Kristuksen tiet

Lisäsivu

 

Nämä sivut ja teologian eri koulukunnat

1. Kaikki yritykset löytää uudelleen kristinuskon osittain kadotettu hengellinen syvyys, pitää tietysti aloittaa Jeesuksen Kristuksen itsensä opetuksista, elämästä ja merkityksestä sekä alkuseurakunnasta, mukaan lukien heidän "apokalyptiset" piirteensä, sen sijaan että vain valikoitaisiin se mikä sopii kuhunkin teologiaan. Tällöin on tärkeää suhtautua vakavasti myös alkuseurakunnan monimuotoisuuteen aivan kuten evankelistat ******) itse suhtautuivat vakavasti, jotta Jeesuksen herätysten laajempi merkitys saadaan osoitettua. *)

2. Seuraavien vuosisatojen vanhalle kirkolle oli tunnusomaista "kirkkoisien" auktoriteettien aikakausi. He selvittivät kreikan kielen ja oppineisuuden avulla alkukristillistä perimätietoa eurooppalaisille. He tunsivat paljon vanhoja kirjoituksia, jotka nykyisin ovat kadonneet. Kuten kaikkina muinakin aikakausina, myös tällöin kiisteltiin paljon siitä mikä kuului todelliseen kristinuskoon ja mikä ei. Monet silloisista oivalluksista, jotka myöhemmin syrjäytettiin, ovat uuden arvioinnin arvoisia, tosin myös verrattuna alkuperäänsä. Lisäksi oli olemassa myös kristittyjä (esim. Egyptissä, vrt. Naq Hammadin löydökset), jotka eivät etsineet pelastustaan pääasiassa kirkon piiristä, vaan yhteydestä Jumalaan rukouksen tai mietiskelyn avulla. Nykyisen ortodoksisen kirkon "mystiikan teologiassa" jotain tästä on vielä hyvin säilynyt.

3. Keskiajan skolastiikka ja kanoninen työ johtivat teologiseen systematisointiin väitteen, vastaväitteen ja johtopäätöksen kautta. Tätä voitaisiin oikeastaan nimittää uskonnon filosofiaksi. "Kirkkoisien" auktoriteetti hyväksyttiin edelleen, mutta vain sikäli se oli yhteneväinen näiden ajatusten kanssa. Vaikka skolastiikka tuotti paljon mielekästä hengenravintoa silloiselle ajalle, usein yksipuolinen absolutismi ja siitä johtuva rajoittava älyllinen logiikka tulisi pitää erillään todellisista uskonnollisista ulottuvuuksista. Tämä säilöi uskon oppien tai dogmien muotoon, mutta johti myös inkvisition harjoittamiseen. Nykypäivän hengellisten etsijöiden ja mystikoiden luovuus osoittaa meille, että joskus sama älyllinen menetelmä voi johtaa myös toisiin johtopäätöksiin, ja että todellinen hengellinen kasvu edellyttää tietoisuutta, joka on joustavampaa, kattavampaa ja eikä niin kovettavaa. Ankara skolastinen menetelmä on vielä nykyisinkin olennainen lähtökohta systemaattista teologiaa, erityisesti katolilaisuudessa. Sen sisällä on kuitenkin myös tiettyä avoimuutta muita tai ekumeenisia lähestymistapoja kohtaan (esim. Yves Congar). Kyseessä ei ole yksipuolisesta kritiikistä yhtä teologista koulukuntaa kohtaan. "Kristuksen teiden" päätekstin laatimisen alkuvaiheessa harkittiin mitä systemaattisia jäsentelytapoja on käsitellä olemassa olevaan materiaalia. Jäljelle jäi vain yksi mahdollisuus, nimittäin seurata "Jeesuksen askelia" siinä järjestyksessä kun evankeliumeissa itsessään ovat. Sillä juuri siinä heijastuu ihmisen kehitysvaiheiden ja tietoisuusalueiden arkkityyppinen järjestys, myös suhteessa ympäröivään maailmaan. Tämä on uusi tieteidenvälinen lähestymistapa.

