmiltaan Jeesuksen elinaikanaan luomat herätteet mahdollisuutena sinetöitiin Taivaaseenastumisessa hänen opetuslastensa ja viime kädessä kaikkien käyttöön. Kappaleessa Kaste Jordanvirrassa kerrotaan tästä mahdollisuudesta, että Jeesus ottaa hahmon ihmisessä Tällä tarkoitetaan, että sillä mitä Jeesus sai aikaan, on nyt laajempi luonne suhteessa ihmisten aikaan saamaan. Se on ankkuroitu Jumalaan, ei vain "morfogeneettisenä kenttänä". Katso kappale "Ristiinnaulitseminen". Toinen tapa ilmaista tätä olisi: "Jumala vetää kaiken puoleensa".

Pietari on usein tunnettu perinteisistä "särmistään". Vaikka tätä on usein ylikorostettu yksipuolisilla tulkinnoilla, hänen visionäärisiä kokemuksiaan voidaan pitää aitoina. Omalla tavallaan hän saattoi oivaltaa, että (kuten myös Johanneksen evankeliumissa ilmenee) Jeesuksen merkitys on paljon laajempi kuin vain juutalaisuutta koskeva, ja että juutalaisuus oli valittu lähtökohdaksi universaaliselle Kristukselle, hänen panoksessaan kaikille ihmisille. Ymmärrettävästi, tämä oli ensimmäinen kiistanaihe opetuslasten keskuudessa.

Kirkolliset julistukset ovat taipuvaisia rinnastamaan kirkon ja "Kristuksen ruumiin", vaikka koko ihmiskuntaa todella tarkoitettiin laajassa mielessä. Antroposofiset lausumat näkevät yksiselitteisesti ihmiskunnan Kristuksen ruumiina. Teosofiset koulukunnat näkevät samoin Kristuksen merkityksen koko ihmiskuntaa koskevana, vaikkakin lähes vain hänen opettajan roolissaan.

Nykyiset kristityt uudelleenilmestymisryhmät, erityisesti "Universal life" (Universaalinen elämä) näkevät Kristuksen roolin ei-inhimillisiä olentoja varten, tehden siten johtopäätöksen, että maapallon tulevaisuus ei enää ole ihmisten hallittavissa. Mutta ne ihmiset, jotka eivät ensi kädessä ole osallistuneet ongelmien aiheuttamiseen, vaan ovat osa ratkaisua, tulevat varmastikin saamaan roolinsa, kuten Vuorisaarnassa mainitaan.

Ne, jotka todella haluavat liittää itsensä Jeesukseen ja hänen työnsä suuntaan (jota ei voi mielivaltaisesti muuttaa), eivät yksinkertaisesti voi hyväksyä teorioita, jotka olivat hyvin yleisiä kirkoissa kaikkien näiden vuosisatojen ajan. Mystikkojen todistuksen mukaan Jeesus ei ole, ei tietoisesti eikä varsinkaan tiedostamatta "avattavissa" millekään mikä on vastoin hänen opetuksiaan.

Voidaan siis jättää kirkoille itselleen selitettäväksi omasta terminologiastaan mistä ne ovat ottaneet voimat sotiin, vainoihin ja vihaan, ja lisäksi vielä useimmiten maallisten voimien palveluksessa. Hengellisissä piireissä yleisesti tunnettujen kokemusten mukaan valo voi myös nostattaa esiin olemassa olevat "varjon puolet". Tehdä itsestään varjon työkalu on kuitenkin (kuten menneisyydessä usein on tapahtunut) sen sijaan että työskentelisi näitä varjoja vastaan itsessään ja toisissa, kristillisen etiikan pilkantekoa.
Viimeaikaiset uudet todistukset osoittavat kuitenkin, niin kuin Euroopan ekumeenisen kirkolliskokouksen päätösasiakirjassa "Rauhaa oikeudenmukaisuudessa koko luomakunnalle" 1989, että on olemassa yrityksiä korjata menneisyyden virheitä. Teksti on saatavan Hannoverin EKD:stä.