4. Kun tarpeeksi kirkollista traditiota oli lisätty alkuperään, seurasi uskonpuhdistajien aika, jolloin haluttiin ottaa raamatullinen alkuperä jälleen selkeämmin perustaksi. Tässä he onnistuivat vain hyvin rajoitetusti, koska olivat aikansa lapsia, ja tiesivät hyvin vähän varhaiskristillisen ajan hengellisistä ja mystisistä virtauksista. He myös hylkäsivät joitain pohjimmiltaan arvokkaita traditioita, kuten Marian kunnioitus. Jäljelle jäi vain sellaisia yksittäisiä teologeja sellaisia kuten J. V. Andreae, joka julkaisi syvempiä kokemuksiaan, joita saatettaisiin kutsua "kristillis-esoteerisiksi", naamioituna uneksi tai romaaniksi turvallisuussyistä. Protestanttinen piirikään ei aina ollut niin suvaitsevainen kuin miltä saattoi vaikuttaa. Vastauskonpuhdistus, uskonsodat, jne. pitivät huolen lopusta. Silti monet silloiset teologiset menetelmät olivat monin kohdin samanlaisia. Missä vielä nykyisinkin voi löytää eriäviä kirkkokuntia protestanttisen kirkon sisällä (luterilaisia ja kalvinisteja) tämä eriävyys on voimassa vain teologisissa keskusteluissa eikä enää elä kirkon jäsenten keskuudessa (ainakaan Saksassa). **)

5. Tämän jälkeen seurasivat uusien filosofien aikakaudet, valistuksen aika ja rationalismi, jotka eivät myöskään johtaneet siihen, että hengellisen kokemuksen teologia olisi syrjäyttänyt älyn määrittämän vanhan systemaattisen teologian. Vaan päinvastoin yhä kasvavassa määrin historialliskriittisiä teologeja tietoisesti tai tiedostamattaan suuntautui oman aikansa uuden järkiperäisen ja yksipuolisen materialistiseen tieteen suuntaan. Teologiasta alkoi tulla vertaileva tieteenala kirjallisuuden ja kielitieteellisen tutkimuksen ohella, mikä ei välttämättä ole väärin, mutta yksipuolista. 
Kirjallisuudenlajin huomioon ottamiselle ei ole mitään estettä - mieluummin kuitenkin sopivaa kuin kaavamaista; ks. sivumme niin sanotusta Filippuksen evankeliumista (vain saksan- ja englanninkielisille sivuille). Usein on myöstarpeen verrata kirjoitusten sanomia silloisiin olosuhteisiin - tällöin niihin ei kuitenkaan saisi kohdistaa oman aikamme henkeen pohjautuvaa lähtökohtaista aliarvostusta. Myös asiayhteys muodostumassa olevaan seurakuntaan voi selventää merkitystä - tämän ei kuitenkaan tarvitse johtaa näkökulman rajoittumiseen ulkoiseen, pelkästään inhimilliseen tapahtumaan,jossa Jumala ei ole suoranaisesti mukana, hänhän oli kuitenkin ihmisille tärkein. Se, että sanoma annettiin tietyille ihmisille, ei missään nimessä sulje pois sen yleismaailmasta merkitystä. On tärkeää etsiä meille tämän päivän ihmisille välitetyn sanoman merkitystä - koko sisältö aukeaa kuitenkin vain, jos otamme vakavasti tai ainakin pyrimme ottamaan vakavasti lupauksen ymmärrettävyyden myös nykypäivän ihmisille.
(Vastapainona tälle vanhan systemaattisen teologian senaikaiset edustajat näkivät itsensä jälleen varsinaisen teologian keskuksena, jonka ympärille uudemman tutkimuksen alat saattoivat ryhmittyä. On kuitenkin kyseenlaista pystyivätkö he luomaan tällaisen integroivan ytimen). Varmasti olisi osittain oikeutettua suhteuttaa moninaiset tieteelliset löydökset teologisiin opetuksiin, kunhan se ei johda uusiin tieteellisiin dogmeihin. Mutta silloin olisi johdonmukaista odottaa näin tapahtuvan myös nykypäivänä. Tätä ei yleensä kuitenkaan tapahdu. Tämä merkitsisi hahmottuvan uuden maailmankuvan ja paradigman huomioonottamista, joka juontaa juurensa uusista kvanttifysiikan, kvanttibiologian, uuden geofysiikan, astrofysiikan ja erityisesti uusien tieteiden kuten parapsykologian (jotka eivät enää tue vanhaa materialismia). On hyödytöntä soveltaa nykypäivän teologiaa 1800-luvun tieteellisen maailmankatsomuksen pohjalta! ***)

Vastapainona valistuksen ajan rationalistisille suuntauksille, uusia vastaliikkeitä on syntynyt myös sitten 1800-luvun, esimerkiksi herätysliikkeitä, jotka johtivat monien evankelisten vapaakirkkojen syntymiseen. Nämä eivät kuitenkaan katsoneet tarpeelliseksi tutkia tieteellistä kehitystä nähdäkseen soveltuiko se heidän uskoonsa, vaan edustavat mitään pois leikkaamatta Raamattuun perustuvaa uskoaan. Useimmiten he eivät kutsuisi sitä teologiaksi lainkaan, vaan omanlaisekseen tulkinnaksi Raamatusta (raamatunselitys/hermeneutiikka).