Myös "Taivaaseenastuminen" voi saada todellisen merkityksen "Kristuksen seuraamisessa". Ruusuristiläiset esimerkiksi kokivat kuvina ja unina tuon pilven laskeutumisen taivaasta heidän luokseen. Ainutlaatuinen tai jopa toistuva tämän kaltainen kokemus ei kuitenkaan tarkoita, että henkilö olisi todella toteuttanut tällaisen askeleen elämässään. Aluksi, se tarkoittaa vain, että tämä laatu on alkanut vaikuttaa hänessä voimakkaammin

Tuntea "Taivaaseenastumisen" merkitys edellyttää syvää hengellistä kehitystä eikä sitä missään tapauksessa saa sekoittaa "UFO:jen suorittamaan poiskuljetukseen" (UFO= unidentified flying objects). Vanhemman perimätiedon mukaisten Raamatun profeettojen "poisvienti" ei ole kovin todennäköinen, kun ajatellaan muita hengellisiä mahdollisuuksia (katso kappale "Ylösnousemus"). Tällä näkökannalla ei kuitenkaan haluta kiistää ylenpalttisten kansainvälisten havaintojen mukaista "UFO:jen" olemassaoloa, jotka saattavat osittain olla avaruusolentojen* ilmenemismuotoja ja että jotkin tarustot saattavat viitata vastaaviin ilmiöihin sekä positiivisiin että negatiivisiin menneisyydessä ja että niillä myös tulevaisuudessa voisi olla rooli. Mutta "muinaisen astronauttitutkimuksen" yritykset tunnistaa jokaista hengellistä kalliopiirustusta ja löytää niistä avaruusalus, on kuitenkin täysin yletön, ja kumpuaa teknis-materialistisen sivilisaatiomme mielikuvituksesta. Vaikka ihmiskuntamme kaipaakin jumalallista apua mitä erilaisemmassa muodossa, sen täytyy suorittaa pelastava läpimurto viime kädessä itse. Edistysaskeleiden avulla olemassaolossa, teoissa ja tietoisuudessa voivat ihmiset maan päällä selvitä hengissä, löytää tehtävänsä ja täyttää ne. Ei mikään ulkoinen saavutus voi korvata kasvua tietoisuuden alueella. Yritys, joka johti Challenger-sukkulaan ja sen varoittava onnettomuus esimerkiksi, on kuin ulkoinen harhaanjohtava ja surkea jäljitelmä siitä mikä todella on tarpeen.
* Huomautus: kirkon taholta esim. Monsignore Corrado Balducci (Vatikaani) on useita kertoja ottanut kantaa tähän. Muutoin kirkot ovat usein nähneet siinä vain psyykkisen tai sosiologisen ilmiön. Vatikaanin virallisessa sanomalehdessä "Osservatore Romano" kirjoitettiin toukokuussa 2008 kuitenkin: "Maailmankaikkeus koostuu miljardeista galakseista, joista jokaisessa on sata miljardia tähteä. Miten voidaan sulkea pois se mahdollisuus, että muuallakin on kehittynyt elämää? Emme voi asettaa rajoja Jumalan luomisvapaudelle. Jos Fransiskus Assisilaisen tavoin näemme Maan luontokappaleet veljinä ja sisarina, miksi emme puhuisi myös Maan ulkopuolisesta veljestä? Kenties on muita älykkäitä olentoja, jotka elävät yhä täydellisessä harmoniassa Luojansa kanssa." 

Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta, etteikö myös tekninen kehitys olisi tarpeellinen, esimerkiksi korvata elämää vaarantavaa teknologiaa kuten ydinenergiaa, muuta elektromagneettista säteilyä, "geeniteknologiaa" ja muuta sellaista. Mainittu laajemman tietoisuuden kasvu tapahtuu Kristuksen hengessä, täytyy kyseessä kuitenkin olla orgaaninen kasvu eikä mikään tekninen manipulaatio. Mikään hengellinen "tekniikka" ei voi pakottaa "pelastusta". Kaikenlaiset harjoitukset voivat olla hyvä valmistelu, mutta ne pitää siirtää syrjään heti kun ovat täyttäneet tarkoituksensa. Vain se mikä näin on tullut omaksi on jonkin arvoista. Ja täysin mahdotonta on "käyttää Jumalaa passiivisesti nykyajan sähköisten "aivokoneiden" avulla.