6. Niinpä 1900-luvulla ponnisteltiin, jotta teologiaan saataisiin lisättyä puoli, joita aikaisemmin ei oltu otettu huomioon, mutta ei edelleenkään mystishengellistä ulottuvuutta - jonka tarpeellisuuden Karl Rahner ainakin tunnusti. Nämä katolisen ja protestanttisen maailman pyrkimykset olivat hyväksi yhteiskunnalle, koska ne kohdistettiin ihmisten todellisiin ongelmiin: Esim. Karl Barth. (die politische Theologie und die Befreiungstheologie(n) der Dritten Welt )sekä Luomisteologia****), feministinen teologia, ... . Joillakin koulukunnilla, kuten Bultmannin "Mytologisoinnin poistoteologiassa" heitettiin kuiten lapsi pesuveden mukana menemään, tosin sanoen melkein vähennettiin usko lähes vastaamaan rationalistisen maailman näkemystä, vaikkakin sentään myönnettiin, että usko ei tarvitse tieteellistä perustelua. Drewermann puolestaan kokeili evankeliumien syvyyspsykologista tulkintaa. Tämä saattaisi olla silta, joka johtaisi ulos sieluttoman maailman materialistisesta maailmankatsomuksesta, ellei se olisi vastoin Raamatun todellista hengellistä ulottuvuutta, joten se kannattaa pitää siitä selkeästi erillään.
Fundamentalismin ja relativismin väliset ongelmat dominoivat yhä keskustelua.
Teologisten piirien ulkopuolella on myös moderneja "Jeesuksen paljastustarinoita" , jotka eivät juurikaan paranna tämän päivän keskustelun kokonaiskuvaa.

7. 2000-luvun "postmodernista" ei tähän mennessä ole vielä näkynyt jälkeäkään. Kristinuskon hengellisten mahdollisuuksien uudistaminen, säilyttäen samalla entinen uskon syvyys sekä sosiaalisen heräämisen saavutukset, edellyttää laajaa muutosta tietoisuudessa.***** Tässä kysytään hengellistä tarkkuutta ja eriteltyä tapaa tarkastella yhteiskuntaa ja maailmaa (tähänastisten teologian tutkimussuuntien ja uskontotieteen hallinnoimisen ja päivittämisen sijaan): tie "täyteen" kristillisyyteen nykyisen pirstoutumisen sijaan. Tässä "Kristuksen tiet" astuu kuvaan.

*) He hyväksyivät tietoisesti, ei vain tuota "lähdettä" "Q", jonka tutkijat myöhemmin paljastuvat siinä. (Se sisälsi vain Jeesuksen puheita ennen kärsimyshistoriaa, jonka etiikka joka oli monien yhteiskunnallisten käytäntöjen ulkopuolella, kuten nykyisin usein liitetty esim. Vuorisaarnaan. Samankaltaiset ja siksi myös autenttiset puheet Tuomaan evankeliumissa osoittavat, että riippuen saarnaajista tai yleisöstä lisää Jeesuksen puheita oli liikkeellä Vain muutamat saattoivat seurata Jeesuksen elämän viimeisiä askelia (laken jo Lasaruksen kuolleista herättämisestä, jne.) , joten he edustavat sitä autenttisesti. Silti se paljastettiin etsiville.

**) Nykyisin Saksassa on olemassa pyrkimyksiä selvittää tämä tilanne. Katso artikkelimme "Evankeliset kirkot": "Der Saurier bewegt sich", Nr. 9, 2002 - "Publik Forum", Postfach 2010, 61410 Oberursel. Katso 3. osan kappalettamme "7 seurakuntaa (ilmestyskirja) ja nykyiset kirkot

***) S. (Katso osasta 3 kappaletta "Luonnontieteet ja usko Jumalaan"). Update English/ Deutsch. Kristinuskon kehityksestä ks. myös Prof. Hans Küng, Das Christentum. Wesen und Geschichte, erityispainos 2007. Hän pyrkii integroituun tutkimukseen, joka arkeologiasta ja kriittisestä tutkimuksesta huolimatta ottaa vanhat kirjoitukset vakavasti sisällöllisinä lähteinä. Emme ole samaa mieltä kaikista historialliskriittiseen tutkimukseen pohjautuvista päätelmistä. Esim. Jeesukseen liittyvät tapahtumat kuvataan joskus liiaksi pelkästään subjektiivisina kokemuksina; Küng suhtautuu kuitenkin avoimesti tällaisten kokemusten itsenäiseen, vielä tutkimattomaan todellisuuteen. Hänen sinänsä mielenkiintoinen metodinsa kristinuskon kehitysasteiden (paradigmojen) tutkimisessa ei arvosta riittävästi niiden suuntausten merkitystä, joita ei yleisesti ole tähän saakka koskaan pidetty ratkaisevina ‒ esimerkiksi mystiikkaa. Ne ovat tuoneet esiin teitä, jotka ovat erittäin tärkeitä kristinuskon koko potentiaalin hyödyntämiseksi. Tässä kohden on myös syytä huomata, että ihmisiä, joilla on sisäinen hengellinen "tehtävä", tai mystikkoja ei usein voida ymmärtää oikein pelkän historialliskriittisen analyysin avulla, koska heillä on ulkoisesti käsitettävän biografian lisäksi ennen kaikkea myös itsenäinen sisäinen hengellinen biografia. Tällöin on hyödyllisempää pyrkiä ottamaan heidät vakavasti kuin analysoida heidät puhki. 

****) Katso esim.: "Ökologische Theologie", Kreuz-Verlag (vain saksaksi).
*****) Myös viittaus Pyhän Hengen "uuteen ikuiseen evankeliumiin" Johanneksen Ilmestyskirjassa 14,6 edellyttää voimakkaampaa tietoisuutta, kuin mitä järki mahdollistaa.

******) Täydennis
 Jeesus ja teologiat

Uudessa Testamentissa on erilaisia teologisia näkemyksiä, mutta kirjoittajien on täytynyt tietoisesti yhdistää ne, sillä he tunnistivat, että Jeesuksella oli monia puolia. Useammat teologiset näkökulmat ovat tarpeen, jotta voi ymmärtää häntä.

Hän opetti toisaalta liberaalista tai vapautusteologian sisäistä sosiaalista tajua - ja hän opetti hyvin konservatiivisen teologian mukaista yksilöeettistä päälinjaa (ei kuitenkaan formalistista ja valtiovaltaan suuntautunutta).

Hänellä oli sekä kristillisten mystikoiden että esoteeristen kristittyjen hengellinen asenne (vrt. itäisten ortodoksikirkkojen mystinen teologia) - sekä myös suhtautuminen, että opetuslasten tuli hallita elämänsä tässä fyysisessä maailmassa (viimeksi mainittu on pääteemana useilla nykyisillä erityisesti evankelisilla teologeilla ja sielunhoitajilla.)

Jeesus osoitti "yliluonnollista" suhdetta Jumalaan, (kasteesta ristille ja ylösnousemukseen, kuten esimerkiksi kerrotaan Johanneksen evankeliumissa Johanneksen muisteluissa oppilailleen), jota ei voida teologien (kuten Bultmannin) älyllisen tietoisuuden avulla selittää. Silti Jeesuksen piti käydä läpi inhimillisen elämän vaiheet, jotka ovat myös luonnontieteilijöiden ulottuvilla.

Monet tapahtumat voidaan ymmärtää nykyajan syvyyspsykologiasta käsin, mutta vielä enemmän on niitä, jotka ovat hengellistä perusajatusta, joka ylittää syvyyspsykologisen tiedon saannin mahdollisuudet.

Monet näkökohdat ovat melkein kadonneet, koska suurta osaa kristikuntaa vainottiin "kerettiläisinä" jne., (heitettiin samaan kastiin todellisten uskonnollisten väärinkäytösten kanssa). Ne olivat kaikki yksipuolisia, mutta eivät enää minään olemassa olevana kirkkona omalla tavallaan.

Tämä yksipuolisuus ei ole automaattisesti negatiivista. Kaikkien näiden koulukuntien rakentavat osat olisivat ihan kunnossa - elleivät ne ajattelisi, että ne ovat ainoita, jotka ovat oikeassa, ja kaikki muut täysin väärässä.

Yksittäiset evankeliumit ja teologia.