Jeesus annettiin maanpäälle ensi sijassa ominaisrooliaan varten, mutta maailmankaikkeuden muiden tasojen ja alueiden ilmenemismuodot eivät ole mahdottomia: Vrt. hieman mielikuvituksellinen kirjoitus „The Urantia Book"/ USA; jota ei kuitenkaan mainita lähteenä vaan vain virikkeenä; Jeesuksen päivänselvää tehtävää fyysisessä maailmassa ei aseteta kyseenalaiseksi. Sekä teoksetr „Analekta" 1 ja 2. "Analekta" on ilmestynyt vain saksaksi ja joitain kappaleita on mahdollisesti saatavana osoitteesta: Mag. Alois Thurner, Staudach 103, A-8230 Hartberg, Österreich.

Teologit ovat tarkastelleet Jeesuksen ottamista "pilveen" yhdessä Vanhan testamentin kohtien (2. Moos. 13:21 ja 40:34) kanssa. He ovat käsitelleet opetuslasten iloa heidän selvästi kokemastaan Kristuksen uudenlaisesta läsnäolosta. Toiset ovat nähneet sen äärimmäisen todellisena ja toiset subjektiivisena.

Ennen ristiinnaulitsemistaan Jeesus ilmoitti, että kun hän menee Isän luo, Isä lähettää Pyhän hengen, "Lohduttajan", "Totuuden hengen" - Joh. 14,15,16.

Noin kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen, Alkuseurakunta kokoontui Jerusalemiin rukousta varten. "Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat... He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi... - (Apostolien teot 2). Tällaisin sanoin ei kukaan kuvaile täyttymystä rukouksen jälkeen. Se kuulosta pikemminkin Helluntaiseurakunnan ja kveekareiden seremonialta. Ensimmäinen helluntaitapahtuma seuraa kappaleessa Taivaaseenastuminen kuvattua ilmiötä, että Jeesuksen voimat jaetaan hänen opetuslapsilleen ja heidän lähipiirilleen. Tässä "Totuuden hengen "alas lähettämisessä" voimme nähdä jälleen Jumanlan ja Jeesuksen yhteisen vaikutuksen. Tässä mielessä voidaan Helluntain ensimmäinen tapahtuma nähdä myös ensimmäisenä merkkinä alkavasta "Jeesuksen toisesta tulemisesta", tai ainakin lähestymisestä. Tältä näkökannalta katsottuna voimme myös olettaa, että ennustettu "Jeesuksen toinen tuleminen" ei tarkoita toista ruumiillistumaa ihmisenä.

Huomautus: "Lohduttaja" tai "Totuuden henki" ei tarkkaan ottaen ole sama kuin "Pyhä Henki", katso alla: "Sofia".

- "Totuuden henki" ilmestyy kuin kappale Jeesusta itseään, joka muistuttaa yhteisöä hänestä ja hänen sanoistaan sekä mahdollistaa opetuslapsille hänen työnsä jatkamisen. Tämän jälkeen ei ole vakavamielistä käsitellä uskonnollisia ja filosofisia kysymyksiä vain historiallisena tai kirjallisena omaksumisen tai ajatuksellisena johdantona. Tästä on kirjoitettu paljon. Muita tekijöitä on mukana työssä, myös ihmisessä ja tämän tekstin päätarkoitus on auttaa ihmisiä "tuntemaan" nämä tekijät.

Luojan perintö, Isän ihmisessä, sikäli kun hän on "syntynyt Jumalasta" (Ev. Joh. 1) - tarjotaan Jeesuksen elämässä, annettuna jokaiselle tehdäkseen omakseen tietoisesti, ja nyt Helluntaitapahtuman jälkeen Kristuksen itsensä perintö on kiinnitetty niihin, jotka jäivät maanpäälle.

- "Pyhä Henki "naisellisena, äidillisenä" hengellisälyllinen jumalallinen ominaisuus ja energia löydettiin olemassaolon eri tasoilta ja ilmentymänä jo ennen Jeesuksen elämää maanpäällä - sekä ihmisessä itsessään että myös inspiroivana vaikutuksena muihin ihmisiin.

Mutta ei ole myöskään täysin väärin asettaa käsitteitä "Totuuden henki" ja "Pyhä Henki" rinnakkain, kuten usein tehdään, suhteessa käytännön kokemuksiin. Saattaa tulla yhä yleisemmäksi, että jumalalliset voimat työskentelevät yhdessä ja lopulta yhtenä yksikkönä, aivan kuten ihmisellä, joka alun perin "luotiin Jumalan kuvaksi" voi olla kokemus tietoisuuden eriytymisestä ja sitten jälleen liittymisestä hänen olemukseesnsa.

Täten ihmiskunnan ja maapallon yhteinen elämä ilmentyy tavalla, jota tuskin huomataan nykyisin. Tätä tarkastellaan tarkemmin tulevissa kappaleissa, jotka käsittelevät Johanneksen ilmestystä - ajattelematta, että tämä tulevaisuus voisi olla millään tavoin sovellettavissa nykyiseen käsityskykyyn.

"Pyhä Henki" ei ole vain henki tai henkäys tai elinvoima. Voi olla hyödyllistä noudattaa tätä oletettavasti vaiheittaista ilmaantumista Kristuksen tiellä. Se on mainittu Marian hedelmöityksen yhteydessä, siksi ainakin osallisena yksittäiseen tapahtumaan.

Se voidaan löytää tuosta kohdasta, jossa Kristus ollen henkilökohtaisesti läsnä ylösnousseessa ruumissaan, puhaltaa opetuslapsia kohti sanoen "Ottakaa Pyhä Henki" (Joh. 20, 22) - joka tässä siis vaikuttaa hänen kauttaan. Heidän havainnointikykynsä puhdistus tai syvemmässä merkityksessä heidän omatuntonsa voidaan nähdä edellytyksenä vastuulle, joka siirtyy heille tai heidät tehdään siitä tietoiseksi: "syntien anteeksiantaminen tai ei (tehdä mitään)". Tämä omatunto, jonka myös mystikot kuten J.Lorber näkevät Pyhän hengen vaikutuksena, ei ole sekoitus biografisesti muotoutuneita pelkoja, joka usein sekoitetaan omantunnon kanssa, jonka takana kuitenkin voi olla joskus kappale aitoa omaatuntoa piilossa. Omatunto puhtaimmassa mielessä on myös yksittäisen ihmisen tietoinen sisäinen johdatus.

Ensimmäisessä Helluntaitapahtumassa Pyhä Henki vaikuttaa persoonattomalta, suorastaan "kosmiselta". Kuitenkin eri tavoin riippuen eri tilanteista ihmisillä, joihin se on tunkeutunut tai eri tilanteiden mukaan, joita se on puhutellut, ja maailmasta, se on kykenevä osumaan mielen kipeisiin kohtiin, ja puhdistamaan nuo kohdat, jos niitä katsoo hengen valossa. Olennaisten erojen ja totuudet merkittävästi parempi tunnistaminen, ovat muita sellaisen omantunnon piirteitä, jotka Pyhä Henki on aktivoinut. Siellä missä hämmennyksen puhdistaminen ei ole niin tärkeää, sama voima esiintyy luovemmin muotoillen, yhteisöllisesti rakentaen, täydellistäen - Jumalan luo johdattaen.

Myös 1800-luku, monine herätysliikkeineen ja ilmestysliikkeineen, kuten myös 1900-luku näyttää meille uusia aaltoja Pyhästä Hengestä ja sen jälkivaikutuksista tarkemmin tarkasteltuna. Ylipäätään se viittaa siihen, että kristilliset herätteet ja Pyhä Henki kääntyi yhä enemmän niihin suurempiin asioihin, joita käsitellään Ilmestyskirjassa.