Evankeliumit (ja esimerkiksi osa Markuksen evankeliumia, jota kutsutaan myös nimellä "Q-lähde") edustavat erilaisia näkökulmia. Sen vuoksi ne on kirjoitettu ihmisille, joilla on erilainen tausta. Markus, esimerkiksi oli tärkeä roomalaisten analyyttiselle ajattelulle ja käännöksille romaanisiin kieliin. (Mutta Prof. Morton Smith mainitsee yhden tämän evankeliumin "salaisen osan", joka on peräisin Pietarin asiakirjoista, ja jota vain kokeneet ihmiset käyttivät, Lasaruksen henkiinherättämisen kanssa, jne.) Itävaltalainen mystikko Jakob Lorber kirjoitti, että Markus olisi poikasena ollut arvostettu lähettiläs opetuslasten välillä. Näin hän olisi tiennyt tarkalleen mitä tapahtui. Hän viittaa erään teologin piirteisiin, jonka kysymys kuuluu: kuka on Jeesus? Alkuperäinen arameankielinen Matteuksen evankeliumi, joka on kadonnut tai ei vielä löydetty, on täytynyt olla osoitettu juutalaisille. Tämä , kuten myös nykyinen "Matteuksen evankeliumi" on viime kädessä osoitettu kaikille, jotka tarvitsevat perusteellisia kuvauksia Jeesuksen teoista, jotka ovat täynnä elämää.

Samoin Luukas, mutta tunneperäisellä syvyydellä.

Johanneksen evankeliumi oli kirjoitettu hengellisille kristityille (esim. kreikkalaisen mysteerielämänkerran kanssa), jolloin kristillistä ominaislaatua painotetaan heidän kielellään.

Johannes ymmärtää Jeesuksen elämän erityisesti pääsiäisen tapahtumista käsin. Matteus puolestaan aloittaa selkeämmin Jeesuksen elämällä. Molemmat näkökulmat ovat oikeita, mutta ristillä ja ylösnousemuksella on eniten seuraamuksia Jeesuksen elämän jälkeiseen aikaan.

Apokryfinen "Flilppuksen evankeliumi" ei ole oikea evankeliumi, vaan varhaiskristillinen esitys tai kommentti keskusteluun ihmisten kanssa muista uskonnollisista koulukunnista. (Se ei ole mikään gnostilainen kirjoitus, kuten jotkut haluaisivat olettaa.) Apokryfinen "Tuomaan evankeliumi" ei ole oikea evankeliumi, vaan todennäköisesti suurimmalta osaltaan autenttinen kokoelma Jeesuksen lausuntoja, jotka oli omistettu tässä muodossaan hengellisesti kiinnostuneille ihmisille.

Eri kansojen edustajat saattoivat paremmin korostaa yhtä tai toista näkökulmaa.

Tutkimusmenetelmät

Samoin ovat erilaiset tutkimusmenetelmät kaikki omissa rajoissaan hyödyllisiä, jos niitä käytetään yhdessä (tieteidenvälisesti). Jos joku kuitenkin yrittää rakentaa teologian käytännöllisesti katsoen vain yhdelle tieteenhaaralle (kuten kielitieteelle tai arkeologialle), tulee tuloksesta osittain väärä. On sitä paitsi tarpeen sisällyttää mukaan myös mietiskelymenetelmät, jota ei tehdä lähes missään.
Tämän lisäksi on kristillisestä teologiasta suhteellisen riippumaton yleinen uskontotiede sekä filosofia, jotka molemmat ovat osittain teologian kilpailijoita silloin, kun ne pohtivat uskonnollisia kysymyksiä, jotka aukeavat tutkijoille vaikeasti ilman omaa uskonnollista yhteyttä. Jos joku yhdistää siihen aidon Jumalan etsimisen, se voi kuitenkin olla hedelmällinen täydennys. Näiden tutkimusalojen voitaisiin ajan myötä huomata sopivan paremmin yhteen, jos uskonnollisuus tunnustettaisiin ihmisen olemukseen kuuluvaksi perusominaisuudeksi. (ks. "Uskonto...")

 Huomautuksia kysymykseen Jumalan "kolmiyhteudestä"

Kirkollisessa käsityksessä Jumalan kolminaisuudesta tai kolmiyhteydestä olisi erotettava, onko se, joka siitä opettaa, yhdistyneenä kokemukseen, jota hän voisi jotenkin välittää vai onko kyseessä vain puhtaasti älyllinen oppi (doktriini) kolmesta jumalallisesta henkilöstä. "Kristuksen tiet" kuvailee mm. Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä heidän luonteensa pohjalta ja koettavissa olevissa suhteissa, sen sijaan, että riitelisi käsitteistä, kuten kolminaisuus.

 

Paluu päätekstiin, johdanto

Paluu aloitussivulle http://www.ways-of-christ.com/fi/

Jeesuksen Kristuksen tiet, hänen panoksensa inhimilliseen tietoisuuteen ja ihmiskunnan ja maapallon muutoksiin: riippumaton infosivu, jossa on uusia näkökohtia useilta tutkimusaloilta sekä useita kokemuslähteistä sekä käytännön ohjeita henkilökohtaiseen kasvuun.