Näissä Apostolien tekojen kappaleissa on opetuslasten kanssa aina myös Maria ja muita naisia tai naispuolisia opetuslapsia "rukoilemassa Jumalaa". Naisten rooli (oli se sitten puhuvana tai "vaieten" kuten Pietari sanoi) oli korvaamaton monestakin syystä. He olivat esimerkiksi tunneperäisesti vastaanottavaisempia vaikutteille ja saattoivat siirtää niitä eteenpäin muille ihmisille (verbaalisti tai ei-verbaalisti). Myös nykyisin kaikenlaisissa kokouksissa, myös hengellisissä, huomaa eron jos läsnä on sekä naisia että miehiä. Ilman maskuliinista näyttämisen halua tapahtumat voivat edetä inspiroivammalla ja innostuneemmalla tavalla, edellyttäen että sisäinen osallistuminen tapahtumaan on riittävä. Antroposofit ja ruusuristiläiset näkevät Marian, Jeesuksen äidin, jopa varsinaisena lähteenä, jonka kautta Pyhä Henki voi tulla alas opetuslapsiin.

Tässä törmäämme "Sofian" salaisuuteen, Vanhan testamentin "Viisauteen", jumallisen voiman naiselliseen ilmenemismuotoon. Ortodoksisessa kirkossa Maria usein yhdistetään Sofian kanssa. "Sofiologi" ja visionääri Solowjoff koki hänet meidän aikamme olentona (kuten myös Jeesuksesta oletetaan, esim. Steiner "Kristuksen eteerinen toinen tuleminen" 1909, ja muita opetuksia). Kuten Jeesus ja Maria pienessä mittakaavassa, niin "Kosminen Kristus" ja "Sofia" taivaallisena äitinä voidaan kokea ilmeisesti suuressa mittakaavassa mystisesti. Katso myös Hildegunde Wöller "Ein Traum von Christus". Tässä yhteydessä voidaan myös ilmaista: Jumalan "äidillinen" ominaisuus on siinä, että Jumalan luoma voi kasvaa vastaan samoin kuin Jumala puolestaan tule heitä vastaan.

Feministiset teologit ovat painottaneet, että Pyhä Henki oli alkuperäiskielessä feminiinisessä muodossa. Maria ja Sofia voidaan nähdä tarkemmin muotona, johon Pyhä Henki virtaa ja ottaa siinä hahmon, kuten kyyhkysen symbolissa.

Mutta "sofiamaisia" vaikutteita voidaan löytää myös eri feminististen liikkeiden piirissä sekä lännessä että idässä. Vrt. Dr. Susanne Schaup Bad Bollin Evankelisen Akatemian kokouksessa „New Age 3: Sofia" Samoin myös "Kristusmaisia" vaikutteita voidaan löytää ei vain uusissa maailmanlaajuisista kristillisistä malliprojekteista kuten "Universal life" tai kirkon uudistumispyrkimyksistä vaan myös muista, myös maallisista liikkeistä. Uuden testamentin huomautus: "Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3).

Kun jotain Jeesuksen vaikutuksesta on jokaisessa ihmisessä, kuten edeltävässä kappaleissa selvitettiin, voi tätä nyt vahvistaa ulkoisella Kristuksella ja Pyhällä Hengellä, myös hänen sanoillaan, mutta ei kuitenkaan vain niillä.

Graalin ritarikunta oletti myös, että Kristuksen työstä oli jotain jäljellä maanpäällä 2000 vuotta sitten, jota ihmiset voisivat etsiä ja löytää - "Graalin malja". Tämän legendan mukaan Jeesuksen verta oli tippunut maahan ristiltä ja se oli kerätty maljaan. Josef Arimatialainen ja hänen seuralaistensa sanottiin pelastaneen sen ja tuoneen Ranskaan tai Englantiin ja kerääntyneen tämän "ihmeitä tekevän Graalin maljan" eteen rukoilemaan ja saaman innoituksen. Katso esim. Robert de Boron "The Story of the Holy Grail" (Graalin maljan tarina), joka on kirjoitettu noin vuonna 1200. Vaikka tämä legenda voi perustua ulkoiseen todellisuuteen, on huomattavaa, että kultainen Graalin malja, jonka pikari ylöspäin, paksunnos keskellä ja levennys tai aukko alaspäin, symbolisoi ihmistä*, ihmistä, joka keskeltä tai sydämestä avautuu ylöspäin Pyhää Henkeä kohden ja alaspäin "maan lunastusta" varten. Se on " lunastettu ihminen", joka "odottaa Luojaansa" (Kirje roomalaisille 8, 18-28). Suuressa mittakaavassa se voidaan nähdä maana, joka avautuu Jumalaa kohti. Näiden virtausten ympärille ryhmittyivät osaksi katarialaiset, lue: kerettiläiset, albingenseniläiset, minnelaulajat ja trubaduurit. Useita miljoonia tällaisia esoteerisia kristittyjä tuhottiin paavin vallan aikana epäiltyinä kerettiläisinä. Graalin maljan syvempää merkitystä ei ole vielä kokonaan ammennettu tyhjiin muissa legendoissa, Jeesuksen oletetut jälkeläiset olisivat olleet Graalin kuningassuvun jäseniä.

Joh. 4: ... "Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa... Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Kirkot voisivat selviytyä tästä kristillisyyden itsetietoisesta, vapaasta asenteesta, jos niillä olisi rohkeutta uudistua vapaiden kristittyjen miesten ja naisten pohjalta. Koska tällaiset hengelliset, kristilliset koulukunnat siinä määrin hävitettiin, että jopa niiden opetusten sisältöä on vaikea enää rekonstruoida, on kirkko viime kädessä itse poistanut tuon hengellisen traditionsa substanssin, joka sen nykyisin pitää vähitellen tunnustaa virheeksi. Sen jälkeen kun monet, osaksi hyvin epäilyttävät, tarjoukset muista kulttuureista ovat yrittäneet täyttää tätä aukkoa, kirkot ovat nyt alkaneet etsiä tätä puuttuvaa hengellistä harjoitusta.

Kuuluisa apotti Joakin Fiorelainen (noin vuonna 1100) puhui Isän aikakaudesta - Vanhan testamentin uskonnollisen lain ajasta - sekä Pojan aikakaudesta, kirkon välittämän yhteyden ajasta, ja ennusti kolmatta "Pyhän hengen aikakautta" - jolloin ihmiselle itselleen kasvaisi henkilökohtainen yhteys Jumalaan ("Zeitalater des Heiligen Geistes", Turm-Verlag-kustannusyhtiön kustantamana). Myös tästä ennustuksesta, jonka merkitystä olemme vasta alkaneet oivaltaa, on virrannut osia suoraan tai epäsuorasti kaikenlaisiin liikkeisiin, alkaen Lutherista, Marxin kautta Hitleriin, joka ymmärsi sen väärin ja vastaavasti käytti sitä myös väärin. Usein tällaisista väärinkäsityksistä on olemassa järkevä arkkityyppi.

Tässä on myös paikallaan huomautus erosta Pyhän Hengen hengellisyyden ja spiritualististen harjoitusten välillä. "Olla syvästi Pyhän Hengen vallassa", ihanteellisessa tapauksessa Pyhän Hengen tietoinen vastaanottaminen, menee ihmisen sisimmän olemuksen läpi. Hypnoosi tai hurmoshenkinen transsitila ja "olla vainajien henkien valtaamana" ei tapahdu tässä, puhumattakaan "niiden esiin manaamisesta". Ei asianosaisille eikä niille, jotka ovat kerääntyneet mukaan ole mikään niin voimia kuluttavaa kuin tällaiset spiritualistiset istunnot. Tietoisuus ei kapene vaan laajenee. Poikkeukselliset aistimukset voivat olla mahdollisia, mutta tietoisesti ja ilman muistinmenetystä.

Pyhän Hengen vaikutus olisi yhteensopiva sekä meditoivan hiljaisuuden (joka länsimaisista kirkoista lähes aina puuttuu) tai vastakkaisen yrityksen kanssa saavuttaa sama enemmällä ja paremmalla viestinnällä, kuten esimerkiksi on tapana lännessä tai Amerikassa. Jos hiljaisuus ja viestintä yhdistettäisiin, voisi Kristuksen tai Pyhän Hengen tarkoitus tulla selkeästi tunnistettavaksi. Se ilmentää usein "kolmatta tietä" itämaisen ja länsimaisen ääripään tuolla puolen, tosin vain, jos pyrkimys ei ole itsekäs, toisin sanoen epäeettinen. Kristus voidaan ymmärtää oikein vain vaatimattomuudella, etiikalla ja tarkoituksella, jonka hän antoi maailmalle pelastushistorian merkityksessä.

Pyhää Henkeä ei voi käsittää kokonaan erilliseksi Kristuksesta tai hänen toiveistaan. Jeesus luki Pyhän Hengen ansioksi ominaisuuden, että opetuslapset muistavat "kaiken mitä teille kerroin". Ja hän lisäsi: "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden."

Mitä ikinä puhdistetaan totuuden suuntaan, voi yhdistyä Pyhän Hengen kanssa ja kokonaisuudeksi noiden voimien kanssa, jotka haluaa pelastaa maapallon.

Kysymys:
Mitä minussa on jo kehittynyt Jumalan avulla, ja mitä Jumalalta tulee minulle tänään?

Paluu sivuston hakemistoon.

Niille, jotka haluaisivat tietää miltä Jeesus näyttää, haluamme tässä evankeliumien lopuksi esittää tuon kuvan, jota voidaan pitää aidoimpana - vaikka mitään yleisesti hyväksyttyä muotokuvaa ei olekaan olemassa:
Ns. ainoa todellinen "Kuva Vapahtajastamme" saatavana Lorber-Verlag (kustantamosta). Perimätiedon mukaan muotokuva otettiin smaragdille Keisari Tiberiuksen käskystä ja annettiin turkkilaisen sulttaanin aarrekammioista Konstantinopolista paavi Innocent VIII:lle lunnaina hänen veljestään. Tämä on yhdistetty Publius Lentuluksen kuvaukseen Jeesuksesta, joka tuohon aikaan oli käskynhaltijana Juudeassa, senaatin ja Rooman edustajana.
"Noina päivinä hyvin hyveellinen mies nimeltään Jeesus Kristus, joka elää vielä joukossamme ja jota pakanat pitävät totuuden profeettana, mutta jota hänen opetuslapsensa nimittävät Jumalan pojaksi. Hän herättää kuolleista ja parantaa sairauksia. Keskikokoinen mies, ryhdikäs vartalo ja hyvin kunnioitettavan näköinen ulkonäkö, niin että ne, jotka näkevät hänet, sekä rakastavat että pelkäävät häntä. Hänen hiuksensa ovat kypsän hasel-pähkinän väriset, korville asti lähes sileät, siitä alaspäin harteille asti kihartuvat, itämaiseen tyyliin keskeltä jakauksella kuten on tapana Nasaretilaisilla. Hänen otsansa on avoin ja sileä, hänen kasvonsa ilman ryppyjä tai uurteita, kauniit, mielyttävän punaiset. Nenä ja suu moitteettoman muotoiset. Parta ei ole paksu, väri sopii yhteen hiusten kanssa, eikä ole kovin pitkä. Hänen silmänsä ovat tumman siniset, kirkkaat ja eloisat. Hänen vartalonsa on hyvin muotoutunut ja suora, hänen kätensä ja käsivartensa sopusuhtaiset. Hänen nuhtelunsa on pelottava, hänen kehotuksensa ystävälliset ja valloittavat, hänen puheensa tasainen, viisas ja vaatimaton, sekoittuneena arvokkuuteen. Kukaan ei muista nähneensä hänen nauraneen, mutta monet ovat nähneet hänen itkevän. Mies, joka ylittää ihmiset erikoislaatuisella kauneudella."

Sähköposti: Pyydämme kirjoittamaan mahdollisuuksien mukaan saksaksi tai englanniksi. Muussa tapauksessa pyydämme kirjoittamaan lyhyitä lauseita ja mainitsemaan kielen, jolla kirjoitatte.